United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bernhard oli niin nuori, niin kokematon; hän ei käsittänyt rakkauden kavalia keinoja, hän tunsi vain sen huumaavan, vastustamattoman voiman; hän käsitti vain, että tuossa hänen jalkojensa juuressa oli tyttö hänen tähtensä kyyneliinsä menehtymäisillään, pakahtumaisillaan suruunsa äärettömästä uhraavasta rakkaudestaan häneen, joka oli sysännyt hänet luotaan siinä oli kylliksi, hän ei muusta huolinut, hän syöksyi polvilleen itkevän tytön eteen, suuteli hänen kättään, vakuutti tuhansin valoin, että hän ei ketään koko maailmassa rakasta niinkuin häntä, yksin häntä ja Lodoiska ei sysännyt häntä luotaan, hän nautti voitostaan, antoi hänen rukoilla kauan, ja kun hän viimein käänsi kauniin päänsä tammen kyljestä ja taas katsahti häneen noilla mustilla, tulisilla silmillään, jotka polttavat sydämen tuhaksi, niin silloin tarvittiin enää vain pieni silmäys kauniiden kulmien alta, tuskin kuuluva rukous hymyileviltä huulilta, ja Bernhard huudahti: Niin, niin, minä vannon elämäni onnen kautta, vannon kaiken kautta, mikä on minulle pyhää ja kallista, rakastavani sinua, yksin sinua kuolemaani, hautaani saakka, ja jos minä rikon valani, niin tullos, elävänä tai kuolleena, vaatimaan minua siitä tilille!
Minä muistan, kuinka eräänä helteisenä iltana menin yhden ravintolan tiskin viereen ja sanoin isännälle: "Mitä lasillinen parasta kaikkein parasta oluttanne maksaa?" Sillä se oli joku erityinen tilaisuus. Minä en muista mikä. Ehkä syntymäpäiväni. "Puolikolmatta pennyä", vastaa isäntä, "on 'oikean huumaavan' oluen hinta."
Kun tapasin hänet, otin kiinni hänen molemmista käsistään ja seisoin kauan aikaa katsellen hurmautuneena hänen kasvojansa. Vaipuessani katselemaan häntä vilkastui mielessäni toisenkin Editin kuva ja muisto, joka oli kärsinyt ikäänkuin huumaavan iskun tuon kauhean tapahtuman johdosta, mikä meidät oli erottanut. Sydäntäni värisytti vieno surumielisyyden ja samalla myöskin onnen tunne.
»Meidän näin kävellessämme», jatkaa hän, »toistemme rinnalla keskustellen ja pimeän hiipiessä ylitsemme ja vaikenevan, kultaisen uuden kuun kurkistaessa alas kiitävien pilvien lomista sain kuulla tuon suloisen, huumaavan sinä! Ah, kuinka tuo pieni sana kuului hyvältä ja kuinka se lämmitti sydäntäni. Minä sanoinkin, kuinka hyvää se teki. Sanoin sen yhtä iloisesti kuin mitä tunsinkin.
"Mutta Prometheus ei hymyillyt, kun Pandora tarjosi hänelle huumaavan rasian. "Mutta hän ei myöskään itkenyt, kun väkivalta kahlehti hänen jäsenensä kallioon. "Ja korppikotkaan, joka syö hänen sydäntään hän on tottunut. "Ja kohtalo väsyi ennemmin titaanin kiusaamiseen kuin hän taipui." "Cethegus", rukoili Julius, "älä puhu tuolla tavalla, Jumala on olemassa." "Vai on?
Isä istuu perässä, poika on kokassa polvillaan ja Musti keskellä venhettä. Kesäinen ilta on huumaavan kaunis. Metsämiehellä on aina silmää sillekin, ja meloskellessaan ruohikkorantoja pitkin hän viheltelee ja hyräilee itsekseen. Mutta vielä ei ole aika käsissä. Rauhoitusaika kestää klo 12:een yöllä. Tuossa tosin ui sorsapoikue kaislikkoniemestä toiseen. Emä edellä ja pojat perässä.
Hänen silmissään oli tylsä katse, huulet olivat valkeita ja vähän auki; hän näytti siltä, kuin hän kärsisi huumaavan lyönnin vaikutuksista. Toisen kerran toisen perästä vavahteli hän vilusta. Vieras nainen astui edestakaisin ja huitoi kiivaasti käsillään puhuessaan. Se oli lyhyenläntä, täyteliäs ja miehekkääntarmokas olento.
Ja kuitenkin, työteliäimpinä, väsyttävinä tunteina tai hetkinä, jolloin ajatukset askaroivat mahdollisimman kaukana, saattoi hänet yht'äkkiä vallata haaveksuva mieliala; Letan ääni saada niin liikuttavan rakkaan sävyn, että hänen suorastaan täytyi hiipiä kuuntelemaan, eikö se toistuisi; keskellä painostavaa väsymystä hänen hahmonsa vilahtaa sellaisena, joka toi muistoja ja sydämeen menneiden päiväin huumaavan kaipauksen.
Mutta päästyään viimein hänen kanssansa pieneen, pimeään porstuaan ja suljettuaan oven, tarttui hän hänen molempiin käsiinsä ja sanoi sydämmensä pohjasta: "Kiitos nyt ja terve tuloa, Reetta!" Reetta tunsi melkein päätänsä huumaavan, kun kuuli oven sulkeutuvan, niin että hänen täytyi nojautua seinää vasten.
Hänestä oli niinkuin maailma hänen ympärillään äkkiä olisi tullut autioksi ja pimeäksi, eikä hän enää ymmärtänyt tuota keväistä taivasta, jonka tähtiä hän vast'ikään oli hiljaisella ilolla katsellut. Maria oli poissa: kaikki oli tyhjää; mitäpä hän enää tekisi maailmassa! Mutta tämän huumaavan tunteen sijaan tuli uusi pelko. Kuka oli Marian vienyt? Ja minne hänet oli viety?