United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tahdon nousta taakan alta ennen kuin on kuolon ilta. Heittää kuormat tietämisen, kiviriipat taitamisen. Tahdon alle taivaankannen, asuntoihin ihmis-onnen. Alle ihalaisen ilman luota kylmän, luota kalman. Tahdon tietää, kuka olen. Sitten tuonen maille tulen. Nousi päivä nostamattaan, noidan mieli täyteen mittaan. Meni puhki taivonkansi, rikki ihmis-onni onsi.
OLAVI: Minä olen tullut tuntemaan kesä-yön kerkeän unelman sydämessäni. Ja minä tiedän, että kaikki, mitä elämä vielä voisi tarjota minulle, olisi vain sen hetken himmeätä heijastusta. ANNA: Siis et sinä ole sitä liian kalliista ostanut. Sillä muista, Olavi: ruusut puhkeavat vain kerran kesässä ja kerran elämässä kukkii ihmis-onni ihanimmillaan. OLAVI:
LUCILIUS. Meitä, jalo Brutus, Jumalat tänään suosikoot, ett' elää Ikämme saamme rauhass' ystävyksin. Mut kosk' on epävarma ihmis-onni, Niin varokaamme mitä pahinta. Jos menetämme tämän tappelun, Niin tämä viimeinen on haastelumme. Mit' olet päättänyt sa silloin tehdä?
On kohtalosi kerran tuhkaks tulla, mut siihen ast' on aikaa palaa sulla. Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen? Jumala, henki, tuli ikuinen. On ihmis-onni olla kivihiiltä, maan uumenissa unta pitkää piiltä, herätä hehkuun, työhön, taisteloon, kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon, toteuttaa vuosisatain unelmat, joit' uinuneet on isät harmajat. On elon aika lyhyt kullakin.
Lamppu liekutti himmeämmin, koko huone oli kuin entisestään tummennut ja supistunut. Hän nousi kävelemään. Noinko helposti elämänkysymyksiä ratkaistaan? ajatteli hän. Pari kyyneltä, pari epäröivää ajatusta, siinä kaikki. Ja lopuksi neuvo vieraalta tohtorilta! Sitäkö oli ihmis-onni? Siinäkö oli rakkauden koko mysteria? Onnellisia ihmisiä, ajatteli hän.
Eiköhän rakkauden voima, joka on niin suuri, vihdoin olisi sytyttänyt vastarakkautta Maurinkin sydämmessä? Varmaankin! Mutta ihmis-onni on kuin heikko viljankorsi, jos se kokonaan riippuu jostakin maallisesta olennosta. Vähimmätkin myrskyt sen kaatavat .
Moni kurja kerjää, kiertäin, Pyrkii, pyytää, samoo sieltäin, Hautaan hoippuu, hajoaa. Monen sielu, ruumis runtuu, Itkein elää, maahan murtuu, Hautaan hoippuu, hajoaa. Niinkö täällä ihmis-onni, Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, Hautaan hoippuu, hajoaa? Ei! Ken kyisen korven kulkee, Petoin keskelt' turvaan tunkee: Kunnialla kruunataan. Niin on maisen matkan laita.
Ne yhä siellä kasvavat ja anastaisivat pian koko olentoni, ellen alati koettaisi niitä kuolettaa. Tässä oli Anna onnellisempi minua, jonka onni kumminkin on nyt niin suuri, kuin ihmis-onni saattaa olla. Minä luulin ihmisen saattavan täällä maan päällä tulla täydelliseksi; mutta kuta vanhemmaksi minä elän, sitä paremmin, sitä selkeämmästi minä huomaan, kuinka väärä tämä luuloni oli«.
Niinkö täällä ihmis-onni, Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, Hautaan hoippuu, hajoaa? Moni kantaa, kiskoo, raataa, Kituin kärsii, kuolo kaataa, Hautaan hoippuu, hajoaa. Moni perheen, lapset laittaa, Leivän leipoo, paistaa, taittaa, Hautaan hoippuu, hajoaa. Moni toimii, riehuu, rientää. Hyvän toivoo, huonon niittää, Hautaan hoippuu, hajoaa.