United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
He olivat tavanneet hänet eräänä 'corso'-päivänä Pinciolla. Kun he olivat vanhoja tuttavia ja kun kauppias Oikarisella ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli kutsunut heidät illalliselle hotelliinsa ja jo siellä jotenkin suoranaisesti Liisaan ihastunut. Sitten he olivat menneet Muttilan ja Liisan yhteiseen asuntoon.
Jeanne huomasi sen ja lähti pois ajatellen, että varmaankin naurettiin hänen pukunsa kuosille ja ruutukaiselle, viheriäiselle hameelleen, jonka vaatteen Rosalie oli valinnut ja joka oli Goderville'n ompelijattaren ompelema Rosalien neuvojen mukaan. Eikä Jeanne uskaltanut enää kysellä ohikulkijoilta tietäkään. Lopulta rohkaisi hän kuitenkin mielensä ja pääsi vihdoin hotelliinsa.
Se oli harmittanut hiukan Johannesta, sillä oikeastaan hän olisi tahtonut heti mennä levolle. Mutta hän ei voinut väittää vastaankaan, kun vapaaherra Carp ehdotteli, että Johannes sitten saattaisi Signen samoilla vaunuilla heidän hotelliinsa. Hänen itsensä täytyi vielä mennä illalliselle Rabbingin ja noiden ranskalaisten pankkiherrojen kanssa, sanoi hän.
Se oli kaikki, mitä herra de Tréville oli tarkoittanutkin; hän toivotti Bernajoux'ille pikaista parantumista, heitti jäähyväiset herra de la Trémouille'lle, palasi hotelliinsa ja käski heti paikalla ilmoittaa noille neljälle ystävällensä, että hän odotti heitä päivällisille luoksensa. Herra de Tréville'n seura oli sangen valittua, kokonaan kardinaalin vastustajia muutoin.
Varoitus oli niin järkevä ja semmoisen miehen antama, joka sangen hyvin tunsi kuninkaan, että neljä nuorta miestä eivät yrittäneetkään sitä vastustella. Herra de Tréville kehoitti heitä siis kutakin menemään kotiinsa odottamaan hänen vastaisia määräyksiänsä. Tultuaan hotelliinsa, herra de Tréville arveli viisaimmaksi jouduttautua ensimäisenä valittamaan.
Mutta tapahtui, että hän viivähti siellä yönkin ja saapui vasta myöhään seuraavana aamuna hotelliinsa. Liisa ei koskaan kysynyt, mistä hän tuli. Eikä Johanneksellakaan puolestaan ollut mitään halua ruveta hänelle retkistään sen lähempää selkoa tekemään. Voihan Liisa uskoa esim., että hän juopotteli! Johannekselle oli tähän aikaan yleensä jokseenkin samantekevää, mitä Liisa uskoi hänestä.
Viimein hän palasi hotelliinsa ja seisoi takkavalkean edessä, virvoittaen itseänsä kuumalla punssilla, jota hän oli käskenyt tuoda kamiiniuunin reunalle. Hän kuuli kaupungin kellojen lyövän ja omaa taskukelloaan katsoen hän näki illan jo niin pitkälle kuluneen, että kello oli kaksitoista. Kun hän pisti kellon takaisin taskuunsa, niin hän näki oman kuvansa uunipeilistä.
Mutta koska näiden kahden mahtavan herran välillä olisi kiista voinut jatkua pitkälliseksi, molemmat kun tietysti pysyivät kiini väitteissään, keksi herra de Tréville neuvon, jonka tarkoituksena oli saada kaikki päätökseen: hän lähti itse kohtaamaan herra de la Trémouille'a. Hän meni siis kohta hänen hotelliinsa ja käski ilmoittaa itsensä.
Nyt täytyi vain elää. Nyt täytyi vain nauttia ja unohtaa. Ja olla kaiken yhteiskunnallisen ulkopuolella. Mutta eräänä aamuna ilmestyi vapaaherra Carp heidän hotelliinsa. Johannes heräsi siihen, että koputettiin heidän ovelleen. Edeskäypä se oli, joka tuli ilmoittamaan, että joku tahtoi tavata herraa. Liisakin heräsi siihen ja säikähti hirveästi.
Hän istui pöydän ääreen ja kirjoitti veljelle kirjeen, jossa pyysi häntä välttämättä heti tulemaan luoksensa, ja kummastellen pudistaen päätänsä siihen, mitä oli nähnyt, palasi takasin hotelliinsa.