United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tässä istumme nyt, tapettuina kaikki. Mitäs tehdään, veljeni? KASPER. Jaa, tässä ollaan, kaukana heimostamme ja armaista ystävistä. Oi minun entinen elämäni! GILBERT. Mikä ollee tuo tähti lounaassa tuolla, jota kohden sieluni katsanto niin kernaasti kiitää? KASPER. Se on Maa, veljeni, se on se kurja maamme. GILBERT. Mutta se on pyrstötähti tulisella hännällä.
Eversti Van Gilbert vääntelihe tuolissaan. Täydellinen hiljaisuus vallitsi huoneessa. Kaikki istuivat kuin tenhottuina halvaantuneina paikoillaan. Sellainen eversti Van Gilbertin kohtelu oli ennenkuulumatonta, aavistamatonta, uskomatonta kuuluisan eversti Van Gilbertin, jonka edessä tuomarit vapisivat, kun hän nousi puhumaan. Mutta Ernestillä ei ollut tapana antaa viholliselle armoa.
Nuori markiisi Gilbert Motier de Lafayette lähti ystävänsä, eversti de Kalb'in seurassa meren yli ja astui Amerikan palvelukseen, taistellen sitten sodan loppuun asti uskollisesti Washingtonin rinnalla ja muutenkin monin tavoin tehokkaasti vaikuttaen Yhdys-Valtain hyväksi. Lafaytte toimiskeli kuitenkin ainoastaan omalla ehdollaan ja sulasta rakkaudesta vapauteen.
»Tämä on sietämätöntä!» huudahti eversti Van Gilbert. »Tämä on loukkaavaa!» »Se, että te ette vastaa, on sietämätöntä», vastasi Ernest vakavasti. »Eikä ketään voida järkipuheella loukata. Loukkaus jo olemukseltaan perustuu tunteeseen. Tointukaa toki. Vastatkaa järjellisesti minun järjelliseen syytökseeni, että kapitalistiluokka on hoitanut huonosti yhteiskunnan taloutta.»
KASPER. Oi! maamme se on ja Berlinin ankara palo, joka kestää vielä, sille antaa tämän tulisen hännän. GILBERT. Oi kärsimykseni ja iloeni armas mailma! Kuinka kaukana mahdamme sinusta olla? KASPER. Kymmenen miljuunia kymmenen tuhatta kymmenen sataa kymmenkymment ja kymmenen pääskösen päivänlentämää, niin kuiskasi minulle eräs henki-ääni. GILBERT. Onpa se kappale matkaa. FUCHS. Kauhistava matka.
GILBERT. Kerranpa vielä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo haamu kummulla tuolla, kuin kari, niin liikkumaton? Mutta hänen tunnen nyt. KASPER. Etkö tuntis häntä, kolmen mailman-osan sankaria, Corsican poikaa. Siinä käsivarret ristissä rinnoilla hän seisoo kylmä ja äänetön, syvissä mietteissä hän seisoo kuin tahtoisi hän käsittää elämän arvelon. Jaa, siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy.
Mikä meteli ja pauhu, mikä puheen mölinä ja kiroileminen yöt ja päivät! Jaa-ah, minä sanon sen ja panen sen luoksi; ei semmoista melakkaa ole vielä kuullut tämä syntinen mailma. Jumala siunakkoon! KASPER. Oi Saksanmaa, mikä etkö olis sä ilman tätä kuohuvata juomaa! GILBERT. Mikä etkö olis sä ilman kaikkija synnin himoja! KASPER. Vaiti, luutnanttini, vaiti, poika!
GILBERT. Tässä saamme kenties pian juoda pestiäisiä. KASPER. Niinpä näyttää. Mutta, poikani, mitä on mielessäs tekeillä noita kohtaan tuolla? GILBERT. Suotteko mun hetki olla johtajana, ja te toiset tässä vähän oleskella ahtööreinä? KASPER. Olkoon menneeksi, kuin vaan vikkelästi tehtäväs teet. Mutta valoa tänne, yö käy pimeäksi.
GILBERT. Anteeksi, että voiton päivänä vilaukseksi unohdin suhteeni teitä kohtaan, mutta se ei tapahdu enään, vaan tahdonpa seistä vaiheellanne vaiti ja oikeena kuin kynttylä. KASPER. Jos sen sä teet, niin katso etten niistä sua vähän nääveliistä. Kuin kynttylä? Nyt hiiteen kaikki teeskellys ja turha kunnioitus ja vallitkoon ilon siivitetty henki, niin kauvan kuin terästykki mykkänä ammottaa.
Huu! tuolla näen pimeän luolan, joka ahneesti ammottaa tänne. KASPER. Tartaruksen ovi, josta tie käy alas onnettomien asuntoihin. Sä kuulet kuinka se humisee ja kiljuu. GILBERT. Kuin myrskyssä musta aukio hirmuisen tynnörin kyljessä. Mutta minkä maan, kaukaisuudessa sinertävän, näkee silmäni tuolla vuorten tutkaimilla?