United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin, harrastajajoukko on oikea kiusa tiedemiehelle", lausui isäni. "Vanhempaa Claudiusta en tosin voi tähän saakka valittaa, hän elää hyvin itsekseen, karttaa minua silminnähtävästi omalla maallansakin ja antaa minun hallita ja vallita taideteoksia oman mieleni mukaan sitä vastoin tekee niin sanottu apulaiseni minulle elämän sangen raskaaksi."
Herra Claudiusta oli ruhtinatar kohta puolustanut minun liioiteltuja syytöksiäni vastaan; herra von Wismarkin oli puhunut hänen puolestansa Charlotten ja Dagobertin hyväksi ei vaan lausuttu ainoatakaan ystävällistä sanaa orpo raukat!...
"Armas mummoraukkani lausui, kun ne hänen käskystänsä laskettiin kaulaani, niiden nähneen paljon perheonnea, mutta niiden myöskin paenneen piinapenkkiä sekä muita kidutuksia, joita sietämätön kristinusko oli hankkinut juutalaisille, sillä mummokultani oli juutalainen, syntyisin Jakobsohn Hannoveristä." Minä lausuin viimeiset sanat painavaisesti, katsellen herra Claudiusta.
Kaikeksi onneksi ei sinun nykyinen nimesi eikä oikea sukunimesikään oikeuta " "Oikea sukunimenikö? Mikä se on, setä?" Neiti kavahti ehdottomasti seisomaan, ja hänen säihkyvät silmänsä oikein salamoivat hänen katsellessansa herra Claudiusta kasvoihin.
Silloin astui isänikin herra von Wismarin ja hovineiden seurassa hymyillen neiti Fliednerin kammarista; he olivat olleet katsomassa kaikenlaisilla harvinaisilla kalleuksilla täytettyä lasikaappia. Silmäni seurasivat ehdottomasti herra Claudiusta hänen astuessaan herttuallisen ruhtinattaren rinnalla hitaasti portaita ylös.
"Minä tahtoisin puhutella herra Claudiusta, ja tehän se olette?" Hän nyykäytti päätänsä tuskin huomattavasti hymyillen. Ja nyt alkoi Ilse toisen kerran kertomuksensa. Hän oli luultavasti oppinut sen ulkoa kuin pappi saarnansa; sillä suu kävi lakkaamatta kuin hyrrä ja hän puhui puhumistaan samassa järjestyksessä kuin neiti Fliednerinkin luona.
"Oletko lapsekas vielä viimeisessä silmänräpäyksessäkin?" torui hän suuttuneena laskien laukun lattialle ja pitkittä mutkitta avaten osoitetun oven. Niskoitellen astuin viheriänhämärään huoneesen. Minä en ollut nähnyt herra Claudiusta siitä illasta, jolloin niin syvästi loukkasin häntä.
Hän oli suojellut minua; mutta vaikka olinkin lapsellinen ja kokematon, osasin kuitenkin päättää hänen tehneen niin, ainoastaan estääksensä alamaistaan käyttäytymästä röyhkeästi minua kohtaan... Minä olin liian innostunut Charlotteen, että olisin herra Claudiusta tavatessani unhottanut hänen mielipiteensä sedästään.
Charlotten mainitessa herra Claudiusta tunsin aina pistoksen sydämessäni; mutta katumuksen ja itseni soimauksen tuska oli merkillisesti vähentynyt tultuani suuttuneena siihen päätökseen, että isäni sairaus sai alkunsa siitä mielenliikutuksesta, johon hän joutui muistoraha-kaupan myttyyn menemisestä; seitsentoistavuotisen pääni tarkka ajatus-kyky lykkäsi viimein koko syyn tuon kovasydämisen saiturin niskoille ja olimmehan sillä tavoin kuitit!
Ell'ei hän ole oikea kivi, pitää tyttären rukouksen häntä liikuttaman, tyttären, joka ennen kaikkia tahtoo nähdä isänsä onnellisena... Minä en kuitenkaan koskaan ennen peljännyt Claudiusta niin paljon kuin silloin väristen ja rukoilevaisena astuessani vilpoiseen, kolkkoon etehiseen, josta äsken läksin uhkamielisenä ja uppiniskaisena. Mutta eteenpäin! Sen täytyi tapahtua!