United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !


Piiritanssin loputtua ja jokaisen mentyä istuimellensa lepäämään, huomautti Kiiskilän Katri rinnallaan oleville tovereilleen: "katsokaat tytöt, miten Klaara tirkistää armaasti, rukoilevasti pehtoorin silmiin. Siitä päättäen näyttäisi, kun Klaara olisi kokonaan unhottanut Edvardin.

Etsiväiset olivat kirkonisännät Ollinen, Kello-Taavetti ja Saarivaara. Kirkkoherran rouva meni kohteliaisesti vastaan ottamaan tulevaisia ja vei heidät sisälle saliin. Tutuksi tehnyt maanmiehille veljensä, herr Edvardin kuiskasi hän viimemainitulle: "Jättäkäämme he rauhaan!"

Ja eikö herra Vendellin vielä enemmän kuin kenenkään muun etuihin olisi sopinut, että Edvard olisi maannut tämän päivän Vaanikkalassa ja niin laiminlyömisellään taas osottanut mikä mies hän oikeastaan oli? Eikö herra Vendell vihdoin ollut se nuori mies, jota Martta piti parhaimpana ystävänään ja johon moni oli pannut semmoisiakin toiveita, että se vielä »lyö Edvardin laudalta

Hän liikutti hitaasti päätänsä, avaamatta silmiään, ja hymyili sitte. "Setä Tuomo, sanokaa edes yksi sana minulle. Tunnetteko minua? Minä olen teidän pikku Edvardinne, jota olette niin usein polvillanne kiikutelleet." "Mitä Edvardko?" kuului heikko ääni. "Kyllä minä tunnen." Tuomo avasi silmänsä. Hänen katseensa oli alussa sekava, ja ikään kuin peljäten kiintyi se Edvardin muotoon.

Ja nyt tämä sama Vendell olisi tehnyt mieli antaa sille tuntuva töykäys niskaan toimittaa tieten tahtoin Edvardin esille! Edvard hyppäsi rattailta, jätti Vendellin, ja, silmät paljon väen tähden tyytymättömissä rypyissä, ainoastaan vähän nosti hattuansa kaikille yhteisesti, sekä meni isäntäväkeä kättelemään. Mutta Martta neiti seisoi kahden ystävättärensä rinnalla.

Heljentalo seisoi autiomena kaiken talven; suven kuluessa toimitettiin siellä paljon parannuksia ja kaunistuksia, kirkkoherran suoverin, herr Edvardin, peräänkatsomuksella, ja kun syksy tuli, muutti viimemainittu sinne nuoren aviopuolisonsa, entisen Myllärin Elsan kanssa. Annalla oli koko talvi ja kevät ollut paljon tekemistä ja neulomista pappilassa.

Sinä et tunne kansaa, Edvard, ja suo anteeksi et myöskään maalaisia oloja. Edvard tunsi tämän perästä olevansa ikäänkuin kukistunut. Hän huokasi raskaasti. Nyt maanviljelysneuvoskin huomasi tuskaisen ilmeen hänen kasvoillaan, mutta oli siitä vaan hyvillään ja uudella innolla ryhtyi asiaan kiinni, sillä tämä masentuminen herätti hänessä jonkunlaisia toiveita Edvardin suhteen.

Mitä verannalla oli ihmisiä kaikki hyökkäsivät ulommaisia kaidepuita kohden, kurottautuen toinen toisensa selän takaa. Ja Edvardin nimi lensi suusta suuhun tappion huokasevana kuiskauksena, niinkuin jännitetty jousi saamatta ampua olisi vireestä päästetty.

Ja kun Martta mielenliikutuksesta ja tuskasta väsyneenä hiljaa astuen tuli sinne, oli Vendell Edvardin kanssa jo ajanut Rauhalahdesta. Vieraat rupesivat kohta sen perästä lähtemään. Jääkylmänä Martta otti vastaan heidän enemmän tai vähemmän avonaiset surkuttelunsa, joten ne loppuivat hyvin lyhyeen. Sanatonna hän myös kulki kotiväen ohi ja tuskin kuuluvasti sanoi hyvää yötä vanhemmillensa.

Semmoisilla houkuteltiin meidät tänne Ranskaan turvapaikan hakuun, vaikka paljoa vähemmällä vaaralla kuin nyt olisimme voineet päästä Lüttich'in piispan suojaan, tai olisimme myös voineet heittäytyä Saksan Venceslauksen tai Englannin Edvardin turviin. Ja mitä apua sitten oli noista kuninkaan lupauksista?