United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Lahjain ottamisesta»-runo sisältää m.m. seuraavat pilat: »Raha muuttaa miehen mielen, lahja liikuttaa sydämen, ehkä sarwesta sahatun. Härkä hännin häiläseepi talon-pojan taluttaissa selwän silmän Tuomarilda. Woilla Pappi woiteleepi ilon, autuuden awaimen, lukun raswalla lujemman. Sielun laskeepi sisälle iän-kaikkiseen ilohon, kosk' on hinda hyppysissä.
Niinkuin sivulla 76 näimme; oli viides kirjanen, jonka Juteini v. 1819 julkaisi, Lasten Kirjan toinen painos. Samana vuonna hän vielä ilmotti päättäneensä lakata kaikesta runoilijatoimesta julkaisemalla runon »Lähtö-Laulu, elli Hywästi-Jättö Wäinämöiselle.» Syynä päätökseen oli se, että hän pilkka- ja leikkilauluissaan pisteltyään eräitä virkamiehiä, etenkin pappeja ja tuomareita, sai toisia heistä suutuksiin, jotta rupesivat häntä vainoamaan. Sivuilla 41-46 julkaisemissamme »Pila-Kirjoitusten» otteissa olemme paitsi Krohn'in esittämiä, pappeja koskevia, vielä nähneet esim. seuraavat pahasti asianomaisia virkamiehiä ärsyttävät lauselmat: »Raha muuttaa miehen mielen, lahja liikuttaa sydämen, ehkä sarvesta sahatun. Härkä hännin häiläseepi talonpojan taluttaissa selwän silmän Tuomarilda. Noilla Pappi woiteleepi ilon autuuden awaimen, lukun raswalla lujemman. Komendanttikin kowembi paiskaa auki Linnan portit, kosk'on kulda kukkarossa» (Lahjain ottamisesta), »Mielelläni minä soisin Sielun paimenden powehen, esimerkiks' opetusten, runsaasti rehellisyyttä. Tynnyrittäin Tuomarille ostamatond' oikeutta» (Uutena vuotena) ja »Ei nyt luulla luiskaria wirassansa wakaiseksi, totiseksi Tuomaria, eikä Pappia pyhäksi. Puolin kuuluu puhuttawan, että isännän, emännän saapi kuolema kituwan, mutt'ei Pappi mullikkaansa. Niin kuin koira kalikkahan usein wieraan wiskatessa hambain hyökkyää kowasti, niimbä syndinen sokea, paha lammas laumassamme, panettelee paimendansa, koska Herra hengellinen, karkoittaisi kansan tyhmän mammonata maistamasta, estäis' ehdon syndisiä opettajansa osalda» (Maa-ilman turmeluksesta). Kun kokonaisia virkamiesluokkia näin syytettiin lahjusten ottamisesta y.m., niin ei voi ihmetellä, että syntyi katkeruutta, etenkin kun ei nimenomaan oltu syytöksiä kohdistettu joihinkuihin kelvottomiksi tunnettuihin, vaikka ehkä vielä yleisöltä rauhassa oleviin virkamiehiin. Niiden nimeä ei tietenkään olisi tarvinnut mainita, mutta olisi selvään runoista pitänyt ilmetä, että runoilija kyllä uskoi, että oli olemassa vielä paljon rehellistä väkeä virkamiehissäkin: että oli harvassa tuomareita, joilta »härkä hännin häiläseepi selvän silmän», ja yhtä harvassa pappeja, jotka olivat »runsaasti» rehellisyyden tarpeessa, kuten Juteini Lähtörunossa kyllä sitten myönsikin. Kun ei näin ollut tapahtunut pilkkarunoissa, kävi niinkuin aina käy, kun ammutaan yli maalin eikä osata sydämeen, uhri rupeaa hyökkääjäksi ja kääntää kyntensä ampujaa vastaan. »Waino-miehiä, sala-purioita» ilmestyikin. Käsinkirjotettuja, varsinkin Juteinin runoilua moittivia runoja leviteltiin ympäri maata ja hänen tietoonsa tulleiden runojen sisällyksestä ja muodosta oli selvää, että ne olivat kotoisin samasta lähteestä. »Kateus on» Juteinin luulon mukaan »oudon pahendajan yllyttänyt ynseäksi». »Kaukaa haukkuu huono koira, salaa pelkuri pureepi; näin on nytkin pahendaja salaisesti, saastaisesti, panetellut sekä pila-puheitani epäluulon esteheksi, että töitä tarkembia huwitukseksi hywille. Kieli-lakkari lewoton pimeästä pesästänsä pappein puolesta puhuupi, huulillansa koston huuto». Wirolahden kappalainen F.J. Ahlqvist oli tuo sala-ampuja. Hänen moiterunoansa: »Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä vejsujaisi!» kopioitiin ja levitettiin, väliin toisinnettunakin ja suorasanaisilla lisäyksillä; ja vaikka näissä toisinnoissa syytettiin Juteinia pappien aiheettomasta pilkkaamisesta, väärän opin levittämisestä ja juoppouden edistämisestä juuri juomalauluilla, niin muudan sapekas moittija itse liittää suorasanaisella parannussaarnalla jatkettuun moiterunoon erään paljoa siivottomamman juomalaulun »Ucko Noal», jossa raamatullista aihetta suorastaan vedetään lokaan, vaikkakin ehkä tarkotuksettomasti. Näistä moiterunoista Juteini suuttui ja lähetti julkisuuteen Hyvästijättönsä, jossa arvelee hänen suomalaisista runoistaan olleen edes se hyöty, että muukalaisen valittajan (ruotsin kieltä käyttävä Suomessa) »awara kita on awattu edes kerran koto-kieldä» käyttämään tuskissansa. Totta tämä kyllä puhuu siinä, että hänen kynänsä on tylsä, eikä sen vuoksi ole vahinkoa siitä, että hän nyt on päättänyt tehdä »uhrin ajastansa ja onnestansa äidinkielen alttarille». Ja hänen työtänsäpä suomenkielen hyväksi ei enää tarvitakaan, kun Väinämöinen on herättänyt rakkautta rikkaassa ja mahtavassa venäläisessä kreivi Rumjanzow'issa kansaamme kohtaan, jotta hän kustantaa suomalaista sanakirjaa ja »etsii jälkiä isäimme etelästä ja itä-mailla», jonne hänet on »oikein osoitellut» tiedemiehet virolainen Merkel ja saksalainen Rühs, molemmat ansioistansa Suomen historian alalla suomalaisten kiitollisuuden ansainneina suuremmassa määrin kuin moni synnynnäinen suomalainen. Kun vielä tämä Hyvästijättölaulu aiheutti Ahlqvist'in uuden ivarunon »Wäinämöisen Onnentoivotus Juteinin Lähtöön», jossa Ahlqvist on unessa kuulevinaan Wäinämöisen ivaavan Juteinia hänen runoistaan ja »lähdöstään», niin tämä taukosi vähäksi aikaa kaikesta kirjallisesta toiminnasta. Hyvästijättö-runoonsa hän liitti »Sowindo-Laulun» sekä ruotsinkielisen suorasanaisen kirjotuksen: »Min