United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syksyllä syyssateitten hedelmöittämä virta kuin kuohuva runsaudensarvi, talvella kaupungistapalaajat kilpa-ajosilla sen jäätyneellä pinnalla, keväällä niityille levittäinnyt kymi tempaa maamiehen mietteet faaraoiden maahan, ja kesällä heinäväki sirkkain laulaessa ja heinän tuoksuessa uneksii paratiisista, jossa ihmisen yhä vieläkin on suotu viettää muutamia päiviä vuodessa.
Se oli niin kummallista, ettei heinäväki voinut jatkaa matkaansa eikä vastoin kieltoa apuunkaan mennä. »Huomenna lisää, jos tarvitaan!» sanoi ruoskija, lyöden vielä viimeisen kerran ja astellen sitten toinen käsi mahtavassa puuskassa, toisessa ilkamoiden ruoskaa kylätielle päin viuhutellen, portaille ja sivaltaen vielä ohimennessään toisesta kuistinikkunasta lasit helähtäen alas.
En minä iloinnut heinäini häkkilukua, en myös töitteni lepoa odottanut. Mutta sinua minä odotin. Kohta olet sinä sarkasi päähän haravoinut, kohta sinun täytyy tulla tälle minun saralleni, kohta heinäväki jo siirtyy tuonnemmas, mutta minä jään jälemmäs, ja kohta sinä tulet kootaksesi minun taikkoni jätteet.
"No virk'elä mitään, niillä lähtee nyt sen verran, minkä vaan älyää ottaa..." sanoi Huima, vaan hyvin hiljaan, ett'ei heinäväki olisi kuullut. "Vai on ne nyt niin hinnassaan," ... sanoi Simo, hänkin melkein kuiskuttamalla. "On niillä hintaa! Nyt minä lähden taas ostamaan... Etkö sinä tiedä, mistä sais varman miehen ostamaan tuolta etempää Suomesta?"
Oli syöty murkina ja koko heinäväki lojui pihalla aamiaisleposillaan isäntäkin oli ilmestynyt joukkoon paksuja juoponsukkeluuksiaan lasketellen. Emäntä yksin oli puuhassa, mitaten paraikaa aitassa jyviä muutaman heinäntekijän vaimolle. Silloin aitan ovi avautuu ja emäntä astelee heinäväkeä kohti niinkuin hänellä olisi jotain asiaa.
Kauvas selkien taa ja salojen sydämeen kantoi sen rämisevä ääni ja yli kaiken kaikui kodan katolla palikoivan saarnaajan voimallinen herätyshuuto: »Herätkää tahi muutoin viisaus, se paha vekara, päässänne pahaksi paisuu!» Ja monet heräsivät. Usealla työmaalla kuunteli aherteleva heinäväki, haravat ja viikatteet pystyssä, outoa ääntä. Ei käsitetty mistä se tuli ja mikä ääni se oli.
Hän sieppasi joutilaan viikatteen ladon nurkasta ja alkoi niittää. Se sujui hyvästi. Pitkinä palkareina kaatui heinä ja kokoontui molemmille puolille kauniisiin laisteihin. Ottakaa vain haravanne ja alkakaa kouhotella! komensi hän Elliä. Elli alkoi kulkea jälestä ja siirteli haravan kärjellä märkiä heiniä erilleen toisistaan. Muu heinäväki kokoontui heidän ympärilleen katsomaan ja kehumaan.
Mutta emäntä astuu uudelleen veistotukin luo ja katkoo ruoskan siimoineen kirveellä pienen pieniksi palasiksi niinkuin sen jokainoassa tuumassa eläisi onnettomuudensiemen, joka hänen täytyy tuhota. Heinäväki tuijottaa ällistyneenä. »Ja nyt niitylle!» kuuluu luja, käskevä ääni. »Kyllä olettekin näinä vuosina ruoka-aikoja pitäneet.»
Heinäväki paitasillaan käänteli pitkävartisilla harovillaan heiniä polttavaan auringon paisteesen päin. Heinät käännettyään rupesivat he aina istumaan karheiden viereen haravan varrelle, odottamaan heinien kuivamista. Pullin isäntä ja emäntä joivat tuvassa puol'päiväskahviaan, jutellen talon asioista.
Niityn syrjässä lähellä kaurapellon aitaa oli muutamia kauniita koivuja. Näitten siimekseen Ihalaiset vieraineen nyt asettuivat. Kahvivalkea sytytettiin palamaan, ja everstinna, kuten kaikki muutkin, tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi. Leimuava tuli, tuoksuva heinä ja reipas heinäväki tekivät häneen hyvän vaikutuksen.