United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !


Eiköhän hän kaipauksella muistellut entisiä köyhyyden aikoja, jolloin hän raatoi yötä päivää ja käveli rikkinäisissä kengissä, mutta siihen sijaan uhkui terveyttä, voimaa, iloista uskallusta ja hyvää toivoa tulevaisuudesta? Niin tuskallisen vaikutuksen teki tämä käyntini Hilman luona minuun, etten sitä hevillä unhottanut.

Hetvi, korkeampia kouluja käynyt, ei olisi niin tehnyt kuin hän teki. Olisiko Hetvillä ollut sydäntä nähdä Samun pöhöttyvän, kangistuvan, mustenevan ja kuolevan? Ruualta päästyä sopotti Hilma jotakin emännän korvaan, pistäysi salavihkaa ulos ja riensi kotiinsa kertomaan vanhemmillensa mitä oli tapahtunut. Mörskyn Marketta oli ensimäinen, joka huomasi Hilman lähteneeksi.

Ja tämän Hilman tähden oli hänen nykyinen kortteerinsa sitäkin ikävämpi ja vieraampi hänelle pöydästä huolimatta.

Sen mukaan kuin Henrik parani ja voimistui, alkoi kuitenkin eräs seikka yhä enemmän kaivaa hänen mieltänsä. Katsellessaan Hilmaa ja ihmetellessään, kuinka kaikki se, mikä oli tässä ihmisessä ollut hänelle vastenmielistä, nyt oli muuttunut puoleensavetäväksi, muisteli Henrik Gabrielin Ingridiä, joka niin monessa suhteessa oli hänestä ihan Hilman kaltainen.

Henrik vaati iltapäivällä Hilman luoksensa, jolloin tiesi hänellä olevan aikaa, ja rupesi kyselemään häneltä hänen lapsuudestaan. Se oli ihankuin avaimen löytäminen Hilman olentoon. Hän rupesi mielellään kertomaan, ja Henrik, ennenkuin aavistikaan, oli jo unohtanut nuo molemmat tiensä, ja suurella uteliaalla huomiolla kuunteli, mitä Hilma puhui.

Maria palasi Hilman kanssa rannasta, ja Tapani, sanottuaan Marialle vieraan asian, rupesi panemaan kiireesti vaatteita päälleen, jota tehdessään sanoi: "Pitääpä käydä kuulemassa mitä sillä herralla minulle on asiaa. Ihmeellistä että herrallakin on minulle sanomista, vaikka luulin että herrasmiehet eivät tiedä minunlaistani maailmassakaan olevan."

Myöskin se muutos oli tapahtunut, että Henrik söi nyt kaikki ateriansa täällä rouva Forsbergin pöydässä, yhdessä rouvan, Hilman ja Signen kanssa. Heillä oli aina juttelemista ja erittäinkin Hilman kanssa jatkui entinen luonnollinen ystävyyden suhde, niin että Henrik monasti päivässä tuli huoneestaan häntä hakemaan ja juttelemaan hänen kanssaan.

Sen enempää ei Tapani välittänyt Marian puheesta eikä kehdossa nukkujasta, jäi vaan paikoilleen, jalkoteriään heilutellen entiseen tapaansa. Tapanin levottomuutta ei Maria nyt joutanut seuraamaan, kun auki olevasta akkunasta lenti kärpänen, joka häristen sinne ja tänne vainosi Hilman kasvoja, joten Marialla oli työtä sitä pyytäessä.

Ihmiset, entiset tuttavapiirit kääntyivät pois heistä, ja he joutuivat unohduksiin muutettuaan tänne merikadun varrelle, jossa he ottivat koko talon arennille ja elivät siitä voitosta, minkä hyyryläisten hoito heille tuotti, puhumatta koruompelutöistä, jotka olivat Hilman erikoinen työala.

Hilman ja Marian silmät terottuivat kiinteästi tulijaan, mutta samassa Maria hyppäsi pystyyn ja huudahti: "Isä!... No, tuiskuko sinut nyt lennätti siihen! En yrittänyt tuntea, kun on niin parrottunut ja luminen kuin koira!... Ja niillä ketineilläkö sinä olet henkesi pitänyt tuommoisessa ilmassa?"