United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !


Jos siellä löydyt, kaunokiharainen, Niin kohta syleilemme hymyillen Kuin aamu Edenin; mut jos astut Maan murheisella kamaralla vielä, Niin autuasna korkeudessa Sua varron , hääpäiväämme ma varron. ja silloin pilvipeitteen pimeän Mun asuntoni ympärille kierron Ja hämäryydess' uneksuen varron, Siks' kun hän ovelleni kolkuttaa, Siks' kun hääpäiväni on valjennut.

Elämän aamu loisti heistä kaikessa kirkkaudessaan. Heidän kaltaisiaan mahtoivat olla esivanhempamme Edenin puutarhoissa, kun he suoraan Jumalan kädestä lähteneinä näkivät toisensa, lähestyivät ja puhuttelivat toisiaan kuten veli ja sisar. Virginia oli lempeä, kaino ja luottavainen kuin Eva, Paul taasen Adamin kaltainen, kasvultaan mies ja sydämmeltään lapsi.

Ma olen herra piirin maan, kun viittaan, mua totellaan... Janoa, kaipuut' inehmoin ma lientää tahdon ja myös voin. Jumala, tyhjennettyäin eloni maljan varmaan ei ikuisuuden pitkäks käy: ma rauhan unta nään. Oon minä, minä ajamas mies onnest' Edenin... Mut siellä sinun uhmallas ain' elän kuitenkin. Mua painaa riemun armas ies, kun maata katselen: on kaunis mulla kotilies, on linna autuuden!

Näin astuin kotia kohti ja jokainen tien mutka johdatti mieleeni jotakin entisyydestä, samoin kuin Evalle, jos hän vanhoilla päivillään olisi hoiperrellut Edenin luo ja katsellut sen kauniita käytäviä, joille jalkansa ei koskaan enää saisi astua. Minä taisin kumminkin astua entisiä polkuja.

Kenties on siinä tuoksu aattehen, kuin vuokossa, vain alla hankien. puhjeten äkkiä puhumaan. Langennut Adam! Kotikaipuu vakaa sinulle Edenin soi aidan takaa! Sa hourit! loukkaantuneena FALKILLE, seisomaan nousten. Osoita ei ystävyyttä se, että riitaa jälleen haastatte; epäillä Lindin onnea miks syyttä Se varma on! Muut sit' ei epäile.

Maailma oli minulla niinkuin Adamilla ja Evalla edessä; vaan heidät karkoitettiin ainoastaan ilotarhasta ja saivat vielä asua Edenin maalla, vaan minä matkustin tielle tietämättömälle. Vihdoin tulimme suurelle valtatielle ja kuulimme postitorven äänen vaunuista, joissa olin matkaava.

Tahi kuni soitantoa Autuudesta ikuisesta Tuolta Edenin kedolta Sanoja, oi, tulisia, Säveltä, mi hiveleepi Sydäntä niin sulavasti, Että tuskaa suloisinta Rinta täynnä, aaltoellen Huokuu nousee aavistaen Vihdoin vapahduksen päivän, Hengen syvän puhdistuksen, Pelastuksen riemujuhlan Tulleen avaa sydämensä, Uhraa itsensä ilolla Tälle Herralle hyvälle, Jonka sanat voitelevat Särkymiä polttavia, Tunnon tuskan murtamia.

Kuolematoin poesia naisen ja miehen välillä on yhtä elävä, yhtä tuores nyt, kuin se oli edenin kukka-tarhassa. Muuan mainio kirjailija puhuu siitä vapaudesta, jonka mies saavuttaa, kun hän on löytänyt elämänsä johdattajan. Hänen ei tarvitse enää olla kohtelias ketään muita kohtaan kuin häntä, hänen ei tarvitse pitää lukua muiden hymyistä tahi harmista.

Kaikki näyttivät kuitenkin niin kilteiltä ja suloisilta, kuin olisivat olleet Edenin lapsia, kun astuivat toinen toisensa perästä kylän nurmikon yli, ja vähäiset, valoisat olennot tuon tuostakin pujahtivat näkyviin sen suuren pyökkipuun varjosta, joka seisoo vastapäätä kirkkoa. Koko tämä pikkuinen seura seisoi yhdessä alttarin edessä, jonka astuimelta Fritz opetti heitä.

Pyhän miehen läsnä-olo pyhittää heidän huoneensa temppeliksi, ja kun kunnian-arvoinen vanhus kerta on muuttanut täydellisempään temppeliin, puutarhan käytävät, joilla hänen oli tapa liikkua, puut, joitten alla hän lepäsi, ja kukkaset, joita hän ihasteli, minun päättääkseni säilyttävät jotakin Edenin suloisesta tuoksusta.