United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siksi he kaikki, kuullessaan että Anna Berendsen lokak. 5 p. 1911 oli kuollut parhaassa iässään 43 vuoden vanhana, tunsivat kadottaneensa jotakin valoisaa ja aurinkoista, hellää ja epäitsekästä, joka ei ollut korvattavissa.
Naimin kanssa olisin tietysti joutunut takaisin maailmaan, kytkeytynyt sen kahleisiin... Mitä hän mahtoi ajatella minun kirjeestäni, jonka hänelle heikkona hetkenä annoin? En ole hänestä senjälkeen sanaakaan kuullut enkä tahtonutkaan kuulla. Voineeko olla toista ihmistä maailmassa niin epäitsekästä, niin uskollista, niin uhrautuvaa kuin tuo Emma? Se on kai se, jota hänessä rakastan.
Hän puhui itseään kuitenkin vähän säälien ja ikäänkuin omaa tilaansa hellytellen ettei hän senjälkeen ole oikeata tunnetta löytänyt, ei itsestään eikä muista. Se on tullut kuin kostoksi se, että minä vähitellen olen tullut siihen uskoon, ettei oikeata epäitsekästä, suurta tunnetta olekaan ... ehkä olen väärässä, mutta siltä minusta vain tuntuu. Minä luulen, että olette väärässä. Kuinka niin?
Oi! tahdon uskoa sen, vaikka en löydä sitä itsestäni! Olen tutkinut oman sieluni enkä voi löytää sieltä mitään puhdasta. Mutta voihan sitä olla muissa; tahdon ainakin uskoa sen. Sydämmeni voi heltyä ajatellessani, että täydellisen puhdasta ja epäitsekästä hyvettä voisi olla olemassa. Herra jumala, miten ihmeen ihanaa!
Poliittinen toiminta, kuinka jaloa ja epäitsekästä muuten lieneekin, panee aina intohimot liikkeelle ja ummistaa silmät rakkauden, myötätuntoisuuden ja uhrautumisen vaatimuksille. Minä harrastin suomalaisuutta kaikesta sydämestäni, koko sielullani, mutta en tuntenut itseäni ihmisenä paremmaksi kuin ennenkään.