United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sieppasi huivinsa ja lähti juoksemaan, mutta samassa iski hänen mieleensä Taavin sanat kun Jooseppi meni sivutse: "Ei tuo edes viinaan kuole. Ei hänestä suurta vahinkoa tulisi" ja tuo kellojuttu "kyllä minä kohta kovistan häntä" Herran tähden! mitä olin tehdä, jos sinne menisin, voisin saattaa Taavin turmioon sen sijaan kuin auttaa häntä. Aivan vaaleana kääntyi Anna takasin.
Hän pudotti huivinsa, hän kaatui pari kertaa, kun jalka takeltui olkiin, kädet tulivat verisiksi epätasaisesta maasta, mutta hän pääsi kuitenkin hengästyneenä ylös lähimmälle aidalle ja sieltä huusi hän niin paljon kuin suinkin jaksoi: Henrik, Henrik, kuule minua! Henrik seisahtui. Ellen aukasi hänelle sylinsä; hän palasi takaisin; Ellen meni häntä vastaan. Monta sanaa ei puhuttu.
Ilma ja vehnän hinta oli heille kalliimpia asioita, ja lopuksi he kuitenkin joivat kaikessa ystävyydessä punaista viiniään ja kulkivat käsikoukussa kylä-katua myöden, laulellen isänmaallisia lauluja, siksi että heidän suuttuneet vaimonsa paiskasivat ikkunat auki ja pistivät ulos valkoiset huivinsa kuutamoon, sekä toruen huusivat heille, että heidän tuli panna maata, eikä tuolla lailla saattaa itsensä naurun alaisiksi.
"Aslak, Aslak! nyt sinä viettelet minua, etkö luule minun usein ajatelleen samaa, mutta nämä ajatukset ovat pahoja". "Oikeita ajatuksia nämä ovat, enkä ole kuuna kulloinkaan kuullut että mitä on oikea on pahaa". Liv nypisteli huivinsa kulmaa. Hän seisoi epäillen.
Kadullakin aina herrat pysähtyivät katsomaan hänen jälkeensä ja ellei vaan sattunut hattupäisiä naisia läheisyyteen, niin huudahtivat: »helkkaria, kuinka kaunis tyttö!» Se se aina kutkutti Marian povessa ja veti suuta nauruun. Hän puri huivinsa nurkkaa ja loi viekkaan katseen taakseen, ilman vaan ruojusissaan, että sai hupsut juoksemaan jälkeensä.
Emäntä pani huivinsa, joka hänellä oli ollut päässä, vankkuriin ja rupesi heti tyynesti auttamaan Lauria malkapuita vankkuriin latoessa, jota tehdessään hän tavallisella tasaisella äänellään sanoi: "Kun lehmät jo aikoja olivat tulleet kotiin ja olin saanut karjatyöt tehdyiksi, ja kun ei isäntää eikä hevostakaan näkynyt kotosalla, vaikkei täällä olisi pitänyt olla monen tunnin työtä, tulin minä tänne tiedustelemaan.
Luonnollisesti ei hän uskaltanut itse tulla tänne, miehen huoneesen sepä amtmannin veljentyttärelle olisi kaunista ollut. Huh! Olisinpa halunnut kuulla, mitä alamaiseni tallissa ja keittiössä olisivat silloin sanoneet". Kova puna leimahti nuoren tytön poskille ja hänen kätensä liikkuivat nopeasti aukaistaksensa suuren valkean huivinsa taakse sidotut kulmat.
Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden. Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa alle.
Johannes seisoo ja miettii pitäisikö hänenkin ottaa huivinsa olipa hänkin mies. Mutta silloin näkee hän lukkarin, joka kantaa kirkkoherran suurta raamattua. Niin suurta kirjaa ei ollut Johannes ikinä ennen nähnyt, ja kymmenvuotinen unhottaa kirkkoherran, ihmisjoukon ja kaikki. Hän seuraa lukkaria.
Minkä tähden sinä sitä taas minulle puhut? Sentähden, että sinä olet minun. Minkä tähden minä olisin sinun enemmän kuin muidenkaan? Sentähden, että minä tahdon. Hän on kumartunut melkein kiinni Marjaan. Sentähden, että sinä tahdot? sanoo Marja yhä huivinsa sisästä. Ja sentähden, että sinä itsekin tahdot. Elä pärskytä.