United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähän edempänä käveli Hakkilan nuori Matti Kekkolan Iidan kanssa, käsi kaulassa ja näytti olevan vähän päissään. "Tuommoisia ne ovat nykyiset rippilapset, kuin tuo Iitakin", huomautti Esa Kallelle ohitse astuttaessa. "Mitäs se teihin kuuluu", kirahti Iita, mutta kuitenkin koetti irroittaa Matin kättä kaulastaan.
Manasse vaikeni. Silloin kuorasi isä housut nopeasti alas, vetäsi patukalla pakaroille ja ärjäsi: »Sanotko iin!» »Ii! pillautti poika kimakasti itkun ja porun seasta housut kintuissa, vitsalle otolliset paikat paljaina. Isä jatkoi: »Sepähän nyt on vasta piru jos mie en sua omaa kakaraanj lukemaan... Kun oon kerran sille ruumiin ja sielun antanna, niin näkööhään enkö sua yhtä iitä sen piähän!».
»Vaikka olisj miten hyvee kukkuu, niin en vuan luve iitä!» murisi poika uhmaten. Itse asiassa hän ei enää vihannut mestaria. Sen kavala puhe kasvatusopillinen taito oli avannut hänen sydämensä. Mestari häntä tavallaan jo miellyttikin. Mutta hän vihasi iitä ja koko lukutaitoa, vihasi sitä katkerasti, leppymättömästi.
Sai toki vielä vannotuksi ulinan seasta: »Vaikka mikä putkahtakoon, niin en luve iitä ... en vaikka... Uu ... u-uu ... u-u-u-uu!» yltyi ulina ja niin kääntyivät asiat rauhallisesta koulutyöstä aivan uusille urille.
Ensimäisestä opistansa annamme hänen itse kertoa. Siitä lausuu runoissansa seuraavilla sanoilla: En ole etäällä käynyt Hakemassa harjoitusta, Piisaapi kotoinen koulu Talonpojan tarpeheksi; Isä ennen iitä neuvoi,
Manasse oli ymmällä. Ei hän voinut enää muuta kuin mutista umpimähkäisen vihaisena: »Vaikka mikä Juakoppi olokoon, niin en luve iitä!» »Iitäkö et luve? oli leikkisä mestari oudostuvinansa ja tiedusti: »Minkätähe sie et luve iitä?... Häh Manasse?... Vihaatko sie iitä?... Häh?» »Enkä luve mitään!» mutisi poika nurkassansa.
Mutta vieläpä hän tuo Iita mamseli elää, vaikk'ei moneen aikaan ole voinut yskimättä astua askeltakaan kamarinsa lattialla, jotta sitä ei niin varmaan voi tietää... Paras kuitenkin on olla valmisna kuolemaan... Kerran se kuitenkin tulee, siitä ei pääse. Ja kyllä minä, Jumalan kiitos, sieluni puolesta olenkin valmis lähtöön täältä surun maailmasta.
Päätänsä vaan punoi ja nähtyänsä, ettei asiasta tule sen parempaa selvää, heitti sen ja rupesi rauhallisena tonkimaan pehkuläjää. Sekin ärsytti Manassea ja hän vannoi sialle tosissaan, täydestä sydämestä: »Ja vaikka miten tongi niin en luve... Vaikka koko pahna tongi nurin niin en sano iitä.» Niin he väittelivät. Suurempaa toraa ei toki syntynyt, sillä sika oli kylläinen, kaikkeen tyytyväinen.
Aukusti oli kaupungin töissä, neljä päivää oli tehtävä taloon, kauppias oli etukäteen vasikat ja voit ostanut, Iita oli tallin päällä, Hilta herrasväen palveluksessa Mikä ihmeen pamaus se oli? Täysi hiljaisuus vallitsi. Mutta jonkun ajan kuluttua rupesi hiiri nakertamaan satimen rautaverkkoa, ja Kinturi ymmärsi, että hän olikin kuullut ainoastaan pienen läkkiplootun putoamisen loukun suun eteen.
Ja niin iloisilta kuin ne sitten näyttivät kaikki: "mutta Kekkolan Iita se vaan häilää poikain kanssa", huokasi Kannaksen Kalle kirkosta pois lähtiessään. Kössiä ei Kalle enää tavannut kotoa; se kun oli jo lähtenyt puolilta päivin kylälle "juhlaa viettämään."