United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jeanne ja varakreivi katselivat rinnan tuota välkkyvää valoa, jonka vene jätti jälkeensä. He tuskin ajattelivatkaan enää, tuijottivat vain epämääräisesti eteensä, hengittäen illan ilmaa suloisen mielihyväntunteen valtaamina.
Latinassa hän voi kilpailla vanhan Hasselin ja nuoren Porthanin kanssa, matematiikassa Walleniuksen ja Lindqvistin, metafysiikassa Mestertonin, luonnontieteissä Gadolinin, Kalmin, Haartmanin ja Gaddin kanssa... Mutta ei sinun kanssasi! Sitä enemmän tietysti minun kanssani. Ja kaikki tämä tapahtuu kahdeksantoista vuoden iällä. Se ei ole enää luonnollista.
Klubimme oli toimessa kuusi kuukautta, ja nyt jäimme taas yksinäisen vankeuden onnettomuuteen. Ympärillämme olevat kivimuurit muuttuivat taas vieraiksi, sietämättömiksi... Ei riittänyt enää voimia kestämään yksinäisyyden tuottamaa ikävää. Hermosto oli kokonaan epäkunnossa. Kaiken lisäksi alkoi vankilassa raivata influentsa.
»Ei todellakaan ole hauskaa, kun sinun täytyy istua lukemassa näin koko ilta, Jakob!... Kello on jo kymmenen ja minua nukuttaa.» »Pane vain maata, Lettaseni!» Hän istui siinä vielä hetkisen haukotellen. Vihdoin Jakob nousi ja meni täyttämään piipun uudestaan. »Ei, nyt en enää jaksa odottaa, aloitatko toisen piipullisen, Jakob?» Hän nousi väsyneenä ja kääri kokoon käsityönsä.
Se tuntui niin kauhealta, kun ajattelin, ettei täti Agnes enää tarvinnut meitä, ja ettemme voineet tehdä mitään hänen hyväkseen vaikka hän oli ollut niin hellä ja hyvä meitä kohtaan!
Toista oli hänellä mielessä, sillä hänkin näki selvään, että kauppias ei kauan enää eläisi. Antero oli kuunnellut kapteenin kertomusta, mutta hajamielisesti, sillä hänkin odotti vaan, milloin kauppiaan silmät ummistuisivat viime uneen, ja hän kummasteli suuresti, ettei se hetki jo ollut tullut.
Pillauttuko? ... pillauttu se! ... mitte sine site kyssy? ... etkö sine tottele? ... menne heti kohta! ... mine sano inspehtori ... kenen sine ole muija? ... vasta minu! En minä ole kenenkään muija ... oikea ihminen minä olen! Menne loitto siite ele koske se aitta ... mine sanno se viiminen kerta!... Enhän minä häntä enää koskekaan ... eikö tässä saa seistakaan?
»Miks'ette vienyt hevosia hakaan illalla?» kysyi. »Kun oli niin myöhä jo. Ja mitäpä ne siellä enää tekevät.» »Kyllähän ne heinät ehtisi talvellakin syöttää, kun tuli niin vähänkin.»
Tarkoitan tietysti, selitti Johannes, että menisimme yhdessä. Liisa ei sanonut siihen enää mitään, vaan seurasi verkalleen Johannesta. He menivät Wiveliin. Johannes odotti joka silmänräpäys, että Liisa sanoisi jotakin, mitä hyvänsä, johon hän voisi vastata ärtyisästi ja osoittaa onnetonta mielipahaansa. Mutta Liisa vaikeni itsepintaisesti. Vaietkoon sitten! ajatteli Johannes.
Ei hän varmaankaan enää ole tänne uskaltava, mutta minä ajan häntä takaa, niinkuin metsästäjä sutta ajaa, ja seivästän hänet luolansa suulla! Ja hänestä oli, niinkuin el hän siihen olisi tarvinnut muuta asetta kuin sanansa ja sen voiman.