United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minnekä sinulla on semmoinen hätä ... jäisit vielä tänne. Ei minnekään ... mutta kyllä minun täytyy mennä kotiin... Miksi sinä olet niin nolo? kysyi Sigrid Elliltä etehisessä. Enhän minä ... hyvästi nyt! Sigridiä jokin hämärästi vaivasi, kun Elli oli mennyt, mutta hän pudisti sen pois ja meni Arthurille kertomaan, kuinka koomillisesti Elli oli sanonut: »Kyllä kai hän on».
Ja kun se Elliltä kerran pääsi liikkeelle lähtemään, ei sen määrää rajoittanut mikään. Kaikki, mitä olisi toivonut, näytti mahdolliselta. Kaikki toiveet tuntuivat niin helposti toteutuvilta, ja kuta mahdottomampiin ne menivät, sitä suurempi nautinto oli niitä seurata. Hän istui niin, että näki kuorin ja avonaisen sakastin oven.
Päivällisellä oli jälkiruokaa Ellin tulon kunniaksi, ja ennen ruokalepoaan kyseli isä Elliltä kaikenlaista koulusta. Elli kertoi muutamia leikillisiä kohtia, ja isä niille nauroi. Nauroi vielä uudelleenkin ja oli nähtävästi mielissään.
Hänen olisi tehnyt mieli mennä Olavin jälestä rantaan, mutta ei uskaltanut. Sen sijaan hän siirtyi verannalta puutarhaan ja istuutui kiikkulaudalle ompelemaan. Siitä näki hän Olavin soutelevan tyyntä lahden pintaa pitkin ja sitten katoavan saarien suojaan. Sunnuntaiaamuna kysyi pastori Elliltä, eikö hän lähde kirkkoon. Elli vastasi, ettei häntä haluta. Miksei?
Vai vielä tikapuille ... ei alimmalle piillekään ... ei yhdellä jalalla ... muista se! Nyt pääsi Elliltä itku, ja hän meni huoneen taa itkemään. Sieltä meni puutarhaan ja teki sitä samaa vielä sielläkin... Ei saa enää milloinkaan nousta kellarin katolle ... ei katsoa rantaan eikä peltoja pitkin maantien kohtaan, missä ihmisiä ajaa ... eikä olla yksin niin, ettei kukaan näe.
Sinä olet vielä arvokas äskeistä kyytiä, sanoi ylioppilas. Kuinka niin? Niin, niin, minusta vain näyttää, että sinä tunnet yhä vielä ruumiissasi kastaneesi lapsen. Kenellekä te, neiti, valmistatte tuota kukkasvihkoa? kysyi maisteri Elliltä eikä ollut kuulevinaankaan toveriaan. En juuri kenellekään. Vai niin, sanoi ylioppilas ja iski silmää, ettekö muista, että lupasitte antaa sen minulle?
Hän pani kirjeen kiinni ja pisti sen erään kirjan sisään, jonka hän juuri ennen oli lainannut Elliltä ja lukenut, sekä antoi Katrinan vielä samana iltana viedä sen opettajattarelle.
Aamulla heti noustuaan Esteri sai Elliltä kirjeen hän aukaisi sen repäisten, mutta luettuaan jonkun matkaa ojensi sen neiti Smarinille ja istahti pöytänsä ääreen jossa kauniissa kehyksissä oli Laurin valokuva. Neiti Smarin tarttui kirjeeseen vapisevin käsin kuin pahaa aavistavaan sähkösanomaan.
Elli hoi! huusi hän, ja lapset huusivat mukana. Silloin pääsi Elliltä naurun tirskahdus, ja hän äänteli alas: Uu uu! mutta ei äiti eivätkä muutkaan huomanneet, vaikka hän vähän kurkisti kellarin päädyn ylitse. Missä sen ääni kuului? ... kuulitteko, lapset? Uu piilossa ... uu kellarin katolla ... uu! Nyt hänet jo huomattiin, ja häneltä pääsi itseltään hillitön nauru.
Mitä pahaa siinä olisi ollut? Eikä hän saanut torjutuksi ajatusta, että se oli vielä vanhaa ennakkoluuloa, jota hän ei olisi odottanut Elliltä ja jota ei olisi pitänyt olla heidän suhteessaan, joka hänen mielestään oikeutti kaikkeen. Ja samalla tuli hänelle halu saada kuulla enemmän hänen suhteestaan mieheensä.