United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Käteen' iski, Puristi, huus: "oi, armas laps!" ja sitten Mua suutel' innokkaasti, niinkuin oisi Repinyt juurin huuliltani muiskut. Hän jalkans' sitten reidelleni laski Ja huokasi ja suuteli ja kiljas: "Kirottu onni, että sai sun mauri!" OTHELLO. Hirmuista, hirmuista! JAGO. Se vaan ol' unta. OTHELLO. Edellä-käypää tointa todistaa se; Se paha merkki on, vaikk' onkin unta.
TROILUS. Sua rakastan niin kirkkaan puhtaasti, Ett' iki-jumalat kai suuttuneina, Kun lempi kuumemp' on kuin rukous, Min kylmiltä he huuliltani saavat Sun multa vievät. CRESSIDA. Jumalatko kateet? PANDARUS. Ovat, ovat, sehän on liiankin selvää. CRESSIDA. Ja tottako mun täytyy Troia jättää? TROILUS. Se kauhea on totuus. CRESSIDA. Troilus myöskin? TROILUS. Troilus ja Troia.
Ett'en ole erehtynyt, sen olisin tietänyt, vaikk'ei Publius Scipio mutta miksi päästän tätä nimeä huuliltani vaikk'ei Roomalainen olisikaan sinulle kehunut ahdistaneensa turvatonta tyttöä. Ja että sinun, juuri sinun, piti ruveta hänen liittolaiseksensa!
Varvut leikkasivat hänen sormiaan, mutta sitä hän ei tuntenut. »Alma, elä ole lapselinen.» Nymark seisoi hänen vieressään ja koetti nostaa häntä ylös. »Kuule minua, tuo on turhaa. Ei yksikään silmä ole meitä nähnyt, ei kukaan tiedä, minä vannon ettei se kuolemahetkelläkään tule huuliltani. Alma, armas, tottele minua.» Hän sai hänet vihdoin ylös ja pudisteli sammalia hänen nutustaan.
Ne sanat rohkasivat tyttöä, niin että hän sanoi jo levollisemmin: »Rukous, joka tulee minun huuliltani, ei ole Suomen sydämestä eikä sen itä- tai etelärajoilta, vaan kaukaa pohjoisesta, Paltamosta, Kajaanista ja sieltä idästä alapuolelta aina Pielisjärvelle saakka.
Taannoin hänen päähänsä pälkähti ruveta vakuuttamaan minulle, että minä olin tullut häntä kehtaan entistä kylmemmäksi, sekä ett'ei hän rakasta ketään muuta kuin minua, että hän ainiaan on rakastava ainoasti minua. Ja tämän ohessa hän rupesi niin itkemään... Tämä se siis oli ... oli juuri päästä huuliltani, minä purin kieleeni.
Te olette siis jotakin nähneet? kysyi d'Artagnan. Siinä tapauksessa kertokaa taivaan nimessä! jatkoi hän, heittäen hänelle yhden pistole'n, kertokaa mitä olette nähneet, minä vakuutan aateliskunniani kautta, ett'ei yksikään ainoa teidän sanoistanne pääse minun huuliltani.
Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, tulisi vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät ilmoille skorpioonit niin pian kuin suuni avaan, sillä minustakin on tullut villipeto. Ja sellaisia on isäsi tihutyön tähden meistä tullut!
"Mitä asiaa?" pääsi huuliltani, samalla kun mukavasta asennostani kohousin puolittain istumaan ja loin silmäyksen ympärilleni huoneeseen. En nähnyt ketään. "Kuinka ikävää" toisti sama hento ääni. "Tämäkin jouluyö taas menee minulta hukkaan." Nyt huomasin selvästi, että sanat lähtivät kädessäni olevasta kirjasta, eikä sinua ihmetyttäne, että hiukan outo mieliala minut valtasi.
Te ette voi kuinka voisittekaan? uskoa tavuakaan, joka lähtee minun huuliltani. Se olisi polttava häpeä teille nytkin, jos hän ja minä vaihtaisimme vaan sanasen keskenämme. Minä en valita. Minä en sano, että hän ja minä olemme yhtäläiset minä tiedän, että on pitkä, pitkä matka meidän välillämme.