United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Hannakin vaipui levottomaan uneen. Aamulla, ennenkuin puolipimeä talvinen päivä alkoi tuntua, rupesi väkeä jo karttumaan taloon. Kaikki tahtoivat puhutella kauan kaivattua ja odotettua saarnamiestä ja saada häneltä lohdun sanoja. Ja kaikille oli hänellä ystävällinen sana varastossa, suurimmallekin syntiselle hän neuvoi tien armoon ja Kristuksen luo.
Herra Jumala, sinähän puhut aivan samalla äänellä kuin Hannakin. Hanna on siitä löytänyt rauhansa ja onnensa, ja minä luulen, että ... että Hagman on myöskin. Kaarinan ääni värähti niin merkillisesti, että ruustinna säpsähti. Onnensako? Sitäkö se on? Sen puutteessako ne ? Sitäkö ne hakevat? Rauhansako? Ja onnensako? Ei ainakaan siltä näytä kuin he olisivat sen löytäneet.
Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies, sen myönsi Hannakin, mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut. Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä. Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille autuuden oppia.
Väki oli kaikki syöneet iltasensa, Hannakin oli jo syönyt ja tuli kammariin, ilman mitään virkkamatta istui keinutuoliin ja hiljalleen keinutteli itseään, kun Antti lamppunsa valossa kirjoitti.
Antti nojasi itsensä selkäkenoon tuolinsa nojasinta vasten, otti itselleen niin vakavan muodon, että Hannakin huomasi puhuvan hänen järkähtämättömiä sanoja ja alkoi: »Olen uskonut sinun jo minua tulleen tuntemaan, kun näinkin kauvan olemme olleet yksissä, että olemme kolmen jo koulua käyvän lapsen isä ja äiti. Mutta et kuitenkaan näy minua vielä ymmärtävän.
Niin Hannakin tekeytyi totiseksi ja tyyneesti jatkoi: »Talven alusvesiä tuo mahtanee olla. On nähty ennenkin jo näillä ajoin talven tulevan ja aikaansa se ajaa nytkin, eikähän tästä ole kesäksikään, siinä vaan taistelevat kesä ja talvi.»
He puhuivat sen semmoista ilmoista ja muista, sill'aikaa kun Helander selaili kirkonkirjoja ja merkitsi niihin jotain taskukirjastaan. Tuon tuostakin katsahti hän Anteroon kirjan yli niinkuin tarkastellen jotain. Mutta kun hän meni, pyysi hän käymään Honkaniemessä, syntymäsijoja katsomassa. Hän oli nähtävästi hänkin niinkuin Hannakin jotain kuullut. Antero kiitti ja sanoi tulevansa.
Saatuaan kaikki niittyeväät valmiiksi ja kannettuaan ne kesäkellariin, joka oli joen puolella rakennuksen alla, aikoi Hannakin käydä levolle. Mutta hän seisahtui vielä törmälle. Silloin hän kuuli, että suvannolla soudettiin, mutta sakean sumun vuoksi ei erottanut mitään. Hänestä tuntui, että soutaja oli lähestynyt Nuottaniemen rantaa, sillä soutu kuului yhä selvemmin.
Ennemminkö sinä siis jäät elämään entiseen ahtauteen ja puutteeseen? Ennemmin. Vielä Hannakin jättää Kallen, kun ei jaksa odottaa, että saisivat huoneen. Sillä yhteiseen tupaan se ei tule. Jos Hanna jättää Kallen sentähden, että Kalle tahtoo tehdä, niinkuin hänen omatuntonsa vaatii, niin on parempi, että hän jättää. Ajatelleeko Kallekin niin? Tiedätkö?
Tätäkään puhetta ei Jukke näyttänyt kuulevan, niin Hannakin lopetti puheensa, ei tahtonut yksipuolelta kuulemattomille korville ruveta rupattelemaan, rupesi vaan kahmerehtamaan huoneensa siivoamisen puuhassa. Jukke istui pitkän aikaa äänetönnä siinä uunin paisteessa. Ei tuntenut erityistä puheen halua, mutta tuntui se mielestä kovin autiolta olla aivankin puhumatta.