United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hamre oli suuren rannikkohöyrylaiva-osakeyhtiön ensimmäinen johtaja; hän määräsi kaikki kulkuvuorot ja palkkasi ja eroitti miehistön, kuten sanottiin, aivan itsevaltiaasti. Hän oli yhtiöstä tehnyt eläkelaitoksen johtokunnan perheitten rappiolle joutuneille jäsenille. Holtin tulinuolet singahtelivat kohta ilkeästi yhtiön johtokunnan yli.
Minä tallaan itseni jalkoihini, sammutan jokaisen maallisen halun itsessäni, kuoletan itseni pala palalta, jos minä sen kautta saavutan hänen varmuutensa. Ainoastaan, yhtä minä en voi, en tahdo: valehdella itselleni tai muille.» Knut meni edelleen; hän kuuli Fonnin sanovan jälkeensä: »Sama paatunut.» Oli Juhannus. Hamre piti pieniä pitoja Björnholtille, joka vieraili kaupungissa.
Knut oli ensi kertaa Hamren talossa. Hamre oli jo kauvan halunnut kutsua häntä luokseen. Nythän kuultiin vaan hyvää nuoresta miehestä. Kuin hän oli herennyt olemasta vaarallinen, oli hänestä tullut hauska. Kaikki häntä kiittivät niin miellyttäväksi, niin viehättäväksi.
Aavistettiin, että tämä mies vielä saattoi käydä »vaaralliseksi», ja sen vuoksi hänen seurassaan tuntui tukalalta. Ja vanhat talot eivät erehtyneet. Kerran taas saatiin nähdä haukan taisteluun valmiina kohoavan heidän ylitseen ja kaiken, mikä oli heidän kanssaan yhteydessä. Siihen aikaan hallitsi Hamre kaupunkia, eikä suinkaan kaikkien mieliksi.
Vihdoin kohtasi hän vastustajansa politillisella taistelukentällä. Hamre oli tietysti vanha järkähtämätön tuki ja turva, ja Holt kuului yhtä luonnollisesti vastustuspuolueeseen. Holtia kannattivat käsityöläiset ja hänen työmiehensä.
Hamre oli pankinjohtaja, ja kerrottiin, ettei voitu mainita ainoatakaan esimerkkiä, että joku, joka oli hänelle vastenmielinen, olisi saanut apua. Holt ahdisti säälimättä. Yleisen luulon mukaan Hamre se oli, joka monena Herran vuonna oli kaupungin kouluja hallinnut.
Kuin lihava diplomaatti huomasi Knutin, tuli hän hänen luokseen ja uskoi hänelle, että hänen ponnistuksensa Maria Hansenin puolesta olivat onnistuneet täydellisesti: Hamre oli suostunut; konsuli ja Maria vihittäisiin kaikessa hiljaisuudessa ensi viikolla. Knut katseli Korneliaa hän tiesi, että se sanoma ilahuttaisi häntä.
»Sepä on kauhean sitkeätä», huudahti Knut. »Täällä kotonahan kaikki kestää ijankaikkisesti.» »Mutta mutta », änkytti Pietari, »eikös se ollut oikein?» »Mene torille, osta ja myö, liho ja käytä korkeita kauluksia niinkuin Hamre, hyvä Pietari. Oli paha, että te estitte valitsemasta häntä. Hän voisi nyt olla ministeri.» »Hamre? Mutta et suinkaan sinä voi tarkoittaa, että ?»
Mutta sitten tuli vakinainen vedenalainen este, nimittäin Hamre. Silloin enteet muuttuivat. Hän kävi ensin niin huolestuttavan ankaraksi suupielistään mutta ei kuitenkaan enemmän kuin aivan papillisesti , ja hänen silmänsä alkoivat katsoa kauvaksi minun ylitseni. Nyt se alkaa, minä sanoin itsekseni, mutta jatkoin.
Hänen lehtensä olikin yli maan kuulu ja miestä itseään pelättiin pikku rannikkokaupungissa kuin kuolemaa. Hän, kuten sanottiin, »pisti nokkansa jokaiseen pataan» koko kylässä, ja käytti tietojaan hyväkseen taistellessaan niinkuin hän sanoi »yhteiskunnan pyhimpien etujen puolesta». Rehtori pelkäsi häntä yhtä hyvin kuin »tukkukauppias»: Hamre.