United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Puhkes joukko suurest' itkemähän, Kukaan seisonut ei kyyneleittä, Mutta neitin kyynelehet loisti, Pitäin kättä kaatuneen, hän lausui: "Vietetä ei murhein muistoasi, Ei kun sen, mi lähtee, unhohtuupi; Suree isänmaasi sua, niinkun Lämmin kesä-ehto kastett' itkee, Täynnä loistoo, riemua ja laulua, Syli auki aamuruskoo kohden." Sven Duuva.
Ijäkäs Duuva hämmästyi ja itki syömmestään; Sven selkään otti säkkinsä, menj joukkoon lähimpään. Hän mitan täytti, terve olj, jo kyllä siinäkin, Ja rekryytiksi paikalla tulj joukkoon Dunckerin. Nyt Duuva sotatemppuihin olj opetettava, Se kulki kummanlaisesti, olj hauska katsella, Korpraali huusi, naurahti, ja naurahti ja huus, Vaan sama toimess' leikissä, olj rekryyttinsä uus.
Ei ollut hyvä viipyä, jokaista häpsäyttää Täräys vielä, nähtiin vaan viis veljee jäljellä. "Kätehen pyssy, taaksepäin," kun kaikui toteltiin, Erehtyi Duuva yksinään ja laski painetin. Vaan käännöksensä taaksepäin olj vielä ihmeempi, Kun kääntyy täytyi, sillallen hän yksin tähtäsi; Hän seisoi siinä jäykkänä, kun muinoin tyynellään, Kaikille valmis neuvomaan tuot' äkserinkiään.
Kun tuli Duuva kersantti siis kerran uudestaan Ja laski vanhaa virttänsä: "Sven, miksi aiotkaan?" Niin vastausta hämmästyin tuo äijä säikähti. Kun Sven, hän nokkans aukasi: "niin, sotamieheksi." Ivaten vanha kersantti tok' viimein naurahti: "Vai, pöllö, pyssyn saisit sä, sä sotamieheksi!" "Niin," poika mietti, "nurinpäin käy täällä kaikki vaan, Lie ehkä helpoin kaatua maan eestä, kuninkaan."
Ei aikaakaan kun näyttääkseen sai taitoansa hän, Samassa Ryssäin nähtihin jo sillan täyttävän; Mies miehen jälkeen syöksyvät, vaan aina ensimäin Sai oikeaan ja vasempaan ja kaatui toisappäin. Käsillä tätä jättiä ei voitu kukistaa Ja lähin miehens luodilta hänt' aina varjoaa. Kun vahingosta Ryssät vaan tulj rohkeammaksi, Tulj Sandels, näki joukkoneen kuin Duuva taisteli.
Ja Ryssät huomas rynnäkköns jo turhake käynehen, Ja heidän joukkons kääntyi pois, peräytyi verkalleen; Kun kaikk' olj hiljaa, rannallen tulj käyden Sandelsi Ja kysy missä mies olj se, ken sillall' otteli. Sven Duuva hälle näytettiin. Hän oli taistellut. Hän oli taistellut kun mies, olj taisto loppunut; Hän levätäkseen leikistään olj maata pannunna, Ei vakaampana entistään, vaan vaalakkaampana.
Sven Duuva kasvoi hartevaks ja vahvaks kumminki, Kun orja raatoi pellolla ja metsää raivasi; Olj ilosampi, nöyrempi kun viisat lieneekään, Hän kaikkiin töihin saatiin, vaan ne väärin teki hän. "Voi taivaan herra, poikasein, sä miksi aiotkaan?" Monesti ukko lausui näin ja huokas tuskissaan. Kun laulu tää ei loppunut, niin loppui kärsimys Pojalta, hänpä miettimään, min sieti ymmärrys.