United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä eristäytymistilassa, siinä »henkisessä nälässä», missä runoilijan kirjailijapuoliso melkein täydellisen kuuroutensa vuoksi eli keskellä tätä ajatusten kotia, tuotti hänelle iloa saada tuolle aina asiasta innostuneelle Emilielle lukea julkaisemattomia novellejaan, halukas kun hän oli kuulemaan, mitä tämä niistä piti, ja kun he olivat erossa, kirjoitti Fredrika Runeberg hänelle pitkiä, harvinaisen tuttavallisia kirjeitä.
Ja täyttä selvyyttähän ei koko suhteesta voida saada, ennenkuin Runebergin kirjeet Emilielle tulevat tunnetuiksi 1946. On siis tosin ensisijassa yksilöllinen, mutta ei silti aivan merkityksetön kriteerio, että päiväkirja tekee niin vakavan ja toden vaikutuksen. Ei ainoakaan lause viittaa mihinkään teennäiseen tilanteeseen tai lemmensairaan mielikuvituksen ailahteluihin.
Tätä kypenien, tulen ja liekkien aikaa kesti kuukauden. Nyt se on Runeberg, joka lietsoo tulta, joka tahtoo saada enemmän enemmän! »Sinä pidät minusta, mutta sinä et rakasta minua», sanoo hän Emilielle eräissä tanssiaisissa, joissa tämä oli tanssinut paljon.
Samana päivänä oli Runeberg julkaissut uuden teoksen, jonka hän halusi lahjoittaa Emilielle. Teos oli Vänrikki Stoolin tarinat. Missä ja miten tämä tapahtui, sitä ei Emilie kerro, mutta että hänen ei ollut onnistunut salata iloaan, on ilmeistä, sillä terävät soimaukset, »epähienot» sanat satavat jälleen hänen ylitseen. Hän ei enää peitä katkeruuttaan.
Runoilija lukee kirjeen, kuuntelee hänen sanojaan, toistaa samaa kuin ennen, että »heidän rakkaudessaan ei ole mitään syntiä». Ja jälleen tuntuu hänen yllään ikäänkuin tuulahdus siitä antiikkisesta suuruudesta ja itseluottamuksesta, joka hänellä oli voimansa rikkaimpina päivinä, kun hän lausuu Emilielle nuo miehekkäät sanat: »Minä kyllä vastaan meidän molempien puolesta.»