United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oi, Baabelin virroilla siellä me itkimme muistellen, miten rosvot ne taistotiellä sai Saalemin ylhäisen, ja sen tyttäret, puhtahat vielä, pois riistivät raastaen. Kun murhein me istuimme illoin, ja veet ohi virtasi pois, muka lauluja pyysi he silloin, mut pilkkaanko soiteltu ois? Käsi kuihduta, Herra, milloin pyhä harppu se vieraille sois! Pajun oksalla harppu haikas, Se vapaa, Saalem, on ain!
Kuin puoleksi unessa koskettelivat sormet hiljaa, hiljaa soittimen kieliä samalla kun puoleksi avatuilta huulilta kaikui pikemmin kuiskattuna kuin laulettuna vanha, surumielinen sävel: "Vierellä virtain Baabelin valitti Israel. Oi milloin saapuu päivä, mi sen itkut lopettaa?" "Sen itkut lopettaa?" hän toisti uneksien ja nojasi päätänsä käteensä, joka piteli harppua akkunalla.
Korkeasti kuuluisa ja korkea-arvoinen opponentti sanoo, että tekijän tutkimuksessa ei ole logiikkaa eikä järkeä, lausui respondentti yhtä kylmäverisesti. Tekijä toivoi jo mielessään, että Baabelin Bel nielaisisi hänen respondenttinsa, mutta ei ollut pistosanaa kuulevinaankaan, vaan vastasi muistutuksiin suurella arvokkuudella.
Ja Baabelin linna loistokas nous' liekkinä ilmahan yön ja juomari-kansa ja ruhtinas oli uhrina hirmutyön. Tämä kauhea kertomus kulkenut on kansasta kansahan. Sit' on inholla, kammoen kuunnellut myös nuoriso Pohjolan. Nämä nuoret on heimoa kansan sen, jok' ol' vahtina Suomenmaan, kun luodit lens', maa hurmeinen soi pettua, hautoja vaan. Tämä kansa, ne kunnon vanhukset usein rääsyissä voittivat.
Ja hän äkkiä tyhjensi pohjaan sen, Suu vaahdossa huusi nyt ylpeillen: "Sua, pikku Jehova, halveksin, Olen yksin valtija Baabelin!" Mut tuskin soi sanat kauheat nää, Niin salaa häntä jo peljättää. Myös räikeä nauru mykkenee; Vain kuolonhiljaus vallitsee. Ja katso! ja katso! seinällen Käy esiin kuin sormet ihmisen. Ja ne seinään piirtää, piirustaa Tulikirjoitusta ja katoaa.
Me virroilla Baabelin itkimme illoin, sun templiäs, Siion, muistellen, ja laskimme vaiti harppumme silloin me oksille kyynelpajujen. Kun murhein me istuimme, mielin ankein, jo vartiat ilkkuivat: »Laulakaa!» He soittaa, riemuita käski vankein: »Nyt Siionin lauluja kuulla saa!» Miten Jahven laulua laulanut oisin ja soittanut rienaksi vieraan maan?
Olihan tämä kumminkin heidän oma armas maansa, heidän lapsuutensa rakas seutu, eikä heidän enää tarvinnut, niinkuin muinoin Baabelin juutalaisten, ripustaa harppujaan pajupuihin tuntemattomalle rannalle ja kyynelillään kostuttaa muukalaisen armoleipää.
Oli jotakin niin peljättävää, jotakin niin alkuaikaista ja metsänpetomaista tässä näyssä, että vanha parooni Manfelt horjahti ja tapasi avuttomana käsillään ilmaa. Hänestä oli kuin olisi hän nähnyt silmiensä edessä ilmi elävänä itse Baabelin porton ja lohikäärmeen, joka karkeloi riemuitsevaa kuolemantanssiaan tomuksi menevän maailman raunioilla. Mutta tuo pitkä palmikko, joka häilyi ilmassa?
Tässä esiintyy jo selvempi käsitys pirusta. Jobin historiassa esiintyy hän vaan epäilijänä, mutta Sakarian kirjassa jo valheellisen ilmiannon tekijänä. Saatana on edelleen Jumalan palvelija. Sakariaan oli Baabelin vankeusaikana persialaisten usko hyvän ja pahan taistelusta jo hiukan vaikuttanut.
Ja ajatellessani tämän kivipatsaan rakentajia muistui mieleeni pyhän kirjan kertomus Baabelin tornin rakentajista, miten he löysivät Sinearin kedolla sopivan paikan ja alkoivat rakentaa taivasta tavoittavaa torniansa *tehdäksensä itsellensä nimen*. Tuhansia vuosia oli kulunut siitä, kun tämä muistomerkki, jonka piti läpi aikojen säilyttää tekijäinsä nimet, oli paikallensa pystytetty.