United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silmistä säteili nero, ja, suoraan sanoen, myöskin ilkeys. Varsin omituinen tapa oli hänellä pitää aina puoli suuta avoinna ja puoli silmää ummessa. Kun joskus, sattuman kautta, silmäluomet ja huulet menivät vallan auki, tuli niiden takaa näkyviin loistavan valkeat hampaat ja kauniin mustat, säihkyvät silmät, joiden ylevyys ja hempeys olivat omituisena vastakohtana kaikkeen muuhun.
Mutta omituista oli, että noilla vaikeroivilla sotilailla, joita ajattelemalla hän koetti rauhoittaa mielikuvitustaan, oli kaikilla naisen piirteet, vaalea, kihara tukka, siniset, säteilevät silmät ja punaiset, puoliavoimet, täyteläiset huulet...
"Et ehdi enää", sanoi Eugen samalla kylmällä äänensävyllä kuin äsken, "meidän perheessämme ei ole tapana tulla liian myöhään päivällisille. Toisen kerran tahdot kenties noudattaa meidän tapojamme..." Dora vaipui sohvalle, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, ja huulet alkoivat vapista. "Miten voit olla niin ankara minua kohtaan", kuiskasi hän.
Mutta omenapuut seisoivat kaiken muun keskellä mustina, ne olivat kuin kalisevia luurankoja. Otsa kurtussa ja huulet törröllään katseli Aapeli Muttinen ensin niitä. Hän oli harmistunut, sillä hän ajatteli hukkaan menneitä vaivojaan, mitä hänellä oli ollut noista hedelmäpuista.
Hän tunsi kovaa, painavaa kouristusta rinnassaan; hän ei voinut niellä, polvet notkuivat Mitä oli kaikki se, minkä hän oli kokenut tänä yönä, siihen verrattuna, mikä häntä odotti. Kornelia tuli hiljaa sisään ja jäi oven suuhun seisomaan. Knut käsitti samassa, kuin hän näki hänet, että tämä oli Kornelia kirkkopenkissä, kalpea katuvainen, huulet kuivat ja silmät kauvaksi katsovia.
Hän oli jäänyt yksin kotiin, ja vielä yksinäisemmältä tuntui, kuin Lents ei ollut jättänyt hyvästikään. Sanomatta sanaakaan ja huulet tukittuna oli hän koton lähtenyt. Vaikka Anni kyllä koki itseään lohduttaa ja ajatteli: mitä turhia! sanon pari sanaa, niin on kaikki hyvin taas, kuitenkin häntä tänäpäivänä rasitti tavaton levottomuus, ja hänen poskensa polttivat.
Isäntä ja rovastikin ruustinnan sanat kuultuaan hypähtivät seisomaan ja lähtivät kiireimmän kaupalla ruustinnan jälkeen ja aittaa lähestyttäessä rovasti sanoi: »Ei saa hälistä, kaikkien pitää olla hiljaa!» Hiljaa hiipien he nyt menivät aittaan, missä muori makasi sängyssä. Rinta vielä harvakseen kohoili ja silmät suurina kirkkaasti katselivat ylöspäin ja huulet liikkuivat.
Hän tuli näkyviin, marjatuohinen kädessä. Yrjö teki hyvän päivän. Olisi tahtonut jatkaa puhetta, mutta sanat tarttuivat kurkkuun. Veri kuohahti, silmissä säkenöitsi ja kädet vapisivat. Pikipäin hän vaan oli luonut katseensa tyttöön; mutta nyt jos silmänsä minne käänsi, olivat nuo punaiset posket, ja kainot, siniset silmät, nuo hymyilevät huulet ja povi, joka nousi ja laski, hänellä aina edessä.
He pysähtyivät hetkiseksi portaiden eteen ja puhelivat keskenään, mutta ruotsiksi, ettei Mari ymmärtänyt. Helena veti hansikkaita käsiinsä ja heitti pitkän silmäyksen sivullepäin, häneen. Ei tuntenut, eikä tervehtinyt; pois kääntyi ja pitkitti puhettaan tuon oudon herran kanssa. Marin huulet menivät surulliseen hymyyn. Kuka olisi uskonut ennen, että pikku Helena noin kulkisi hänen ohitsensa.
Mutta kun häntä ei unettanutkaan, nousi hän ja meni keittiöön katsomaan. Siellä istui Karhun Esa. Mentiin kamariin. »Mitä asiaa olisi?» Esa seisoi ovipielessä, huulet jo liikkuivat, mutta kuitenkin piti yskiä pari kertaa ennenkuin sieltä tuli sanoja. »Niin ... minä olen tuumannut että ... jos vallesmanni vielä tarvitsisi renkiä, niin minä nyt tulisin.»