United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Siitä voimme sitten puhella," sanoi Rasmussenin rouva. "Nyt teidän pitää vähän murkinoida kanssamme." Donnerin rouva kävi istumaan ylioppilaan ja Aurora Olinan viereen, kenties antaaksensa Ludvigille tilaisuutta vertaella heitä keskenänsä. Vertailu ei päättynyt edukkaasti Olinalle, sillä Auroran rinnalla oli hän kuin mölskä, punainen pioni kauniin ruusun rinnalla.
Neiti nauroi ja laski leikkiä, heitti häneen loistavan katseen, loi sitten maahan silmänsä näyttääksensä pitkiä silmäripsiänsä ja availi silloin tällöin punaisia huuliansa, jotta ylioppilas vilaukselta saisi nähdä hammasten valkoisen rivin. Ludvig oli ihastuksissaan. Hän näki ainoastaan Auroran ja unhoitti Granholtin ja Grönlidin, Olinan ja vanhan Rasmussenin matamin.
Vihdoin oli päätösvirsi veisattu, ja väki läksi ulos kirkosta. Rasmussenin ja Donnerin perheet läksivät yksissä kotimatkalle, ja kun he saapuivat Skovhöihin, täytyi Rasmusseniläisten väkisinkin poiketa sisään juomaan lasi viiniä. Tässä tilaisuudessa esiteltiin Ludvig Auroran isälle. Kapteeni Donner oli vanha sotilas, kasvot punaiset, tukka valkoinen ja viikset mustat.
"Jos jonkun otan mukaani, otan Auroran; hän istuu alinomaan kotona," sanoi rouva. "Tahdon tutkiskella asemaa," ajatteli hän itsekseen; "jos hänellä on hyvät tulevaisuuden toiveet, kutsun hänet tänne. On tosiaankin jo aika saada Aurora naitetuksi, muutoin voisi se helposti käydä liian myöhäiseksi. Klaralla ja Kostancella ei vielä ole niin kiirettä; heillä on vielä muutamia vuosia aikaa."
Hänen katseensa harhaili hajamielisesti pitkin avaruutta, kunnes kiinnittyi Donnerin rouvan kookkaasen, jäykkään vartaloon. "Hän on auttava minua kihlauksen estämisessä," ajatteli eukko. "Ei kukaan ole siihen soveliaampi." Mutta Ludvig kulki iloisena tietä eteenpäin Auroran rinnalla.
sen vastakehää kiertäväinen, jätti jo Ganges-virran, kerallansa Vaaka, min pudottaa se kädestään, kun voittaa; niin että siinä, missä olin, posket Auroran armaan punavalkeuiset jo kellahtui, kuin ollut ois hän vanha. Me vielä seistiin merenrantamalla kuin miehet, jotka askeltansa miettii, kun mieli vaeltaa, mut ruumis seisoo.
"Mutta kun on kysymyksessä asia, joka suuresti koskee meitä molempia, luulen voivamme tehdä rauhan." Donnerin rouva alkoi kurolla korvin kuullella. "Nähkää," jatkoi eukko, "Ludvig Möller on nuori, kaunis ja kelpo mies, niin että tyttärenne voisi pitää itseään onnellisena saadessaan hänet mieheksi." Donnerin rouva arveli, että hän voisi pitää itseään yhtä onnellisena saadessaan Auroran vaimoksi.
Hän piti aina muassaan pientä kirjaa, johon hän pani muistiin erityisiä seikkoja tai työmiesten lausuntoja, jotka tuntuivat hänestä kuvaavilta; sitte yöllä, lukunsa lopetettuaan, laati hän esityksen, joka kosketellen joko kansantaloutta tai työväenkysymystä lähimmässä "Auroran" kokouksessa tuli näitä asioita käsittelevän keskustelun pohjaksi.
"Ei, ei," ajatteli hän sitten, "sinä olit kihlaamaisillasi Rasmussenin Olinan, vaan niistä kaupoista ei tullutkaan mitään." Uusi suudelma Auroran huulilta hurmasi hänet kokonansa ja karkoitti Olinan kuvan hänen muistostansa. "Tahdotko tulla omakseni, sinä aamuruskon hellä jumalatar?" kuiskasi hän hurmoksissaan. "Sinun omasi ainiaksi," sopersi tyttö ja kätki kasvonsa hänen rintaansa vastaan.
Donnerin rouva huusi vettä, ja karjapiika, joka tiesi, että kun vieraat Grönlidissä pyysivät vettä, saivat he maitoa, toi juoksujalassa kannullisen vastasiivilöittyä maitoa. "Kaada se hänen kasvoihinsa!" huusi leskirouva. Karjapiika seisoi nolostuneena ja luuli itsestään tahdottavan tehdä pilkkaa. "Anna se tänne!" sanoi nuori kauppias, tempasi kannun ja kaatoi aikalailla maitoa Auroran kasvoihin.