United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laivan päällikkö, joka oli vanha, lyhytkasvuinen, kovassa, suolaisessa tuulessa ahavoitunut, ruskettunut, kuivunut ja kuihtunut mies, ilmestyi kannelle ja sanoi Jeannelle äänellä, joka oli käynyt käheäksi kolmekymmentä vuotta kestäneestä komentamisesta ja oli loppuun kulunut myrskyssä huutamisesta. Tunnetteko tuota hajua? Jeanne tunsi todellakin väkevän, omituisen, villien kasvien hajun.
Ehkä hän on rakastunut tyttöön ja toivoo häntä omakseen. Ottakoon vaan Ellin, hyvin sopivatkin yhteen. Oih, miten rumia nuo kukatkin ovat, ei niistä ole mihinkään. Minä olen pikkuinen flikka, Pikkuinen kuin lyyra, Ja herrastaa sen pojan pitää, Joka minun tyyrää; ANNA. Mitä tuosta alituisesta huutamisesta hyötyä on. Sinä saat jättää sen tavan, Elli, korvat tässä muuten ihmisiltä halkeavat.
Se oli luultavasti joku, jolle oli tapahtunut onnettomuus virrassa ja oli näöltään lappalaistyttö, kertoi poika. Hän oli ollut vastaisella puolella, mutta koski oli niin pauhannut, ett'ei ollut apua huutamisesta. Hän oli sen vuoksi vaan viitannut kädellään osoitteeksi, että onneton oli huomattu ja saattoi toivoa pelastusta, ja sitten hän oli juossut kotiin.
Sanat olivat tuskin päässeet suustani, kun hän jo ratisti tiehensä, ikäänkuin hän, arkkuni, kärryt ja aasi olisivat kaikki olleet yhtä hullut, ja minä olin aivan hengästyneenä juoksemisesta ja huutamisesta, kun saavutin hänet määrätyssä paikassa. Minä olin aivan punastunut ja kiihtynyt ja vetäen esiin korttia pyörähytin puolen guineani ulos plakkaristani.
"Mitä te puhutte paholaisen huutamisesta", sanoi tuomari; "Jooseppi se oli joka huusi, ennenkuin hän henkensä heitti. "Mutta ei se ollut ihmisen ääntä". "Mitä joutavia! Mihin aikaan iltasella tulitte tuon kallion kohdalle, jonka luota huuto kuului?" "Kyllä se oli hyvän aikaa jälkeen päivän laskun".
Eräänä kuutamoyönä, jatkoi mies, istuin tässä, kun yht'äkkiä kuulin äänen huutavan! Hoi! Mies tuolla alhaalla! Minä kavahdin ylös, katsoin tuosta ovesta ulos ja näin tuon toisen seisovan punaisen lyhdyn vieressä tunnelin suussa ja liikuttavan käsivarttaan sillä tavalla kuin äsken näytin teille. Hänen äänensä oli paljosta huutamisesta käynyt aivan käheäksi, se huusi: Pidä vaari! Pidä vaari!
Alakuloisina ja ääni käheänä huutamisesta palasimme jälleen Martin Lutherin huoneisin.
Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti suurella tyytyväisyydellä, sillä hän oli havainnut kurkkujen kuivuvan huutamisesta. Hän siis antoi heidän elämöidä voimiensa takaa, sitten jatkoi hän: »Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina sotilaina on meillä siis nyt pyhä velvollisuus antaa vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka tämän siistin herran laita on.