United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvä jumala. Ei voi mitään parempaa tehdä kuin leikkiä tässä siunatussa maailmassa. Minusta elämä on kerrassaan kuin leikkiä! Niinpä lähdemme, neiti Asta! Kuule Rita, luuletko olevan jotakin välejä noilla kahdella? Minä en tiedä, mitä sanoa. Aluksi minä sitä luulin. Mutta Asta on muuttunut niin kummalliseksi, etten ymmärrä häntä näinä viime aikoina hän on muuttunut. Vai niin?
Alfred, Alfred! Elä mene vuonolle! Minun täytyy hänen luo! Päästä minut Asta! Minun täytyy saada vene. Elä mene vuonolle, sanon minä! Ei, ei, minä en mene. Anna minun vain olla. Sinun täytyy leväyttää ajatuksiasi. Tule tänne istumaan. Niin, niin miten tahdot. Ei, elä istu siihen. Anna minun istua tähän. Ei; elä siihen! Kas niin. Ja nyt puhelemme vähän yhdessä.
Minä tästä puhelen Alfredille. Niin, rakas Asta, teepäs vainkin se. No, siinähän Hän on miellyttävä, solakka mies, 36 37 vuoden ikäinen, lempeät silmät, harva, ruskea tukka ja parta. Vakava ja miettivä ilme kasvoilla. Eyolfilla on univormun tapainen puku, kultanauhoilla ja kiiltonapeilla. Hän ontuu ja käy kainalosauvalla vasemmassa kainalossa. Jalka on tarmoton. Asta! Rakas Asta! Sinä täällä!
Onko se siis ainakin totta, Asta? Vai olenko tullut hulluksi? Vai uneksinko minä? Niin, jospa se olisikin vain unta! Ajattele, miten suloista, jos minä nyt olisin herännyt! Oh, jospa tosiaan voisin sinut herättää. Miten säälimättömältä vuono näyttää tänään. Se on niin raskas ja horruksissa. Lyijyn harmaa, kellanvälkkeellä, ja kuvastaa kuuropilvet pintaansa.
Kertokaapas minulle siitä vähän, neiti Asta. Itse asiassa vain vähäpätöistä kaikki. Niinpä kun ? Noo? Niinpä kun Alfred oli suorittanut tutkintonsa. Ja oli suoriutunut hyvin. Ja kun hän sitte vähän väliä sai virantoimitusta milloin missäkin koulussa. Tahi kun hän istui sepustamassa kirjoitusta. Ja luki sen minulle. Ja sitte sai sen painetuksi sanomalehteen.
Ja lopuksi luulin, etten enään milloinkaan pääse ihmisten ilmoille. Et kotiasi, meidän luo? Minä olen varma, että ajatuksesi olivat täällä. Ei, eivät olleet. Eikö? Ei. Se oli kummallista. Tuntui minusta, että sinä sekä Eyolf olitte joutuneet hyvin, hyvin kauas. Ja niinikään Asta. Vaan mitä sitte ajattelit? Minä en ajatellut mitään.
Niin niin, suloinen, kulta rouva, sitä ei niin tiedä . Jos herrasväki huomaisi täällä jonkun, joka kaivelee ja jäytää, jyrsii ja nakertaa, niin koettakaa vain saada minut ja Tiistimies käsiinne. Jääkää hyvästi, hyvästi tuhansin kerroin. Täti, minäkin olen nähnyt Rotta-Ullan! Sinunko tämä on, Asta? Niin. Minulla on siinä muutamia vanhoja kirjeitä. Ahaa, perhekirjeet
Niin, minä todellakin käsitän, että se on mahtanut olla suloinen, rauhaisa aika. Minä en voi käsittää, miten veljenne saattoi erota teistä, Asta! Alfredhan meni naimisiin. Eikö se teistä tuntunut raskaalle? Tuntui, alussa. Minusta tuntui, että olin kerrassaan menettänyt hänet. Vaan, onneksi, niin ei käynyt. Ei. Vaan kuitenkin. Miten hän voi. Mennä naimisiin, tarkoitan.
Yksinolossa on jotakin kammottavaa. Tuntuu minusta aivan kuin jäätyisin Mutta, Alfred, ethän sinä ole yksin! Siinä myöskin, Asta, voi olla jotakin kammottavaa. Elä puhu tuolla tavoin! Elä ajattele semmoista! Vaan kun et sinä siis mene mukaan ? Kun sinua ei ole mikään sitomassa? Niin minkä vuoksi et sitte halua jäädä tänne minun luo ja Ritan luo? En, minä en voi.
Eipä ei, vaan senpä vuoksi juuri olikin minusta aika hänen päästä vähän liikkeelle tänä vuonna. Hänen olisi pitänyt mennä tunturimatkalle jok'ainoa kesä. Kyllähän sinun on hyvä sanoa. Jos minä olisin niin niin järkevä kuin sinä, niin olisin hänet laskenut ehkä. Vaan minusta, Asta, tuntui, että en voi. Mieleeni kuvasti, että en milloinkaan voi häntä saada takasin. Etkö sinä voi sitä ymmärtää? En.