United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräänä päivänä tammikuun loppupuolella silloin oli tuima pakkanen, vaikka taivas piili syvien pilvien peitossa, jotka joka hetki uhkasivat pudota alas sakeana lumisateena astui kirjeen kulettaja Wagner neuvos Heimbergerin asuin huoneesen, johon hänet oli eri viestillä kutsuttu.
Kello löi yhdeksän eikä hän vielä ollut saapunut. Silloin ei kovia tuskia kestänyt rouva parka enää voinut kärsiä yksinäisyyttään. Himmeä toivo, että neuvos Heimbergerin luota saisi selkoa viipymisestä, pakotti hänet menemään sinne. Hän heitti nutun päällensä ja riensi pitkin katuja Heimbergerin tuttuun asuntoon.
Hän oli siis äänettä ja mieskin keskeytti äkkiä puheensa ja rupesi puhumaan toisia asioita, juuri kuin olisi häntä hävettänyt, että oli sallinut rouvansa katsahtaa sieluunsa. Talven alussa parani herra Heimbergerin tila vähän ja samassa määrin kuin hän parani, vaikka terveys ei läheskään vielä ollut entisellänsä, näkyivät syvät varjotkin haihtuvan, jotka raskaasti painoivat hänen mieltänsä.
Paitsi sitä pidettiin kirjeiden kulettaja Wagneria vallan oikein luotettavana ja kunnon miehenä, jolla oli enemmän älyä ja käsitystä, kuin tavallisesti huomataan hänen vertaisillansa. Kanslianeuvos Heimbergerin eräänä päivänä selittäessä hänelle hengenvakuutuksen etuja, nyykäytti hän suostuvaisesti päätään ja näkyi vakavasti laskevan asian sydämellensä.
"Mutta istukaa toki ja laskekaa pois, onhan teillä suuri paperitukku kainalossa noin antakaa se tänne, ja nyt istukaa." Herra Kluge myöntyi ainoastaan vastahakoisesti herra Heimbergerin kohteliaasen pyyntöön ja istahti viimein tuolille rouva neuvoksettaren lähelle. "Mutta joutuun, hyvä herra neuvos, millä voin teitä palvella?" kysyi hän.
"Ei, hän ei ole ravintolassa, hän taistelee nyt luultavasti ulkona maantiellä rajuilmaa vastaan, sillä minä odotan häntä kotiin Waldheimistä, mihin hänen tänä iltana on täytynyt mennä neuvos Heimbergerin käskystä." "Sepä on ikävää! Täänkaltaisessa ilmassa ulkona maantiellä! Kauheata!" sanoi yövartia sääliväisesti. "Mihin aikaan lähti hän kotoa?" "Kello kuuden aikaan tänä iltana."
Vallan vastoin kuin olisi sopinut toivoakaan kesti rouva toiveittensa täydellisen pettymisen todellakin ihmeteltävän tyyneesti ja kärsivällisesti; hän ei osoittanut vähintäkään närkästystä, ei viitannut kertaakaan innokkaasen toiveesensa, tehtyänsä viimeisen rynnäkkönsä miehensä sydäntä vastaan, eikä näkynyt ollenkaan enää muistelevan koko vakuutusta. Toisin oli herra Heimbergerin laita.
Hiljaa itkevä rouva aikoi juuri noudattaa herra Heimbergerin neuvoa, kun ovi äkkiä lykättiin auki ja äsken lähetetty virkapalvelija äärettömän säikähtyneenä taasen astui sisälle. "He tuovat häntä jo, herra neuvos", kertoi hän. "Ketä?" "No, virkalähettiläs Wagneria! Oi häntä raukkaa!" Elsbet rouva huudahti ääneen pelosta; kanslianeuvoskin vaaleni. "Mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi hän.