United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pyysithän minua itseäsi pystykokoon auttamaan, mutta mitenkä tuommoista tönkkiä auttaa, joka on kankea kuin puu; täytyy ensin wähän hieroa, että hiukankaan notkistuisit, ja sitten..." Noita puhuessaan alkoi mies tukkia käsiään Heikin taskuihin. "Roswo, ryöwäri! Heitä minut rauhaan", koki Heikki sanoa. "Wai niin, wai roswo ja ryöwäri!
"Mutta minä hiukian, ellen saa hiukankaan suurusta", sanoi ukko murtuneena. "Se ei ole minun asiani", sanoi kauppias kopeasti ja käänsi ukolle selkänsä ja meni. Murtuneena istui ukko tuvan penkille. Siinä hän alakuloisena istui miettien toivotonta tilaansa. Nälkä poltti ankarasti sisälmyksiä. Tuntui niin kalvaavalta, hiukasevalta ja tyhjältä; oli niinkuin hän olisi utuna haihtumaisillaan ilmaan.
Vielä muitakin muistoja heräsi hänen mielessään: muistot hänen omasta elämästään, Rosalie, Gilberte hänen sydämensä katkerat pettymykset. Kaikki oli siis vain kurjuutta, surua, onnettomuutta, kuolemaa. Kaikki petti, kaikki valehteli, kaikki tuotti kärsimyksiä ja kyyneleitä. Missä oli löydettävissä hiukankaan lepoa ja iloa?
"No kuulkaa sitten kertomus kaikkein wiheliäisimmästä, onnettomimmasta ihmisestä ja suurimmasta syntisestä, minkä maa koskaan on päällään kantanut! Kenties siksikään ajaksi lieweneisi hiukankaan kauhea omantunnon waiwani. Sitten kun kaikki olette kuullut, tehkää minulle mitä tahdotte, sillä niin suurta rangaistusta ei kukaan woi ajatellakaan, ett'en minä enempää olisi ansainnut.
Majurin aikana me seisoimme yksi kuutta, täysissä aseissa olevaa miestä vastaan, ja tässä te seisotte kuusi yhtä vastaan, jolta vielä olette hänen aseensakin riistäneet! Jos teillä olisi hiukankaan kunniantuntoa, te käsillänne kantaisitte majuri Bertelsköldin poikaa! Onko hän vahvan majurin poika? jupisivat miehet selvästi hämillään.
Kun matkustajatulva oli niin suuri, että sai odottaa kokonaisen tunnin ennenkun pääsi pilettiluukulle, saattoi jo edeltäpäin arvata miten vaikeaksi kävisi saada edes hiukankaan mukiinmenevätä yösijaa. Menin sen vuoksi konduktöörin pakeille ja pyysin hänen neuvomaan meille jonkun vaunun, missä ahdinko ei olisi niin suuri kuin tavallisissa vaunuissa.
Ei sen vertaa saisi olla ihmisellä virvoitusta, kun piipullinen tupakkia? ELVIRA. Eipäs minullakaan ole: ei tupakkia, ei edes piippuakaan. Eikä kukaan hottentotti kysele: mikä minua hiukankaan virvoittaisi. Ei mar kukaan! TEOFILUS. Sitä vielä näet puuttuu! Sinä juot kahvia minkä kerkiät, päivät päästään, aamusta iltaan. ELVIRA. Sitä sanaa vielä puuttui, ja se on tuhannen vale!
»Parempi on niin», sanoi hän itsekseen, tukehuttaen liikutustaan; »mutta hänen esi-isiensä satanimisessä luettelossa en tiedä yhtään ainoaakaan, joka olisi hiukankaan vetäytynyt syrjemmäksi silloin, kun Diarmidin lippu liehui tuulessa, pahinten verivihollistemme silmien edessä!»
Ja jos hänen turmeluksensa hiukankaan antaisi valtaa paremmille tunteille, niin säälisi hän sentään ihmisiä senverran, ettei vaatisi nyhtämään nurmea pois katuvieriltä. Mutta jos hän oikein hyvä olisi, niin kastelisi hän sitä vielä. Kuopion runollisuus. Samana sanomalehtimies-keväänä, josta edellä puhuin, istui eräs tuttavani, kuopiolainen nuori herrasmies, partaansa ajelemassa.
Hänen pieni nypyrä-nenänsä ikäänkuin nousi varpaillen päästäkseen hiukankaan esille hänen pullevien poskiensa välistä, ja silmät olivat pienet sekä katosivat tykkänään, kun hän nauroi. Kun Forssan-valssia kerran illan kuluessa alettiin soittaa, vetääntyi Aleksis, aivan kuin olisi hän saanut pistoksen sydämeensä, hetkiseksi pois koko tanssipaikalta. Hänen sielunsa silmiin kuvastui nyt Regina.