United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja yhtä tuskallista se oli pappilassakin olo ja elämä. Yksinpä palvelusväen olotkin oli Sakarin herääminen sotkenut. Sillä renki Tuomas oli kuullut vihiä, että Sakari muka on kuollut jossain matkalla. Hän kyllä salasi tuon tietonsa, mutta kuitenkin jo hautoi mielessään Sakarin rikasta leskeä ja uhkasi morsiamellensa, pappilan piialle Iidalle, että hän kylmenee.
Ja kun läksyistä oli joka sana muistissa, niin sitten lukemaan yhtä kirjaa kerrallaan kannesta kanteen. Hiljan neuvoa seuraten karttoi Aliina aikaisempien seuraa ja vetäytyi aina Iidalle ja hänelle määrättyyn pieneen kamariin lukemaan. Siellä oli aina niin rauhallista.
Niin hän sanoi ... kuulin minäkin, kun hän sen Iidalle sanoi. Vaan tiedättekö, tytöt, mitä Sigrid vielä sanoi? No? Että se hullu luulee, että Arthur muka on häneen rakastunut. Ei, mutta sehän on aivan... Huudettiin rukouksiin ja puhe keskeytyi. Kun Elli kuuli puheet, varsinkin viimeisen, oli kuin olisi jotain mennyt hänessä lukkoon. Sigrid, johon hän niin oli luottanut !
Usein hän kävi yksinäänkin istumassa opiston luokkasalissa, muistellen mitä siinä oli saanut kuulla ja toivoen, että kunpa joutuisi taas se aika. Asunnollaan piti hän opiston kirjastosta kirjoja luettavanaan ja luvun lomassa sepitteli kirjeitä Iidalle sekä äidilleen, jopa viimein Hiljallekin, vaikka kauan hän arveli, peläten että jos se antaa Augustinkin lukea, ne kun olivat samassa talossa.
Ainoastaan Iidalle voi hän tämän uskoa ja kirjoitti hänelle kysyen, mitähän pitäisi tehdä, kun semmoinen toimi on tarjona. Kului kuukausi, toistakin tavallisissa opiston tehtävissä. Oppilasten tiedon ja toiminnan halu kasvoi, toveruus lujittui ja tuli yhä tuttavallisemmaksi, kun alettiin laskea, että opistosta eroamisen aika on paljon lähempänä alkua.
Ja vaikka tuo aika olisi ollut lähempänäkin, niin tuntui aivan selvään, että Augustin nimi vetää puoleensa semmoisella voimalla, ettei sen rinnalla kestäneet mitkään muut tuttavuusliitot. Aliina sulki Iidalle kirjoitetun kirjeen kuoreen ja alkoi kirjoittaa toista kirjettä sulhaselleen.
Silloin olin varma, että hänkin valvoi ja ajatteli minua niinkuin minä häntä, ja tuo varma luulo teki minut autuaaksi. Kirjoitin pitkän runon muistikirjaani. Aamulla minun piti antaa se Iidalle sopivassa tilaisuudessa ennen lähtöäni. Niin ennen lähtöäni. Aamulla minun näet täytyi lähteä. Laivakulut, matkatoverit, mitkä lienevät pakottaneet, mutta minun täytyi lähteä.
Minun piti kirjoittaa kirje Tuovilanlahdesta, kirjoittaa kaikki, selittää kaikki... Jo annoin siitä Iidalle viittauksen. Hän katsoi kummastuneen näköisenä oli näet muita läsnä mutta näin selvästi, että hän ymmärsi ja hyväksyi.
Minä silloin ajattelin, että antaahan olla kun minä kirjoittaa rutuutan Iidalle pitkiä kirjeitä ja pyydän niitä korjaamaan, niin kohta minä osaan kuin koulunkäyneetkin. Pojan veulakkeet tästä opettajan neuvosta ottivat onkeensa ja alkoivat takanapäin ilvehtiä, että meidän pitäisi heille kirjoittaa, he sitten muka korjailisivat, vaan me vastattiin, että saatte »Virsilippaassa» kirjeitä.
"Elä joutavia riskaa", sanoi Matti Iidalle, "mennään vaan Mankkiselle karamellia syömään, niin kauaksi kuin alkavat kokkojaan sytytellä. Mitä sinä noista vanhoista piittaat!" "Niin, niin, mitäs katsot kaitanaama, luuletkos nälän olevan", sanoi Iida rohkaistuneena Esalle, mutta Esa ei vastannut enää mitään.