United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei sattunut sitä syntymä- tahi nimipäivää taikkapa jotain muuta merkkipäivää suuressa perheessämme, ett'eikö isoäiti olisi päivän merkityksen johdosta jotakin runonpätkää kirjoittanut, ja hänen runonsa olivat aina leikillisiä, joskus pureviakin.
Mitä Juteinin selitykseen hänen Anteckningar-kirjaansa vastaan tehtyihin syytöksiin Viipurin Kämnerioikeuden edessä tulee, jota selitystä liitettynä oikeuden pöytäkirjaan kutsutaan siinä »Dictamen till protokollet,» niin ei voi kieltää, ett'eikö hän yleensä selityksessään olisi onnistunut asiaansa koko hyvin puolustamaan: Häntä on väärin ymmärretty, hänen sanojaan väärin selitetty.
Vai niin, mutta mylady ei ole säästänyt tuota pikku rouvaa, jota hän rakasti. Ahaa, tuota kauppiaan rouvaa Fossoyeurs'in kadulta! Ett'eikö hän jo ole unhottanut häntä olleen olemassakaan? Kaunis kosto, totta tosiaan! Kylmä hiki valui d'Artagnan'in otsalta: tuo nainenhan oli koko hirviö! Hän kuunteli vielä, vaan pahaksi onneksi oli riisuutuminen jo päättynyt.
"Jos hyvinkin sentään lie Matti tarvinnut vannenäreiden ha'ussa... Juokseppas, Lippa, kysymässä Matilta onko se tarvinnut isännän kirvestä... Matti on saunassa näreitä hautomassa!..." Sepähän se oli ottanut! Niiltä ei ruottioilta mikään säily ... ja jos otetaan, niin elähän että paikoilleen tuotaisiin! Sinne heitetään, mihin puuttuu, ett'eikö saattuisi ja uuden osto tulisi...
Eikäpä tällöin ollut myöskään mikään mahdottomuus, ett'eikö hän vanhoilla päivillään voinutkin olla »vähän omituinen». Kun Juteini otti eron sensorinvirasta v. 1849 Kothen'in rettelöimisten takia, niin Europaeus siitä kirjotti Lönnrot'ille. Europaeus seurasi siis valppaasti Viipurin, koulukaupunkinsa, tapahtumia ja Juteinia etenkin tässä tapauksessa koskevaa.
Kotvasen vielä seisoi Andreas etehisen avoimella ovella heikosti toivoen, ett'eikö hän kääntyisi ja näkisi hänen siellä seisovan kynttilä kädessä, ja että hän huomaisi miehensä odottavan häntä. Mutta hänp' ei katsahtanut taaksensa. Hän hiihtoi verkalleen pitkälle ulottuvan säilöhuoneen nurkkauksen ohitse, ja varjonsa seurasi häntä. Andreas huo'ahti syvän, tuskallisen huokauksen.
Muita voitehia hänellä ei tuohon, hänen mielestään niin vähäpätöiseen, vammaan ollut, mutta olipa hänellä mukanaan tuo, häntä aina palveleva, mahtava piippu. Heti otti hän sen esille, väänsi ruuvillisen varren irti kopasta ja rupesi tarkastelemaan koppaan rakennettua öljysäiliötä, ett'eikö sinne ajan pitkään olisi valunut tuota mainiota ja tehosaa lääkettä.
Hän ei muusta puhunut kuin Inger-Johannasta, hänen tulevaisuuden toiveistaan, hänen kauneudestaan ja luonnonlahjoistaan ja kuinka äiti ei voisi kieltää, ett'eikö isä ollut jo tytön pienuudesta asti nähnyt mitä aineksia hänessä piileili.
Kun Bazin oli poissa, loi kerjäläinen pikaisen silmäyksen ympärillensä, tarkastaakseen ett'eikö kukaan voinut häntä nähdä tai kuulla, ja päästettyään irti nahkavyönsä, joka piteli koossa hänen ryysyistä takkiaan, alkoi hän ratkoa sen ylipuolta ja veti hetkisen perästä esille kirjeen.
"Tuollako kepillään se, Jussi, on ne lantit kopeloinut, jotka nyt niin iloisesti helkkää?... Eipähän se ole tyhjään mennyt tuo alituinen kopeloiminen ... ja sillähän se aina maahan päin katsookin, ett'eikö löytyisi jotakin..."