United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
En koskaan ole aavistanut, että minun siitä pitäisi tiliä tekemän, enkä sentähden olekkaan nyt tilille valmis. En siis näin hätäpikaa voi kajota mihinkään erikoisseikkoihin; vaan lyhyesti, yleisissä lauseissa jos siihen tyydytte, niin koetan. Henrik Ibsen? alppiotsainen vuoripeikko en tarkoita jääotsainen kädessä kynä, lääkärin leikkauspuukko.
Vaan tosi-olot niinkuin usein käy eivät vastanneet niitä toiveita: Kristianian teaatteri ei ottanut "Catilinaa" näyttääksensä eikä kukaan kustantaja painattaaksensa; viimein toinen ystävistä rupesi kustantajaksi lainatuilla rahoilla ja kirja ilmestyi keväällä v. 1850. Kohta sen jälkeen Ibsen itsekin tuli Kristianiaan.
Eiköhän niitä mahda olla olemassa vielä nykyäänkin, uskalsi hän edellisen johdosta varovasti huomauttaa. Jos ei meillä, niin muualla. Ei meillä eikä muualla, vakuutti suuri kirjailija... Eihän sellaista tehdä, vai miten se Ibsen sanoo?... Oli se sentään suuri runoilija. Kun osasi ihan tyhjästä luoda sellaisenkin kuvatuksen kuin se Hedda Gabler! Mistä tiedät, että hän sen niin tyhjästä teki?
Ruusu! joskin elämämme sortuu syksyn tuulihin, iki-itu elämämme uusin kukkii keväimin. Henrik Ibsen Vuorenseinäin, kallioin halki tieni vasaroin. Siihen asti iskut raikuu, kunnes malmi vastaan kaikuu. Syvyydestä kutsuvat kaikki aarteet ihanat, jotka yöhön vuori sulkee. Siellä kultasuonet kulkee. Syvyydessä loputon ikuisuuden rauha on. Vasarani, maaliin suureen, salaisuuden sydänjuureen!
Ja miehet ovat vielä kyllin hulluja kirjoissa, tauluissa, kuvapatsaissa, vieläpä elämässä ja omassa sydämessäänkin häntä jumaloidakseen. Ibsen oli siinä suhteessa erinomainen esimerkki meidän sairaasta aikakaudestamme. Mutta Strindberg? uskalsi Johannes huomauttaa. Hän ei ainakaan naista jumaloi. Ei, myönsi ukko. Ja siinä hän on aivan oikeassa. Miesten piti ihannoida vain miestä.
Kaikkialla käy henkinen liike ulkoa sisäänpäin, yhteiskunnallisesta yksilölliseen, järjestä tunteesen, ulkonaisesta havainnosta tunnelmaan ja mielikuvitukseen. Norjassa on Ibsen itse jo kääntynyt syvästi mystilliseen, symbolistiseen sielunkuvaukseensa: pitkät yksilölliset erämaan-taipaleet erottavat Nooran ja John Gabriel Borkmanin tekijät toisistaan.
Tämä kertomus köyhän kalastajan vaiheista on koristamattoman pukunsa ja kuitenkin mahtavan sisällyksensä puolesta sukua "Vänrikki Stoolin tarinain" kanssa. Se teos, jolla Ibsen v. 1862 taas palasi draaman alalle, näytti hänet aivan uuden muotoisena. Ei kummaa siis että tämä teos suututti hyvin monta, kun se muka oli suoraa pessimismiä, sekä vielä sisälsi hyökkäyksen kirkkoa vastaan.
Björnson ja Lie olivat monet ajat Parisissa, Ibsen Münchenissä ja Roomassa. Heille koitti kuitenkin kerran se päivä, että he saivat yleistä tunnustusta. Alvilde Prydzille se ei koskaan tullut. Kirjailijapalkkiot esim. olivat aina kovin kireellä, kun oli kysymys hänestä, ja hänen rikas kirjallinen tuotantonsa merkitsi hänen aikalaistensa silmissä varsin vähän.
Vaikkei nyt voitaisikaan kieltää norjalaisilta sitä kunniaa, että Ibsen on Norjassa syntynyt ja että hänen vanhempansa olivat puhdasrotuisia norjalaisia, ei se kuitenkaan estä tanskalaisia ylpeilemästä siitä, että hän on saanut ensimmäisen kirjallisen sivistyksensä heidän kauttansa.
Siitä jouduimme tuumiskelemaan, mitä kaikkea Ibsen oli mahtanut tarkoittaa tällä uudella teoksellaan ja Otto toi esiin niin paljon syviä, kauvas tähtääviä totuuksia semmoisista kohdista, joista pintapuolinen, kehittymätön lukija olisi luiskahtanut ohitse mitään tajuamatta. Kuinka oli hauskaa kuunnella hänen selityksiään.