United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä vaan en paikalta hievahda; en jätä kotia, enkä vaaria yksin surman suuhun", penäsi innokkaasti, ikäänkuin iloiten aatteestaan, urhokas tyttö, jonka ympärillä pienemmät lapsista itkivät.
Sinä kumminkin tahdot jäädä hänen kanssaan kahdenkesken. Ja sitä minä suuresti ihmettelen. ANNA LIISA. Menisit vähäksi aikaa vaan. Että hän saa sanoa sanottavansa Eikö niin, Mikko? Vähäksi aikaa tyydythän siihen? MIKKO. Viipyköön vaan yksin tein. JOHANNES. Minä en lähde. MIKKO. Etkö lähde? JOHANNES. En. ANNA LIISA. Johannes ! JOHANNES. Elä pyydäkään. Minä en lähde. En hievahda paikaltani.
Vanhat »sedät» asettuvat pöytien ääreen tupakoimaan ja näkyy olevan muutamia niitäkin, jotka istuvat korttipöydän ympärille eivätkä siitä hievahda koko iltana. Enhän tässä jaksa kaikkia kertoa, mitä näin ja kuulin.
Jotain selvyyttä tästä pitää tuleman, illalla kun jäi kaikki kesken. RIIKKA. Anna Liisa vaan ei paikaltaan hievahda. Koko yön hän nyt on istunut tuolla rannalla yhtämittaa. KORTESUO. Hae hänet sisään sieltä. RIIKKA. Voi, kun olen käynyt houkuttelemassa monet kerrat, mutta enhän tuota saa tulemaan. KORTESUO. Mitä hän sanoo? RIIKKA. Ei mitään.
Rupesi tekemään jo pahaa minullekin. ANTTI. Ehkä on parasta että seuraat Matlenan neuvoa ja menet levolle MATLENA. Kas tässä sinun kelpaa maata. Nuttuni panin alle, että on pehmoisempi. Tule nyt Topra! TOPRA-HEIKKI. Istutko sinä luonani, Matlena? Tässä näin, ihan likellä, Enkä paikaltani hievahda. Ole vaan rauhassa, TOPRA-HEIKKI. Laske kätesi tänne korvalleni. Noin, nyt on hyvä.
Milloin troialaiset ovat saamaisillaan ruumiin haltuunsa, milloin kreikkalaiset torjuvat heitä, ja monta urhoa kaatuu. Seisoen taistelusta erillään Akhilleuksen kuolemattomat hevoset itkevät kaatunutta ajajaansa eivätkä hievahda paikaltaan, ennen kuin Zeus saa niiden mielen virkistymään. Silloin Automedon ohjaa ne taistelun tuoksinaan.
Se selviää hänelle kuin päähän jysähdellen, aina yksi asia kerrallaan, niinkuin kivi kiven perästä putoaisi hänen päälaelleen. Hänenkö täytyy väistyä, hänenkö joutua taas kululle, sotkettavaksi maailman jalkoihin...? Mutta hän ei väisty! Hän ei hievahda paikaltaan? Tulkoot vain, niin hän upottaa koivuisen korennon jok'ikisen kallosta sisään! Veri nousee hänen päähänsä.
Se kyllä voisi tehdä eston, jos tahtoisi, mutta sekin on yhdessä liitossa, ja se on aina ollut kaikkien herrain hyvä ystävä, niinkuin nyt näiden insinöörienkin, joiden kanssa kuljeksii työpaikalla, ja onhan sillä hevosiakin kaksi rautatietyössä. Vaan olkoot he vaikka kaikki häntä vastaan! Hänellä on oikeus puolellaan, ja hän ei hievahda.
Ja hän katseli herkeämättä äitiään ja toisteli itsekseen kuin tylsistyneenä: Hän on kuollut, kuollut... Ja tämän sanan koko kauhea sisällys aukeni hänen eteensä. Tuo, joka makasi tuossa, hänen äitinsä, rouva Adélaïde, oli kuollut? Hän ei hievahda enää, ei puhu enää, ei naura enää, ei syö enää koskaan pöydässä häntä vastapäätä, ei sano koskaan enää: "Hyvää huomenta, Jeannette". Hän oli kuollut.
ANNA LIISA. Mutta sieltä kuuluu puhetta. Niin, kuuluuhan sieltä, kun isä ja äiti ja Johannes tulevat. ANNA LIISA. Nekö ne ovat? Minä jo niin säikähdin. Muistatko sitten pitää huolessasi, Pirkko, ettei hän pääse tulemaan tänne tupaan, kun ne ovat täällä? PIRKKO. Muistan, muistan. Minä en hievahda tästä ikkunasta taikka sitten vahtaan häntä tuolla ulkona. ANNA LIISA. Hyvä on.