United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täss' ollaan molemmat mieltä vailla, minä niin hyvin kuin sinäkin. Etkö sinä huomaa mahdottomuutta? Jos sinä kokisit malttaa mieltäsi! Sinä olet pois suunnalta. KLAARA. Pois suunnalta! Inhottavaa! Brackenburg, te sitä olette pois suunnalta.
Kuolo kaikki yhdistää, niinpä meidätkin, Brackenburg. BRACKENBURG. Niin salli minun kuolla yhtenä sinun kanssas'! O, jaetaan, jaetaan! Se riittää kyllä sammuttamaan kaksi elämää. KLAARA. Pois se! Sinun tulee elää, sinä voit elää. Jää tueksi minun äidilleni, joka ilman sinutta saisi nääntyä köyhyydessä. Ole sinä hälle mitä min' en enää voi olla!
Kun toisinaan muistelen, mitenkä minä ennen kuvailin jotakin sotatappelua, ja millaisen kuvan minä pikkutyttönä tekaisin mielessäni kreivi Egmontista, kun hänestä kertoivat, ja kaikista kreiveistä ja ruhtinaista ja ajattelen, millaista se minusta nyt on. KLAARA. No, mitä kuuluu? BRACKENBURG. Ei ole mitään varmaa tietoa.
Mua auttakaas joku pikku silmänräpäys, äiti! Te ottakaa tämä kirja mukaanne, Brackenburg, ja lainatkaa mulle joku semmoinen historia taasen.
Tunnetko sinä vielä tämän pullon, Brackenburg? Minä sen leikilläni otin sinulta, kun sinä usein kärsimätönnä uhkasit tehdä äkkilopun elämästäsi. Ja nyt, hyvä ystävä BRACKENBURG. No kaikkein pyhimysten nimessä! KLAARA. Et sinä estä minua. Minun osani on kuolema! Ja salli minulle se vieno, sievä kuolema, jonka sinä aijoit itsellesi! Suo mulle kätesi!
Ja me näin ikään olemme vaan sanasilla, kädet ristissä, petämme hänet. SOEST. Teidän pitäisi ujostella, Brackenburg! Elkää antako hänen enää jatkaa! Estäkää onnettomuutta! BRACKENBURG. Rakas Klaara! Tule, lähtään! Mitähän äitis' virkkaa? Kenties KLAARA. Luuletko sinä, että minä olen lapsi taikka heikkopäinen? Mitä auttaa joku: kenties?
Eräs valkea risti, joka hohti kuin hopea läpi pimeyden, näyttiin asetettavan ylös yhdelle puolen. Minä katsoin ja näin sen hirmuttavan varmuuden yhä varmenevan. Vielä häilyi soihtuja siellä täällä; vähitellen poikkenivat ne ja sammuivat. Yhdellä haavaa tuo yön kamala sikiö pyörähti äitinsä helmaan takaisin. KLAARA. Vait', Brackenburg! Nyt vaikene! Suo tämän varjon minun sieluni päällä levähtää.
Te lyyhistytte lymyyn silloin kun on hätä käsissä, ette ole tietääksenne hänestä, ettenkä tajua, että te itse menette manalle, jos hän kuolee. BRACKENBURG. Lähde kotiin! KLAARA. Kotiinko? BRACKENBURG. Niin, maltapas!
Tuska juoksetti multa elämän pois, ja mulla oli jokapäiväinen toivo nääntyä lopen. KLAARA. O, unhota tuo, Brackenburg! Unhota itsesi ja puhu mulle hänestä! Onko se totta? Onko hän tuomittu? BRACKENBURG. On, minä tiedän varmaan. KLAARA. Ja elääkö hän vielä? BRACKENBURG. Niin, hän elää vielä. KLAARA. Mitenkä sinä minulle voisit sen varmentaa? Ja hirmuvalta sankarin murhaa yön pimeydessä!
Pysähdä syvyyden partaalla, silmää sinne alas ja katso meihin takaisin! KLAARA. Minä olen loppuun taistellut. Elä enää kutsu mua koettelemaan! BRACKENBURG. Sin' olet sekaisin, yö-synkkänä etsit sinä syvyyttä. Ei vielä ole kaikki valo sammunut, ja vielä monta päivää KLAARA. Voi! Voi sinua! Julmasti repäiset sinä rikki sen varjon, joka oli minun näköni edessä.