United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hetken kuluttua meni aurinkokin majoillensa, vaipuen puiden taakse suuren, punertavan pallon muotoisena: silloin mekin, kädet täynnä liljoja ja vakkaset täynnä mansikoita, kiipesimme vanhan aidan yli ja tepastelimme kotiimme. Monta hupaista hetkeä oli minulla sittemminkin, samana kesänä; se olikin onnellisin kaikista suvista koko ijässäni.
Totuus ei siltä huku: se lähettää säteitään yhtä uskollisesti hengen maailmaan kuin aurinkokin aineelliseen. Eikä ole yö niin pitkä, ettei aamu vihdoin koita. Niinkuin lapsi haikean itkun jälkeen rauhoittuneena nukkuu äidin rintaan, niin asettui minunkin sieluni suloiseen lepoon luonnon lempeässä helmassa. Pois haihtui tuska, viha, suru ja katkeruus.
Kuultuaan sen nakutuksen, sanoi hän: "se puhuu", ja kysyi sitten, mitä semmoisella kapineella tehtiin. Kun hänelle selitettiin että se mittaa aikaa niinkuin aurinkokin, nimitti hän sen kohta "pikku auringoksi" osoittaen siten selityksen täydellisesti käsittäneensä.
Hänen pihalle tullessaan näyttivät pilvet jo ruvenneen ohenemaan, ja taivaalta, Luukkolan vaaran kohdalta kuumotti niiden lävitse aurinkokin, niinkuin himmeä yölamppu. Vähitellen selkeni ilma sitte yhä selkenemistään ja tuntui kaikin puolin niin raittiilta, etteivät pääskysetkään enää malttaneet pesissään pysyä, vaan lähtivät lentelemään.
Vieläpä aurinkokin jo oli korkealla taivaalla, kun Lents avasi akkunan, ja viisi tai kuusi kelloa, niin monta kuin huoneessa oli, löivät yhtaikaa seitsemän. Lentsistä oli kuin olisi hänen toivonsa saada maattua viikkokaudet käynyt toteen. Elisestä tähän päivään näytti viikkoja kuluneen, niin pitkä tämä väliaika oli hänen mielestänsä ollut, ja niin paljon oli tällä välin tapahtunut.
Kaikki oli ulkona entisellään, ja sinä päivänä säteili aurinkokin hymyillen tuon ison, harmaan rakennuksen himmentyneille seinille, joissa ikkunaluukut olivat kiinni. Pieni kuivettuneen oksan palanen putosi hänen hameelleen ja hän loi ylös silmänsä. Se oli kirvonnut plataanista. Jeanne meni sen luo ja taputteli kuin eläintä tuon suuren puun sileätä, vaaleata runkoa.
Vuosikausia oli hän tällä lailla ajellut vesitynnörineen ruunikkoineen, niin ainakin vakuutteli talon emäntä. Meikeinpä yhtä varmaan kuin aurinkokin taivaalle kohosi, ilmausi vesi-ukkokin tuolle äskeiselle paikalleen kahvea juomaan.
Semmoisia pyhäpukuisia ihmisiä siinä oli, ja niillä oli kiirettä tointa, mutta en minä saanut selville, mitä se oli, ja aurinkokin paistoi pohjoisesta. Unikekkonen on vain kummitellut tämänpäiväistä huutokauppaa, sanoi Auno. Kukaan ei jatkanut enää puhetta. Aunokin jäi äänettömäksi, vaikka unta ei kuulunut.
Tuomas odotteli toveriaan kaiken sen päivää, jonka Elias viipyi sairasten luona. Hän astui tiepuoleen ja istahti odottamaan. Vartoi, vartoi, nukkui, heräsi, taaskin istui, ei vaan kuulu kumppania. Melkeinpä katsoi silmänsä sokeiksi. Aurinkokin jo laski metsän taa, ei vaan Eliasta kuulu. Mutta kuinkas hän oisi voinut olla huomaamatta; näkeehän tässä kauas aroa pitkin.
Viimein aurinkokin alkoi näyttää itseään taivaan rannalla metsän lävitse, ja niin valkeneva päivä karkoitti loput sudet ja schakaalit tappotantereelta metsään. Nyt pääsin vihdoin laskeutumaan puusta; mutta kyllä siinä oli verta ja raatoja.