United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Katsojan jalkojen alla lehtipuiden latvat leviävät vaaleanviheriäisenä verhona, jonka takaa paikoin välähtelee ympäri suikertelevain järvien sinertävä vesi. Loitompana kohouupi harjuja harjujen takaa; niiden selänteillä vaihetellen haamoittaa harmaita kyliä, kellertäviä viljavainioita ja vihanta viidakko.
Tekisi mieli istua, mutta ei malta. Kaikki on hänestä hauskaa ja ihailtavaa: väärät puut, kuivuneet kelohongat, kivet, kannot, mutta ennen kaikkea polku, joka häntä kantaa, kantoipa se sitten harjujen selkiä, mäkien rinteitä tai pitkospuita myöten poikki suosalmekkeiden. Hän lyö kämmeniä yhteen jänikselle, joka ahon poikki hänen editsensä harppaa.
Sitten he aikoivat etsiä jonkin ruotsalaiskylän, joka olisi niin kaukana sisämaassa, etteivät sen asukkaat tietäisi mitään suomalaisten Ruotsiin tekemästä sotaretkestä. Hyvää tahtia matkamiehemme samosivat eteenpäin pyrkien mieluimmin kulkemaan harjujen selänteitä, missä heillä oli avara näköala ja luja maa jalkojen alla.
Luonnon ihmeen, vähän huomatun, mutta verrattoman ihanan olemme nähneet; se on tuo niin sanottu Punkaharju lähellä Savonlinnaa. Anna anteeksi, Hebe kulta, mutta sitä täytyy Hämeen harjujen sanoa "sedäksi"! Hänen sisällisen ja ulkonaisen elämänsä vaiheita lähinnä seuraavina vuosina kuvaavat parhaiten Augusta Lundahlille kirjoitetut kirjeet.
Seuranneehan hän Gunhildaa vaikka jo tänä iltana yli tunturien ja harjujen, halki metsien ja erämaiden, ja jos lemmittynsä väsyisi, niin kantaa hän häntä, jos hän joutuisi unen helmoihin, niin Bård kumminkin valvoo ... oi, hän tunsi pojan, hän takasi sulhonsa; mitään siis ei ollut vielä kadotettu.
Ahonen äänetönnä nautti, kun laskeva aurinko valoi kultiaan vesille ja maille. Mikä viehättävä maisema! Noiden metsäisten harjujen salaperäinen sini vietteli mielen kauas pois. Luutnantti vihdoin herätti hänet unelmistaan. "Tunnetko tuota koiraa?" "Ei ole minulla kunnia tuntea." "Se on apteekkarin Hektor, paras tappelija koko kaupungissa." "Elähän loukkaa meidän vääpeliä!"
Lieneekö uupunut vai lieneekö arvellut turhaa säikähtäneensä. Jälki on taas tasainen ja kevyt, niinkuin olisi metsän elävä siinä vikitellyt. Kauniisti se oli hankia pitkin kulkenut, milloin harjujen selänteitä, milloin korkeita kuusikoita, milloin huvikseen mäet laskenut ja noussut keveästi jyrkimmistäkin kohdista.
Astelen polkua, en kysy, minne vienee, eikä minun tarvitse sitä tietää, sillä kaikki saattavat ne minut samoille perille. On aina niinkuin joku minua katselisi milloin toiselta, milloin toiselta puolen tien. Tiedänhän, että se on lampi, se tuttu lampi hietaisten harjujen välissä, jolle olen sadat kerrat kulkenut.
Kauniiden, metsäisten harjujen ympäröimänä lepäsivät Kyminlaakson hymyilevät rannat, joita koivut ja lepät varjostivat. Edempänä pohjoisessa pauhasi koski jyrkkien kallioseinien välissä ja pirskoitti vaahtonsa helmiä tuuheisiin kunnaisiin. Mutta täällä alempana aallot valuivat ylevällä tyyneydellä.
Paikkakunnan sanomalehdessä oli tuon tuostakin puutavarain hintatietoja, jotka osoittivat yhä nousevaa suuntaa. Pienemmätkin puut, joilla ei ennen mitään arvoa ollut, kannatti nyt kaataa ja muuttaa rahaksi. Ja neliöpeninkulmittain seisoivat metsät harjujen rinteillä kasvaen yhtä varmasti kuin omistajan parta ja kantaen hänelle kultaa joka tuumalta, minkä koko eneni.