United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Parempi on rikkaus kuin köyhyys", lisäsi hän iloisemmin, vetäytyen tiepuolessa olevan pehmeän lumen tähden likemmäs rekeä, joka kulki ajetuissa jäljissä. Naurusuin katseli Harttu tuota kaunista tyttöä ja sanoi: "Mutta köyhän miehen sopii käskeä tyttönsä ajamaan, ettei hänen tarvitse kävellä."
Näin erosivat Liisa ja Harttu. Vähän aikaa siitä pidettiin Laurin ja Liisan häät suuritta menoitta Uotilassa. Vihkimisen tapahtuessa nousi rankkasade, ja naisväki ennusti sen johdosta, että uusi emäntä saa itkeä katkerasti kaikkina elinpäivinänsä. Mutta kova onni näytti olevan kaukana Uotilasta. Oli kuin hyvä haltia olisi nuoren emännän seurassa asettunut suureen taloon.
Kun väki pyhänä läksi kirkkoon, ajoi Liisa ja toinen talon tytöistä yhdessä. Harttu istui heidän sylissänsä, ajaen. Hän ylpeili siitä kunniasta, jota nuo kaunokaiset hänelle osottivat. Mutta yksin ajoi isäntä koreassa korjassaan kirkkoon, joka sytytettyjen kynttiläin valaisemana säteili kaukaa.
"Ei hän juuri pelkää", sanoi Harttu ja katseli tyttöä miehuullisesti, antaen hevosen astua hiljemmin, jotta hän tulisi Liisan rinnalle. "Ei hän pelkää", toisti hän, "mutta hän ei tarjoa tytölle mitä hänellä ei ole." "Kyllä se niin on", sanoi Liisa totisemmin kuin ennen.
Silloinpa aina kuultiin Harttua ja Liisaa yhdessä mainittavan. Harttu yhtyi leikkiin, mutta Liisa nauroi vain ja otti sirppinsä, taas työhön ruvetakseen. Kuulihan Laurikin tuon puheen, ja hän hymyili kummallista hymyä, jota ei itsekään voinut oikein selittää.
Kun hän sen oli sanonut, kääntyi hän pois; seisoi nyt ääneti hetken. Sitte läksi hän ulos. Mutta Liisa jäi takan ääreen. Ahkeraan hän hämmensi oivallista päivällispuuroa padassa. Mitä hän sitä tehdessänsä ajatteli, se lensi iloisten räiskyvien kipinäin seurassa ylös takan torveen, ja kevättuuli vei sen kauas yli seudun. Kaukana metsänrinteellä seisoi silloin Harttu aidaksia haloten.
Näin olivat Liisa ja Harttu hyvin harvoin yhdessä. He kohtasivat toinen toistansa vain iltasilla ja aterian aikoina, jolloin monta iloista kompasanaa tokaistiin Liisalle siitä suosiosta, jolla hänen usein nähtiin kohtelevan hilpeää Harttua. Liisa oli kyllä sukkela niihin vastaamaan, mutta eipä hän näyttänyt juuri valjuin silmin katselevan sitä, että Harttu kuuli kuinka häntä tällä ujosteltiin.
Kyllähän Lauri tiesi, että hän itsekin oli nuori ja yhtä pulska kuin Harttu. Ja olihan hänen tietäminen, että köyhä tyttö pitäisi enemmän hänen varakkaasta talostansa kuin Hartun tyhjistä kourista. Mutta mitäs arvoa tällä kaikella oli Liisalle ja isännälle niin kauan kuin emäntä eli?
Kaikki tekivät työtä tavallista ahkerammin, ja Liisaan luotiin vain salaisia vilkauksia. Mutta hän ei katsellut ympärilleen, hän ei katsonut Harttuunkaan, joka istui aivan lähellä häntä takan ääressä kirvesvartta veistellen. Harttu oli kenties vähän kalveampi kuin tavallisesti, mutta tyynesti hän työskenteli.
Kun ovi valaistuun tupaan avattiin, näki Lauri selvästi ovesta lähtevässä kynttilänvalossa, että, niinkuin hän heti oli arvannutkin, toinen tupaan astuvista oli Harttu, jonka hän ylpeästä astunnasta jo silloin, kun tuo mies Liisan seurassa kävi pihan poikki, oli luullut tuntevansa.