United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kääntyi syrjälleen selin toisiin, vetäsi jalkansa koukkuun, pisti kätensä korvallisensa alle, silmät lupsahtivat raskaasti kiini, huulet hervahtivat varattomasti hieman raolleen, koko ruumis lavahti hermottomaksi ja hieman nytkähteli raskaan huokumisen mukaan. Hän nukkui.
"En, valvon vielä hetkisen", vastasi kreivi, "minulla on tänään ollut niin paljon tehtävää, ett'en ole ehtinyt edes vilaistakaan sanomalehtiä." Kreivitär seisoi yhä liikkumatta miehensä edessä. Hän piti silmänsä maahan luotuina ja lujasti kokoon puristetut huulet osoittivat hänessä tapahtuvan sisällisen taistelun.
»Minä olen luullut sinua suuremmaksi mieheksi. Sinä oletkin pieni, ahdasmielinen mies, Jaakko Vik.» Vik hymyili pilkallisesti. Hän kääntyi suoraan vastustajaansa. Hänen kasvonsa olivat tuhanharmaat, huulet muodostivat kaksi valkeata juovaa.
Vaikka nämä sanat lausuttiin hyvin hiljaa, kuuli Kenelm ne kuitenkin ja sanoi hajamielisesti Mr Ewlynille: "Löytyykö suurempaa yhdyssidettä tämän elämän ja tulevaisen elämän välillä, kuin Jumalan siunaus, jota vanhan huulet anovat nuorelle?"
Heidän haastelustaan hän kuuli, että he asuinpaikkaa etsivät, itselleen kaskimaita katselivat, vaikkeivät vielä tienneetkään, tähänkö jäisivät vaiko tästä kauemmaksi kulkisivat. Silloin loihti koivun Haltia kaikki lintunsa puitten latvoihin, kutsui kukkumaan kaikki käkensä, ja hymyyn menivät totisten miesten huulet sitä kuunnellessa.
Pimeään cubiculumiin lankesi verhojen raosta kimppu kirkkaita säteitä, joissa tomuhituset hyppelivät. Säteiden valossa näki Acte hänen suloiset kasvonsa, painuneina paljasta käsivartta vastaan, suljetut silmät ja puoleksi avautuneet huulet. Hänen hengityksensä oli nukkuvan tasaista huokumista. "Hän nukkuu, hän saattaa nukkua!" mietti Acte. "Hän on vielä lapsi."
Kreivitär ei vastannut, vaan koko hänen kasvonsa muuttuivat tavalla, joka muutamassa silmänräpäyksessä näytti tehneen hänen kymmenen vuotta vanhemmaksi. Ohuet huulet pusertuivat kokoon, iho tuli kalman kalpeaksi vihasta ja äsken niin haaveksivat silmät iskivät kylmän katseen Gabrielleen.
Tervehtimättä Kerttua Hannes nousi ylös ja rupesi kävelemään nopeasti edestakasin niinkuin hän ennen muinoin teki, kun Kerttu ei osannut läksyjänsä. Silmäkulmat olivat hänellä nytkin samalla tavalla koholla, huulet hörössä ja ankara katse harhaili pitkin permantoa, sopivia torumasanoja hakien.
Mutta myös kuolevan huulet hurjentuvat ja hänen syntinen, herjaisa laulunsa soi syvälle kauhistuviin munkkisydämiin... »Kuin kalvava kaiho se munkkeihin tarttuu, se kadotetun elon murheeksi karttuu, he muistavat kaiken, mi päässyt ei kukkaan, ajat nuoruuden, ammoin jo mennehet hukkaan ...» Mitä tämä oli? Oliko Johanneksesta äkkiä tullut runoilija ja suuri runoilija?
Silloin lähestyi Anna sairasvuodetta, pani kätensä hänen kuumalle päällensä ja koki sanoin saada häntä vaikenemaan. Ja kuinka hän puhui ja lohdutti, väistyivät mustat kuvat Ojamyllärin silmistä, hän tuli aikaa voittain hiljaisemmaksi. Silmät kiini, lankesi hän henkihieverinä asemallensa takaisin, ja kalveat huulet lausuivat hiljaa Jaakon ja Annan nimet!