United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lopuksi ei rovasti lainkaan enää osannut puhua asioista kääntämättä silmiään pois Helenasta, ja taas kun katseli Helenaan, niin ei voinut puhua asioista vaan oli niissä toisissa nauramisen väleissä. Hän katseli kaikkia mikä Helenassa oli, käsiä ja jalkateriäkin. Ja merkillistä! Erään kerran kun Helena katsahti häneen, täytyi säpsähtää. Se ei ollut rovasti.
Ja Markus jutteli hänelle ihmeellisen kertomuksen. Siinä ei ollut täyttä johtoa, siinä puuttui jotakin, ikäänkuin ei hän olisi tuntenut sitä kokonaan, mutta se kuvaili erään kärsimyksiä, jota Markus nimitti rukoustensa jumalaksi eli vapahtajaksi. Nämät kaikki sytyttivät Helenassa outoja toiveita. Hän halusi tietää koko tämän salaisuuden.
Minä olen harvoin tavannut ketään, joka niin selvästi ja järkevästi käsittää esimerkiksi Napoleon suuren luonnonlaatua, sitä roomalaistahtoa ja samalla lapsellista, puhdasta ihmisellistä, joka näyttäytyi siinä, kun hän S:t Helenassa luki katkismusta lapsen kanssa. Hän ymmärsi Napoleon, ja totta puhuen niitä ei ole nykyaikana monta, jotka voivat käsittää sellaista jättiläis-luonnetta".
Kuului jonkun talonmiehen sananvaihto ja naurahdus vastapäisen talonmiehen kanssa. Kuului kuinka portti sulkeutui ja askeleet kopisivat jossakin pihan puolella; sitten nekin hiljenivät. Silloin heräsi Helenassa ensi kerran ajatus, että jospa Georg ei tulekaan! Se ajatus vihlasi niinkuin haavoittava veitsenterä. Miksi hän oikeastaan olikaan niin varma siitä, että Georg tulee?
Ne hänen mieltänsä rauhoittivat. Jos kukaan, tiesi Aulus nämät asiat, ja hänen ajatukseensa Helena nyt pani suurta arvoa. Pomponia ilostui, kun hän näki sanojensa vaikutuksen siinä enentyneessä vilkkaudessa, joka äkkiä Helenassa ilmestyi. "Rakas ystäväni", lausui hän, "se aika, jolloin puolisoni oli poissa, oli kaikkein merkillisin elämässäni. Minä en unhota sitä koskaan.
Jos hän olisi ollut jätetty aivan itsekseen, olisi kukaties hänen puolisonsa takaisin-tulo vähentänyt hänen haluansa saada oppia Kristuksesta. Mutta tässä oli yksi, jok'ei koskaan herjennyt Vapahtajaansa ajattelemasta. Ja niin pysyi Helenassa totuuden halu vireänä, vaikka kohta hänen surunsa oli poistunut. Imettäjä ei ruvennut minkäänlaiseen todeksi näyttämiseen; hän ainoastaan kertoili.
"Itä-Intiaanko?" kysähti Juho niin hämmästyneenä, että hänen punainen pukunsa oli vaaleta samalla tavalla kuin hänen omat laihat poskensakin; "emmekö laske maalle ennen?" "Laskemme Madeirassa ... ja S:t Helenassa sekä myöskin Kapissa." "Madeirassa, siellä jossa viiniä kasvaa," jupisi Juho; "hm, tästähän tulee mukavaa." Laiva kynti kuitenkin laineita.