United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Matti sanoi säilyttäneensä ne semmoisinaan kirkkokortteerinsa aitan hinkalossa, jonne hän ne otettuaan oli jättänyt, ja pyysi anteeksi, ettei ollut tullut vieneeksi niitä kotiinsa siivottaviksi. »No, mutta minkä tähden sinä sitten otit, kun et tarvinnut» kysyttiin häneltä. »Kun nuo näkyvät muutkin ottavan», arveli Matti. Ei koskaan ole Matti vielä maksanut verojaan muuten kuin ryöstämällä.
"Teidän äitinne on vihoissaan minulle", sanoi Loviisa, joka talon asukasten keskinäisen välin väärin ymmärsi. "En minä tahdo jäädä tänne, jos se hänelle on kiusallista. Jos täällä on talli tahi navetta, niin on tyhjässä hinkalossa oleva tarpeeksi hyvä sija minulle sekä Charlot-koiralleni."
Kun äiti oli tuonut täyteen repun, sanoi Juha: Lähden tästä ja saatan ehkä viipyäkin. Olkaa tässä niin kauan. Tehkää Kaisan kanssa työt ja minkä apua tarvinnette, se ottakaa. Tuoss' on eloaitan avain, hinkalossa on rukiita, millä palkan maksatte. Ethän vain lähtene sen jälkeen? Senkö? Sen jälkeen lähden. Yksinäsi? Yksinäni toin hänet kerran ennenkin. Et tainnut saada toveria?
Saisin kuuta kulkulleni, Mettä kieleni nenähän, Sitte laulanta kävisi, Ilonteentä kelpoaisi, Sanat suussani sulaisi, Ikenilläni itäisi, Puhe'et putoeleisi, Kielelleni kerkiäisi, Hampahilleni hajoisi, Leviäisi leuoilleni, Niinkun hiilet hinkalossa, Kekälehet kiukoassa. Kilvan laulajat. Kuuntele tätä runoa, Tähystele laulajata; Se on kumma kuulijanki, Ime ilmanki olijan!
Niinpä Niilokin pakeni, Hartioilla huoli raskas, Ku hänen kupehiansa Kannuksinsa kaivelevi; Niinkuin hepo hinkalossa, Jon päällä laki palavi, Niin hänellä heitteleksen Syän sykkien povessa. «Kahilistoa» käveli, Osasi «Ojantohonki», Siin' ei löytänyt sijoa, Kuhun päätä painaltoa. Turhin tuotakin tavotti: Yksin olla, itseksehen, Ei vaan vammalle syämen Löyä lääkettä mitänä.
Siinä virsikäs Vipunen itse tuon sanoiksi virkki: "Jo olen jotaki syönyt, syönyt uuhta, syönyt vuohta, syönyt lehmeä mahoa, syönyt karjua sikoa: en ole vielä mointa syönyt, en tämän palan makuista!" Itse vanha Väinämöinen, hänpä tuon sanoiksi virkki: "Jo taisi tuhoni tulla, hätäpäivä hämmenteä tämän hiien hinkalossa, tämän kalman karsinassa." Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä.
Kylläpä täällä onkin wiljaa; eipä siitä olekaan suotta ihmetellen puhuttu", huudahti ostelija aittaan tultuaan. Iso olikin aitta: neljä syltä leweä ja toista wertaa pitempi, wäliseinällä jaettu kahteen osaan. Pitkin aittaa meni hinkaloiden wälitse wälkeä käytäwä ja kahtapuolta käytäwää oliwat kukkurapää hinkalot; ainoastaan parissa hinkalossa oli waan wähän wiljaa pohjalla.
Sieltä tuuppasi hän heiniä pari käärämää alas hevosille hinkalossa, kallistui siitä pehmeälle, kahisevalle vuoteelle ja, hetken mietiskeltyänsä vaimonsa »kiivasta sydäntä», nukkui raskaasen uneen. Tuli yö, kylmä halla-yö, mutta Timoa ei kuulunut.