United States or New Zealand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herra Beden huulet vapisivat, ikäänkuin hän olisi tuntenut haikeaa surua, jota koetteli hillitä. "Kerron teille", sanoi hän, äkkiä minuun katsoen, "kenties sitten säälitte minua." "Margery antoi minulle hienomman kasvatuksen kuin säätyni olisi vaatinut ja pääni oli täynnä kunnianhimoa ja ylpeyttä.
"Vaiti!" keskeytti hän vihaisella, tuskauntuneella äänellä; "elkää ruvetko Jumalasta lörpöttelemään. Tiedän teillä köyhillä aina olevan sen saapuvilla. Sen vaan huomaan, että viikottain olette ottaneet kuusi killinkiä joltakin köyhältä leski tai orpo raukalta, vaikk'ei teillä Beden jälkisäännökseen ole suurempaa oikeutta kuin tällä pöydällä.
Neljästi vuodessa tuli minun mennä Cityyn nostamaan eläkerahaani Beden varastosta, tai lähettää joku toinen valtuuskirjalla varustettuna. Päivä, jona minun tuli mennä sinne, oli kuuma ja helteinen, vaikka jo oli syksy.
Yksissä päätimme, miten oli meneteltävä; herra Beden tuli seuraavana päivänä matkata Thornburyyn tiedustelemaan, oliko Margery sinne tullut; Korin tuli kuulustella rautatien pysäyspaikalla ja kaupungissa, ja minä saatoin ainoastaan jäädä kotiin, toivoen Margeryn tulevan luoksemme, jos joku vaara häntä uhkaisi. Tiesin hänellä vielä olleen kultarahan ja tästä oli meillä lohdutusta.
"Ei jonkun seuranjäsenen leski, eikä tytär!" huudahti hän; "millä neuvoin viekoittelitte itsellenne eläkerahaa Beden varastosta?" "En tiedä, miten lienee tapahtunut", vastasin; "tähän saakka en ole tietänyt olleeni väärin sisäänkirjoitettu. Tohtori Klarke toimitti kaikki ja minä luulin kaikki olevan oikein." "Missä tohtori Klarke on?" kysyi hän.
Mies, joka seisoi ovella, säpsähti minua nähdessään; mutta kun tahdoin astua sisään, ojensi hän kätensä estääkseen minua. "Kuulkaa", sanoi hän, "luulin sir Francisen ja lady Pembridgen tulevan." "Stefan Bede on täällä!" huudahdin, tuskin tietäen mitä sanoin. "Tämä on herra Stefan Beden asunto", sanoi palvelija, "mutta ette saa tavata häntä, joll'ette ole yksi kutsutuista vieraista.
Toisinaan toivoin tuntemattomien ystäviemme joiden hyväntahtoisuus antoi meille asunnon, elätti ja vaatetti meitä tietävän, kuinka eroava nykyinen kohtalomme oli siitä, kuin se heidän huolenpidottansa ja rakkaudettansa köyhiä kohtaan olisi ollut. Joskus arvelin kenties kohtaavani heitä ja kuinka iloinen olisin saada kertoa Beden armeliaisuuslaitoksen perustajalle, mitä hän edestäni oli tehnyt.
Pöydänkattaja, jonka käytös näytti ylhäiseltä, avasi oven, eikä kieltänyt meitä pääsemästä herra Beden puheille. Hän saattoi meidät ruokasaliin, kohenti tulta takassa ja käski meitä suojelevalla tavalla käydä lähemmäksi sitä ja meni sitte isäntäänsä kutsumaan. Herra Bede tuli heti, eikä näyttänyt hämmästyvän meitä nähdessään.
"No, mutta!" huudahti hän vihdoin lyöden kämmenen istuimen selkälautaan, "onhan meiltä Beden testamenttivarasto, ja sepä juuri sopivin onkin. Olen tuttu erään siihen kuuluvan asioitsijan kanssa, ja te olette seuran jäsen." "Niin, mutta aivan vähän hyötyä minulla siitä on ollut", sanoi eno Simister.
"Margery", sanoi hän, "eräs köyhä, joka on saanut apua Beden testamenttivarastosta, on kuollut; hän kuoli muutamia päiviä sitten, ja nyt olen esitellyt anomuksenne. Hänen jälkeensä lankeaa apuraha teille, ja sitten on teillä tietty eläke niin kauan kuin elätte. Ikävä vaan että se on niin vähäinen." "Herra tohtori", sanoin, "tunnen itseni hyvin kiitolliseksi teille ja Jumalalle.