United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kyllä minun puolestani, sanoi emäntä, jos vain itse ilkeää noin isona mennä. On siellä niin isoja, puolusti Aliina. Onhan tuokin Markkalan lampuodin Ristjaan melkein aikamies ja vielä kuuluu menevän. Siitäpä kuuluvatkin tekevän herran, tiesi emäntä. Mikä herra siellä kansakoulussa valmistuu? sanoi Hälinen naurahtaen.

Kiirehdin silloin sotkemaan asiaa, taputtelemalla häntä molemmin käsin molemmille poskille ja hokien: "Minä pidän teistä niin paljon täti Halinen ... niin paljon niin paljon että oikein!" Ja sitten taas jatkui puhe Petteristä. Olin yhtenä ilona ja onnena.

Hän oli itse mukana laittamassa, ettei saanut tulla mikään kohta huonosti, ja koetteli omin käsin ajopelien jokaisen solmun ja liitoksen. Ajakaa hevosenne leipuri Saliniin, siinä ovat meille tuttuja, neuvoi Hälinen, Hiljan isä. Mitäs ne siihen menisivät, huomautti Auvinen. Onhan meillä vakituinen kirkkopaikka suntiossa. Kylläpähän me osataan, sanoivat tytöt ja lähtivät ajaa heilettelemään.

Semmoinen kuuluu olevan Ristjaanin isällä homma, että poika pitää saada virkaan, jos ei muuhun, niin tukkiherraksi, selitti emäntä. Mahtaa tulla niitä herrojaan, kun vanhemmat semmoisia hassutuksia istuttavat, arveli Hälinen. Hyvillä mielin poistuivat tytöt omaan seuraansa. Heillä oli vain enää muutamia tunteja yhdessäolon aikaa, sillä aamiaisen jälkeen aikoivat vieraat lähteä kotiinsa.

Kun rouva Halinen oli ensin panetellut Elliä, arvosteli hän sen kykyä, sanoen: "Mutta kyllähän se miehen osaa verkkoonsa vetää, kun vain seuraan pääsee!... Tämänkin Pekkalan Oskarinhan se oli jo kietonut senkin seitsemään paulaan... Ja luultavasti se olisi siitä jo miehenkin saanut jos ei Oskari olisi joutunut sinne Kuopion puolelle muuttamaan!"

"Käyppäs osta tältä uudelta ... tältä ukko Ikoselta niitä uusi-sorttisia, rotukanoja, niin ne munivat", neuvoi siihen rouva Halinen. Niin johtui puhelu Ikosen herrasväkeen ja lopuksi nimenomaan Petteriin. "Onhan se rikas poika ... se ukko Ikosen poika, kun ukko itse kuolee ", arveli rouva Halinen.

On siinä niin paljon puuhaa, ja mitäpä nuo tuolla viisastunee, sanoi Auvinen aikomuksessa pysyä lujana. Kyllä siltä puuhalta talona pysyy jos pysyäkseen, sanoi Hälinen. Ja jos siellä ei silminnähtävästi viisastunekaan, niin ainakin oppii, ja oppi on viisauden pohja.

Vihdoin kysyi isäni: "No mikä erotus sillä on jos on, his, tai h?" "Tjaa... Sillä on kirkkoveisuussa suuri erotus: His on ylä- ja h. alaään!", selitteli lukkari. Asiaan tarttui nyt Halinen, kysyen: "No mikäs erotus sillä ylä- ja alaäänellä sitten on?"

Mutta äkkiä käänsi rouva Halinen puhetta, ilmottaen: "Tämä lukkari Iittiläisen Ellihän se jo kuuluukin olevan siihen Ikosen poikaan ihan korviaan myöten rakastunut... Aina vain kuuluu sitä hokevan." Se oli kuin pisto minun rintaani. En tässäkään suhteessa salaa näennäisiä heikkouksia.

Mutta kutsu sitte myös se tukkipotrossikka Halinen, niin puhuu sen Ikosen kanssa metsäkaupoista, jotta se ei muita häiritse!" Iloisena, nenä pystyssä lähdin minä nyt huoneesta. Isä sytytti pitkävartisen piippunsa ja puheli laiskasti, minua tarkottaen: "Onkohan tuo missä jo siihen Ikosen poikaan ihastunut kun se sitä joukkoa jo tänne koettaa raahata."