United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun me kyselemään ja neuvottelemaan, eikö hänen olisi mitenkään mahdollista arrangeerata ... emmekö voisi ehkä auttaa häntä pulasta. Ei siinä mikään auta, se on mennyttä, mikä on mennyttä! Onko niin suuret summat kysymyksessä? Suuret on summat ... ja on siinä muutakin... En minä niin summasta, mutta on siinä muutakin. Mitä se muu oli, siitä ei hän tehnyt selkoa.
»Ei kenkään voi palvella kahta herraa: sillä taikka hän tätä vihaa, ja toista rakastaa: taikka hän tähän suostuu, ja toisen ylenkatsoo. Ette voi palvella Jumalata ja mammonata.» Mitä merkitsevät meille nämä sanat? Jos me rakennamme tulevaisuuttamme, emmekö silloin voi palvella Jumalata? Emmekö voi rukoilla Jumalan apua omia tarkoituksiamme varten?
"Entä jos enkeleillä paratiisin portilla olisi sama ajatus kuin T:ri Lutherilla?" muistutin minä. "Eikö olisi parempi saada sitä tietää täällä kuin siellä?" "Se on mahdotonta", hän vastasi; "eikö meillä ole Pyhän Isän oma sana? ja emmekö maksaneet kokonaista kultaflorinia? Mahdotonta, että se on turhaan."
Eikä armoa saa hän ylhäältä, ei matalalta. Istuin ja itkin vuoteeni laidalla, muistelin jällehen Sua. Miksi mun hylkäsit? Miksi et sietänyt sietämätöntä mua? Istuin ja itkin elämäni itkua rinnassa rikos ja rauta. Emmekö yhdy? Emmekö tapaa? Herra armias, auta! Ukkospilvi mun pääni päällä mitä se tietää sulle? Outoja onnen vaiheitako vaiko murhetta mulle?
Emmekö tiedä, että lajin kehityksessä vuosisata häviää kuin sadepisara virran pyörteeseen sekä että maailmankaikkeuden elämässä vuosituhannet kuluvat yhtä nopeasti kuin vuodet kansan historiassa? Mutta ei ole ensinkään todeksi näytetty, ettei mikään ole muuttunut mehiläisten tavoissa.
"Ah, sanokaatte, mitä tekemäni pitää, että se nyt tapahtuisi yhdellä kertaa. Kunnian herr kirkkoherra ei suinkaan taida eteensä asettaa, miten asia on minua kivistellyt ytimiin asti, lapsen tähden. Ah, olkaatte kanssakärsivällinen meille!" "Ah, kunnian herr kirkkoherra!" rukoili Martina, "emmekö me jo kauan kyllä ole rangaistut? emmekö kyllä kauan ole kärsineet?" "Ei niin.
Emmekö ansaitsisi, että poikanulikat joka kylässä osoittaisivat meitä sormellaan, ja että omat naisemme ajaisivat meidät luudan varrella takaisin! Korkein päällikkömme pötkii pakoon kuin jänis rumpua! Pitääkö meidän suvaita, että maamme kavalletaan! Pitääkö meidän suvaita, että vaimomme ja lapsemme myydään kuin kynityt kanat ensimmäiselle moskovalaiselle, joka säikäyttää kenraalin pakosalle!
Kun hän näki maisterin rouvan katselevan salin akkunasta, juoksi hän akkunan alle ja kysyi: "Emmekö saa vaunua ulos, että saamme viedä Annin kadulle?" "Sano Elsalle, että hän tulee ottamaan vaunun." Elsa kuulikin rouvan käskyn ja juoksi sisälle. Tekla, se oli tytön nimi, jäi niin kauvaksi lasten luo.
Vielä taistelun edellisenä aamuna makasi Aleksander niin raskaasti, että Parmenionin täytyi häntä herättää. "Herra," sanoi päällikkö-vanhus, "sinähän makaat, niinkuin jo olisimme voittaneet." "No emmekö sitte ole voittaneet," vastasi kuningas, "kun vihollinen kerran on edessämme?" Aleksander johti nytkin oikeaa siipeä ja Parmenion vasempaa.
Mihin hänen äitinsä hänet lähettää ja millä varoilla?! Jos kerran käytte itse tällaisissa kodeissa, vaikka olette ylioppilas ja valtion virkamies, niin miksi ei hyviä ylioppilaita voida tällaisessa kodissa kasvattaa. Ei riidellä en minä ainakaan tahdo teidän arvon nousuanne vastustaa. Emmekö me ole muka yhtä säädyllisiä kuin teikäläisetkin, emmekö me muka kelpaisi teikäläisillekin rouviksi!