United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut hän joka hoiteli haavojaan, noin äänteli vitkaan vaivoissaan: »Tuo orvolla yksi onni lie, ei häntä tarvitse mieron tie, on muutenkin monta kulkijaa, ei mull' ole maata, ei mammonaa, pesä suotihin taivaanlinnullei, mua kukaan missään kaipaa ei, peto korven luolahan laskee pään, minä mieluummin tähtien alle jään, ne kylmät on kuin kyynelkin, min joskus saan minä silmihin, ne Luojan telttana kaartaa mun, kun murhe sankea saartaa mun, olen ihmisistä ma irrallain, elon ankean löytölapsi vain, mun rakkaimpain on ratsuni, olen kalvan ja kilven kumppani, ja ystävä yksinäisen yön, en lemmenleikin, en murhatyön.»
Heränneissä on se suuri vika, että ne hautovat vain niitä omia haavojaan, joita itse itseensä iskevät, saadakseen niitä sitten hoitaa.» Anteroa se vähän säpsähdytti, olihan hän sitä samaa itsekin usein ajatellut. Hän ei ehkä tuntenut meitä oikein, sanoi hän kuitenkin. Niin, ei kai. Mutta saattoi hän silti olla jossain suhteessa oikeassa, hyvinkin oikeassa, lisäsi hän hetken kuluttua.
Vaan haavojaan kun Kristus näyttää, Sua ensinkään En pelkääkään, Hän vaatimukses kaikki täyttää, Ja tasan seisoo vaakasi, Ei paina paljon syntini. Kun suorana on velka suuri, Sa olet mun, Mun vihatun Niin Herran sana lausuu juuri Sua silmään katson Jumalan Vanhurskauden omistan.
Miksi en enää inhonut hänen haavojaan, miksi en tuntenut mielipahaa hänen raa'asta puheestaan? Oi, jos tietäisit, miten sydämeni riemuitsi!... Olisin voinut sulkea Akimin syliini siitä ilosta, että voin tuntea niin ihanaa, niin suurta ... että olin voinut niin vapautua kaikista entisistä siteistä..."
Kai pilkan nään, mi liehuu huulillas, Ja silmässäs nään uhman säihkettä, Nään ylpeyden, mi kaartaa poveas, Ja sentään kurja, kurja oot, kuin mä. Suus tuskaan vääntyy, kun jäät yksin vaan, Nuo silmäs salaa kaihtuu kyynelin, Vait uljas poves vertyy haavojaan, Niin, kulta, jäimme kurjiks kumpikin.
He olivat kerran ennenkin jo tavanneet hänet; jos se tapahtuisi vielä kolmannen kerran, he eivät aikoneet kärsiä, että suomalaisia oli metsästämässä heidän maillansa. Vaivalloisesti Yrjänä raahautui kotiin, jossa kului viikkokausia hänen parantaessaan haavojaan ja kootessaan voimiaan. Tämä tapaus teki Yrjänän levottomaksi. Hän pelkäsi, että ruotsalaisilla talonpojilla oli paha mielessä.
Silloin musteni hän kasvoiltaan ja kostonvimma valtasi hänet kuin tuuliaispää. Haavojaan muistamatta karkasi hän perivihollisensa kimppuun ja kaikkien kauhuksi alkoi muurilla hurja kamppailu. Se oli ollut lyhyt, mutta nujertava paininlyönti. Eivät ystävätkään ehtineet väliin ennenkuin kumpikin muurilta murjahti alas jyrkkään syvyyteen. Näille päiville eivät sieltä enää nousseet.
Mun isän', nuori sotilas, niin sankarillinen, hän pyssyn otti, oli mies, viistoista täyttäen. Hän tietään kulki kunniaan ja kestää, seisten paikallaan, voi kylmää, nälkää, haavojaan, sen taisi taatto, sen.
TROILUS. Ah, pilkan oma on, ken haavojaan Kehuen näyttää! Joko mennään, prinssi? Rakasti, rakas oli ja on vielä, Mut ain' on kade onni lemmen tiellä. VIIDES N
Mihin ihmissielu joutuisi tunteittensa heittelemänä, ellei luonto, ellei elämä itse sitoisi hänen haavojaan, lohduttaisi häntä, valaisi häneen uutta eloa? Kun hänen personallinen tunne-elämänsä kärsii haaksirikkonsa, ei jumalallisen rakkauden siemen hänen sielussaan yksin kykenisi häntä uudesti luomaan.