United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä ihailin tämän vaimon ymmärrystä, ja minun mielestäni oli hän ansainnut paremman kohtalon, kuin oli hänen osallensa tullut.
Neljäs kohtaus. CHRYSEIS yksin. Sitten ANEMOTIS. CHRYSEIS. Sentään sankari olet sa, aivan kuin Akilles, synkkä, murtava mustoa haveuta, myrskyn kieltä käyttelevä. Taas kuin Paris, taikamieli, lemmen leikkien kuningas. Kummallista! Kreikan urhot, Attikan sankarit soreat, joita ennen ma ihailin, kaikki heitin.
Jos minä olisin runoilija, jos minulla olisi maalarin sivellin vallassani, kuinka voisinkaan antaa sinulle kauniin kertomuksen mielentilastani ja ihanan kuvauksen ympärillä olevasta luonnosta, jota laivan kannella istuessani katselin ja ihailin. Laivamme 'Neckenin' kokan edessä kuohui vesi, kun me ajoimme itäisen saariston läpi. Meri oli tyyni, ja tyyni oli läheinen metsä.
Taivas varjelkoon minua tahtomasta järkyttää valtiollisia mielipiteitänne... Mutta koska tulin lapsianne maininneeksi, sallikaa minun, hyvä Larsson, tehdä vielä yksi kysymys, ja nyt vetäytyi kreivin suu mitä leppeimpään hymyyn. Toivon teidän tyttärenne voivan hyvin? Mikä ihastuttava olento; oikein ihailin hänen tanssiaan naamiaisissa kreivi Tessinillä. Herra kreivi erehtyy.
Mutta ei kulunut pitkiäkään aikoja, kun minä huomasin sekä väärin tutkivani että tuomitsevani, puhumattakaan siitä, että huomasin esittäväni usein asiat väärässä valossa ja siis pitäväni väärää pöytäkirjaa. Välistä teki hyvä pääni, välistä hyvä sydämeni kolttoset minulle. Mutta enimmän teki sitä minulle elämäntehtäväni. Ihailin hyvän pään leikkiä ja otin mielelläni osaa siihen.
Vasemman peränurkan täytti Karuliinan tumma vaatekirstu. Kammarin ikkunasta näkyi viljapelto, kylää ja sen takaa sakeata havumetsää. Me istuimme vierekkäin sängyn laidalla ja Karuliina luki "Huutavan ääntä", josta välillä keskustelimme. Minä laskin käteni hänen olalleen ja enemmän kuin kuuntelin lukua, ihailin henkeviä väreitä lukijan kasvoilla.
Luonnollista oli, että tyttönä ihailin naapurin kaunista poikaa. Anteeksi annettavaa oli, että luulin sinun rakastavan minua suutelithan minua. Ja kuka voi silloin tietää, ettet sinä voi rakastaa. Et ketään tuskin itseäsikään.
Tuntikausin ihailin ihanata rannikkoa, jossa yhä astui näkyviin uusia ja äkkiarvaamattomia kauneuksia. Sinä hetkenä kangasti mielessäni tämän saarennon suurenmoinen historia, jota valtakuntaa ihmeellisesti suojelee meren hopeavyö ja äkkijyrkät lumivalkoiset kalliot paremmin kuin kaikki maailman insinöörit ja linnanrakentajat saattaisi sitä suojella.
Joskin minä ihailin hänen sinisiä, sielukkaita silmiään ja hänen pitkää, vaaleaa palmikkoaan, niin perustuivat tunteeni oikeastaan rauhaan hänen otsallaan, arvokkaisuuteen hänen kasvoissaan ja ennen kaikkea tuohon tasaiseen hellyyteen koko hänen olennossaan. En ajatellut häntä iloisena morsiamena, vaan vakavana vaimonani, joka voisi jakaa kanssani kaikki elämän surut ja vastoinkäymiset.
Mutta kun vielä sanomattoman kiitollisuuden valtaamana ihailin suuremmoista maailman vapauttamista ja ylistelin onnea, joka oli sallinut minun nähdä se, valtasi minut äkkiä, kuten puukonpisto häpeän, omantunnon vaivojen ja tuskallisten itsesyytösten tunne, joka painoi pääni alas ja sai minut toivomaan, että hauta olisi kätkenyt helmaansa minut samoin kuin muutkin aikalaiseni.