United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
No, enkö minä sanonut, vai kuin? sanoi Aspela. Sanoitte niin, ja niin teenkin, vakuutti ukko. Tehkää se, kyllä Kyöpeliin-meno lakkaa. Tekö, vieras, sitten isännäksi meidän taloihimme tulisitten? nauroi Maija. Olisiko se niin hullua, jos toiselle teistä tulisin, sanoi Aspela, kyllähän minä tullakin voin, olenhan leskimies.
Loistava kuori, läikkyvä sisus, sanoi Aspela, täyttäessään pikarin. Vaimoväki ensin! Mari, maistapas tästä viinapuun hedelmästä, sinä toimen nainen! Se ehkä on väkevää, minä en ole tottunut. Maistaenhan maun tuntee, ota ja maista! Nyt läheni äitini pöytää ja maistoi punaista nestettä.
Minä siis vastasin hänelle, etten voinut ostaa. Aspela naurahti siihen ja sanoi: Minä annan velaksi. Minä mietin vähän aikaa ja päätin: Jos velaksi saan, niin sitten voin sen ottaa. No, saamas pitää, vastasi Aspela, sitä vastenhan sen huusinkin, ja vähä vahinko, jos et jaksa hoitaa sitä etkä isännöidä: silloin otan sen takaisin ja maksan mitä olet maan hyväksi työtä tehnyt. Talon kaupat tehtiin.
Vähän aikaa istuttuamme Vierimällä, läksimme uudelleen matkalle, nimittäin Limingan halki Lumijoelle, johon saavuimme kello viiden aikaan ehtoolla. Taas tapasimme tuon vanhan isännän, jonka hevosella olimme ajaneet, ja Aspela sai takaisin panttirahat.
Nyt jäi Aspela seisomaan keskelle laattiaa avossa suin, ja vähän aikaa vaiti oltuansa sanoi hän: Mitä unikekoja te olette? Niin, semmoista se on Suomen maamiehen kanssa, että ennen se tahtoo maata yönsä omalla pahnallansa, kuin että pitäisi yhden hauskan illan lahdella. Kyllähän minä Liminkalaiset tunnen vanhastaankin, että uni parempi, kuin raikas meri-ilma ja raitis iltatuuli hm hm
Sama peli Limingankin syrjäkylissä sääskistä, mutta kun en ollut koskaan niillä metsäisemmillä seuduilla asunut, niin en ollut tuota rangaistusta sanottavasti kärsinyt. Aspelan paksu iho ei ollut millänsäkään noista. Mitäs Aspela! Hän nauroi ja kertoi Lapin mäkäröitäkin nähneensä, jotka, vakuutti hän, tulen lailla polttavat.
Siinä muutaman talon kohdalla sitoi Aspela venheensä kiinni erään toisen, paljon suuremman venheen viereen, samaan patsaaseen, ja me astuimme maalle. Maalle päästyämme menimme ensimmäiseen taloon ja astuimme pirttiin. Pirtissä ei ollut muita ihmisiä kuin yksi hyvin vanha mummo, joka kohta meidän sisään astuttuamme nousi istumaan sängyssänsä ja kysyi meiltä: Mistä kaukaa vieraat ovat?
Niin, sanasta miestä, sarvesta härkää, arveli Aspela. Vieraspa taitaa olla semmoinen, ettei usko mitään, sanoi ukko ja rupesi lähtemään ulos. Mutta Aspela sanoi: Haastakaa vielä satuja, kyllä minä mielellänikin kuuntelen. Onko ne mitään satuja, lausui ukko, nousten seisomaan Aspelan eteen. Kyllä ne on niin tosia kuin muutkin.
Jos kenelle, niin on sanoma rauhasta juuri hänelle semmoinen ilonsanoma, että nuortuvansa ukko siitä luulee. Loviisa on jo täysi ihminen ja tekee vielä työtä isänsä kanssa torpan vainioilla ja huoneissa. Aspela on ostanut itsellensä toisen talon entisen lisäksi ja hallitsee nyt molempia. Sodan puuhista huolimatta on hän viljellyt maata uutterasti ja hyvin edistynyt.
Vähän ajan takaa tuli ukko takaisin ja sanoi: Sisoojaa, nyt on hevonen valjaissa. Siinä on 50 ruplaa, sanoi puolestaan Aspela, ja samassa me läksimme. Ukko jäi seisomaan rahat kourassa, avossa suin katsellen jälkeemme. Nyt ajoimme, että rytisi, Karinkannalle päin metsäisten seutujen halki.