United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähän ajan perästä ovi taas aukeni ja rappusia myöten kuului kaksi kolme jättiläisharppausta: Gabriel oli ylhäällä Henrikin kamarissa. Hoo, hoo, pani hän huutaen, kädet ilmassa, ja tuli semmoisella vauhdilla Henrikiä kohden, että tämän täytyi käpristyä puolustuksekseen. Gabriel istui Henrikin vuoteen laidalle ja he purkivat toisilleen molemminpuoliset ilontunteet.
Sitten vasta asetettiin tarjotin varovasti tuolle epävakaiselle pöydälle ja tuolit työnnettiin tieltä, paitsi sitä tuolia, jolla Henrikin oli istuminen. Epämukavuus oli syödessäkin suuri pöytäliinan ja sen seikan vuoksi, ettei tiennyt minne jalat pistäisi. Mutta vaikka tämä pöytä oli näin epämukava, oli se kuitenkin melkein ainoa, mikä tähän kortteeriin kiinnitti Henrikiä.
Tohtori tuli tyttöjen luo ja rupesi toimittamaan esittelyä, puoleksi piloilla ja puoleksi tosissaan. Tässä on hyvä ystäväni, esitti hän Henrikiä tytöille, ja tässä on Toinen tytöistä löi häntä kädelle, mutta hän jatkoi: Jaa, sukunimeä ei minulla ole kunnia tietää, vaikka jo kahdeksan vuotta olen sinua tuntenut. Henrik, kahdeksan vuotta me olemme tunteneet toisiamme, tämä tyttö ja minä.
Tämä syleili äänetöinnä ihanaa neitoa ja änkytti muutamia sanoja, jotka panivat posteljonin pään aivan pyörille, sill'aikaa kun Ellen suuteli Henrikiä ja nauroi ylenmääräisestä ilosta. Täällähän olet, olet todellakin täällä, minun oma Henrikini, ja mikä kauhea parta sinulla on!
Henrik olisi tahtonut juuri sen huoneen, missä junain vihellykset ja jyrinä kuuluvat. Hän rakasti kuulla ja tuntea unissaan olevansa jossain erinomaisessa. Mutta Uuno hän tahtoi nukkua hyvin. Ja heille osoitettiin toinen huone, poispäin monikiskoiselta radalta, ja Uuno meni kapsäkin kanssa sinne. Henrikiä ei unettanut ja hän tahtoi ensin nauttia vähän raitista ilmaa vaunutomun jälkeen.
No mikä sinut juristiksi on saattanut, sanoi tohtori; sinä olit ennen semmoinen filosoofi ja luonnontieteilijä. Ei filosofia elätä. Ei, se nyt on varma, sanoi tohtori yhtyen leikkiin, mutta samalla pitkään katsellen Henrikiä. Vai juristiksi, vai juristiksi. Hm, hm. Tohtori etsi mitä hän voisi sanoa muuta kuin mitä ajatteli. Niin, olenhan minäkin yhden termiinan juristina ollut, sanoi hän.
Tämä minun ystäväni, sanoi isäntä tytölle, osoittaen Henrikiä, kehoittaa aina minua naimisiin. Näistä sanoista Henrik nyt selvästi näki neuvoneensa ennen väärin. Ei hänen olisi pitänyt neuvoa naimisiin, vaan siihen mitä Johannes ja mitä Henrikkin piti ylimpänä itselleen.
Uunon leikillinen ja perin tavallinen viittaus ei miellyttänyt Henrikiä. Se näytti hänestä loukkaukselta tuota naista kohtaan, jonka valokuva hänellä oli käsissään. Henrik olisi pitänyt itseänsä onnellisena, jos hänellä olisi ollut tämmöinen suhde: jos joku olisi tullut saattamaan, jos olisi antanut valokuvan ja pyytänyt muistamaan. Mutta Uuno näytti tätäkin asiaa pitävän pikkuseikkana.
Herra tulee sentään täältä, kyllä minä viisaan. Seppä saattoi Henrikiä pienestä ovesta viilariverstaaseen ja käski menemään tämän läpi toiseen osastoon. Täällä tuli Henrik tuhansien pyörien, hihnojen ja koneiden keskelle. Täältä sai alkunsa myöskin se vonkuva ääni, joka oli niin pitkälle kuulunut kaupungille. Pelkästä kävelystä ja huomion kiinnityksestä Henrik oli ihan märäksi hikoontunut.
Ellen katseli vapaasti Henrikiä; tämän silmät olivat tavan mukaan muualla, ja hänen kätensä vapisi. Samassa päästi Ellen huudon. Isä oli vaipunut taaksepäin. Verikuohua näkyi hänen suupielissään ja silmät pyörivät hänen päässänsä. Juokse, juokse! huusi Ellen Henrikille. Tohtori on tuskin vielä ehtinyt kartanosta ulos.