United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja todellakin ovat ensimmäisen päivän kuluessa mennyt elämä ja sen muistot kuin kaukaisia, muodottomia haamuja, kadoksissa, tuskin näkyen usman ja autereen takaa. En tunne niitä oikein omiksenikaan, ne ikäänkuin eivät ole minun. Mitä lienevät vanhoja, kuluneita kummituksia. Itse olen kuin horroksissakulkija, niinkuin näkisin unta ja itse siitä kuitenkin tietäisin, enkä tahtoisi herätä.
Mutta todellinen katsoja huomasi näissä kasvoissa myrskyisen entisyyden jälkiä, haamuja, jotka eivät milloinkaan tahtoneet saada lepoa; ne osoittivat luonnetta, joka oli jollakin tavalla suuresti muuttunut; se ei aina ollut hiljaisen ja nöyrän naisen luonne ollut. Huulien ja sieramien hienot piirteet osoittivat hekumallisuutta, ja alahuulen syvä, alaspäin vedetty mutka ilmoitti synkkämielisyyttä.
Usein loi hänen mielikuvituksensa hänen silmäinsä eteen tulisia kenttiä ja palavia vuoria, joilla kamalia haamuja vaelteli kutsuen häntä hirmuisilla huudoilla pariinsa. Hän heittäytyi silloin johtajainsa jalkoihin ja keksi itsellensä kidutuskeinoja ja rangaistuksia; sillä taivas, tuo vanhurskas taivas, antaa julmille sieluille hirmuisia uskonnonharjoituksia.
Mitään sen parempaa selvitystä en voinut saada, ja Nohemu jatkoi kertomustaan. Auringonlaskuun saakka he pysyivät piilopaikassaan; sitten he hiipivät tiehensä pimeässä, uskaltamatta kumminkaan käydä hajoitetuilla vankkureilla, koska pelkäsivät tapettujen haamuja.
Väsyneenä ja unisena seisoi Eerikki yhä paikoillaan, koettaen tuntea noita loistavia haamuja, jotka leijailivat tuolla sisällä vahakynttiläin valossa.
Sumusta astui esiin uusia haamuja, jotka näyttivät nousevan ikäänkuin linnankaivannosta, missä airojen hiljaisesta, mutta tiheästä loiskunnasta päättäen oli veneitä liikkeellä. Mitä te katselette? kysyi eräs pitkäkasvuinen, samettitakkinen nuori mies, joka ei ollut kukaan muu, kuin toinen luutnantti Scyllasta; menkää te menojanne, hurskas pappismies!
Kirjavia haamuja, paimenia ja fauneja parveili hänen ympärillään valkean valossa. Kunnaalta soi iloinen soitto, ja niin pitkälle kuin nähdä voi, oli puisto täynnä leikkiä ja laulua, iloa ja vallattomuutta.
Pian sen jälkeen suuri joukko haamuja kiipesi mäen rinnettä ylös. Ne olivat Berniläiset ja Vallisilaiset, jokainen tuoden muassansa pari kimppua risuja. "Mitä näillä nyt tehdään?" ensimäinen tulijoista kysyi. "Täytetään vallihauta vipusillan kohdalta," Starck käski. "Tuon kautta, kumppanit, aion teille tien raivata."
Pitkä, synkkä yö kokoutui nyt ympärilleni täynnänsä monen toivon, monen rakkaan muiston, monen erehdyksen, monen turhan surun ja kaipauksen haamuja. Minä lähdin Englannista edes silloinkaan tietämättä, kuinka kova se isku oli, jota minun tuli kestää. Minä jätin kaikki, jotka olivat rakkaat minulle, ja lähdin pois siinä luulossa, että olin iskun kestänyt ja että kaikki oli ohitse.
Paikkakuntaan tultuamme kohtasi kamala näky. Kuihtuneita, nääntyvän näköisiä, horjuvia ja kalpeita haamuja kulki pitkin teitä kylästä kylään, talosta taloon, etsien, eikö jollakin olisi heille antaa jotain suuhun pantavaa, hiukiavan sydämen hengissä pysymiseksi.