United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut jos Douai ja Lille ja Gent ja Brügge ois vankat, pian kosto kohtais; Hältä, ken kaikki tuomitsee, ma tuota anon. Hugo Capet mun oli siellä nimi; minusta johtuu Ranskan valtaheimo, tuo sarja Filipein ja Ludvigien. Parisist' olin, poika teurastajan. Kun kuoli heimo kuningasten vanhain, pait' yhtä, joka otti munkinviitan,
"Sama se! minä tiedän kyllä, mitä tietä herttua pakenee, minä tiedän, missä voin antaa hänelle kuoliniskun." Neljä miestä, neljä salaista henkilöä astui samassa esiin pimeästä. Nesle, Gent, Dinant ja Lüttich, nuo neljä kostajaa. "Malttakaa, toveri, me tulemme kanssanne!" He seurasivat nyt häntä ... ja Villon myöskin. Hän tahtoi olla muassa; hän tahtoi nähdä.
Tästä viisaasta, mutta armahtavaisesta esityksestä Lüttich, Nesle, Gent ja Dinant jo murahtivat ja kiukustuivat. "Malttakaa mielenne vähäisen", veli Starck sanoi. "Muistakaa, että olette tällä haavaa tuomareita ja että semmoisina Jumala teitä katselee.
Se on tuo kamala kertomus Burgundin herttuan hävittämistä kaupungeista, joista jokainen yhä vielä on olemassa erään käskyillenne kuuliaisen kostajan hahmossa: toveri Gent, toveri Dinant, toveri Lüttich ... ja vielä muutamia muita, joita vaan kuiskaamalla tohditaan mainita. Onkohan niitä oikein olemassa, sire?" "Kenties!" kuningas vastasi.
Kaarlo Rohkea iski kuin salama tuon sekasorron keskelle. Nuo neljä kostonhuutoa: Gent! Nesle! Dinant! Lüttich! kaikuivat alinomaa hänen korvissansa. Mutta kaikesta huolimatta hänen kuitenkin onnistui, tahtonsa lujuuden ja urheutensa kautta uudistaa tappelu.
"Lüttich! muista Lüttich'iä!" kiljasi neljäs ja katkasi hänen kätensä nuijan-iskulla. Ensimäinen tuli takaisin kantaen kädessään raskasta miekkaansa. Hän halkaisi herttuan pään huudahtaen: "Gent!" Herttua kaatui ja kieri jäätyneen lammikon rannalle. Campobasso lähestyi häntä: "Sinä olet lyönyt minua vasten silmiä! nyt on minun vuoroni, onpa niinkin!"
Kaataen, musertaen kaikki tiellänsä, hän kulki eteenpäin ja tunsi itsensä jo voittajaksi, kun äkkiä neljä uutta vastustajaa asettui hänen eteensä, ojentaen tapparansa kärkeä hänen ratsunsa rintaa vasten, ja huutaen järjestänsä: "Gent! ... Nesle! ... Dinant! ... Lüttich!..." Ne olivat nuo neljä Ranskan kuninkaan toveria, nuo neljä kuolleiden kaupunkien edustajaa, nuo neljä kostajaa.
Mut jos Douai ja Lille ja Gent ja Brügge ois vankat, pian kosto kohtais; Hältä, ken kaikki tuomitsee, ma tuota anon. Hugo Capet mun oli siellä nimi; minusta johtuu Ranskan valtaheimo, tuo sarja Filipein ja Ludvigien. Parisist' olin, poika teurastajan. Kun kuoli heimo kuningasten vanhain, pait' yhtä, joka otti munkinviitan,
He eivät olleet Sveitsiläisiä nuo; heidän sotahuutonsa ainakin oli toisenlainen. Joka iskulla, jonka löivät, tämä huusi: Gent! tuo: Dinant! kolmas: Nesle! neljäs: Lüttich! Burgundin herttua oli kuullut nuo sanat. Hän palasi telttaansa, möristen aivan raivoissaan: "Taaskin ne samat! taaskin nuo kostajahahmot! Voi! minä olen kirottu. Kun viime kerran kuljin Dijon'in läpi, satoi selvään verta!"
Ja yksimielisen suostumuksen jälkeen hän istuutui ylimmäiselle sijalle, joka seisoi kunniapaikassa. Villon ja Kilian istuutuivat toiselle puolen; toiselle taas nuo neljä tuntematonta. "Teidän on vuoro ensin", runoilija alotti, "sanokaa meille nimenne." "Nimeni on Gent", ensimäinen vastasi. "Kaupunkini oli rikkain, kukoistavin ja vapain, mitä ikänä voi löytyä.