United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänellä on vielä päälliseksi lääkärikin varalla, eräs Don Cleto, joka rohtokeitteellänsä hänen elonpäiviänsä pidentää. RAFAEL. Paha henki kumminkin! siitä minä toki hänen omat päivänsä lyhennän. FEDERICO. Sinä et siis naikkaan, etkä vie minulta yhtäkään anoppia? Voi, aina minua kohtaa onnettomuus. RAFAEL. Olenko siis minä onnellinen?
LEONCIA. Mutta miksi ette itse ole hakijaksi ruvennut? CLETO. Minäkö hakijaksi ruveta! minä, joka olen hovielämän ja kaikki sen petokset oppinut tuntemaan, ja joka nyt turhaan maakunnassa etsin kaivattua lepoa! FEDERICO. Mutta mikä muu, kuin sanomalehden on syynä siihen, että joka hetki taulaa taotte ja hyvä mielenne alinomaa karvaaksi saatetaan?
DOLORES. Federico. MARIANA. Tuleppas, rakas mieheni. FEDERICO. Tuossa paikassa, mutta rätinki... LEONCIA. Etkös sanonut sitä jo valmiiksi saaneesi? FEDERICO. Kyllä, mutta siinä on vielä vähäinen eroitus ilmaantunut. LEONCIA.
FEDERICO. En minä muista. MARIANA. Kuinka? Sinä et tunne enään sitä lähdettä, jonka reunalla me ensikerran näimme toinen toisemme? FEDERICO. Samalla lähteellä nä'in myöskin ensikerran iso-äidin. MARIANA. Mutta ennen naimisiin ruvettuamme olithan sinä aina niin iloissasi, kun mummu saapuvilla oli? FEDERICO. Minä kätkin kynteni. MARIANA. Ja nyt olet niin pahoilla mielin.
DOLORES. No, koska äiti on alkanut, ottakaat te pois minä. RAFAEL. Minä olen kaikkein onnellisin ihminen. FEDERICO (hiljaa). Jumalan kiitos, molemmat anopit kolmannessa asteessa! (
FEDERICO. Selittäkäät nyt siis asia meille. DOLORES. Hän on pettänyt meidän. Heti kun tuo ilkiö oli minulle rakkautensa ilmoittanut, hain minä mummua, salaisuuttani hänelle uskoakseni. FEDERICO. Ja ystäväni on kentiesi tehnyt sen rikoksen, että hän antoi tämän jo edeltäpäin salaisuuden tietää. DOLORES. Ei, jotakin vielä häijympää, rakkautensa on hän hänellekin ilmoittanut.
CLETO. Mutta minä panen kunniani teille takaukseksi... FEDERICO. Minä vaadin hyvitystä. LEONCIA. Niin on oikeus; minä tahdon hyvitystä. FEDERICO. Menkääpä huoneesenne, mummu, minä otan asian sovittaakseni. LEONCIA. Ei, minä en lähde paikastani, ennen kuin olen hyvitystä saanut. FEDERICO. Muistakaat sentään, mummu, viimeistä kohtaustanne.
Hän myöntää sen itsekin. RAFAEL. Narrimainen ilosta, ihastuksesta! Eriskummainen heikkomielisyys! RAFAEL. Minä suostun nyt sinun pyyntöösi, minä jään tänne. FEDERICO. Se ilahuttaa minua. RAFAEL. Merkillistä, ensiksi hän ei tuntenut minua, mutta kun puhuin gurkusta Taas tuo gurkku, tämä näyttää olevan hullun kiinteä aate hänessä. RAFAEL. Mitä sanot sinä? FEDERICO. Minä surkuttelen sinua.
Tokko lähdemme jaloittelemaan tänä iltana, äitiseni? Ilta on kolkko. On niin paha ilma. Näyttää sateiselta. Minä en näe pilven-nuohaakaan taivaalla. Federico... Kuinka voisikaan toisin olla? Kahden anopin välissä miehellä ei ole mitään omaa tahtoa, siksi kuin vihdoin... Malta mielesi, Federico.
Sittemmin Juan ja Rafael. FEDERICO. Hän on ilmeinen enkeli, ja tämä lempeä olento, itse hiljamieli, hänkö ottaisi äitinsä ja iso-äitinsä kanssa riitaantuakseen? Don Rafael de Cardennas. FEDERICO. Kuinka! Don Rafael? JUAN. Tuossa on hän jo. Federico! FEDERICO. Rafael! RAFAEL. Kuinka minä olen sinua ikävöinnyt. FEDERICO. Kallis ystävä, sinäkö Toledossa?