United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli pieni ja hyvin yksinkertaisesti puettu, ja hänen olennossaan ja ulkomuodossaan oli jotakin, mikä odottajasta näin välimatkan päästäkin tuntui kuvaamattoman vastenmieliseltä. Mies ohjasi kuitenkin askelensa suoraan tuota salaperäistä ovea kohti ja lähetessään otti hän avaimen taskustaan aivan kuin tekee henkilö, joka saapuu kotiinsa.
Parkerin, Sullivanin ja muutamien muiden seuraamana hän riensi itse tutkimaan Itä-Intian laivan pohjia myöten. Ampumavarasto ei ollut sitä laatua, että se tällä kertaa, kun hetket olivat kalliit, olisi kiihoittanut hänen ryöstönhaluaan, mutta hollantilaisen kapteenin kajuutassa, johon hän ensin ohjasi askelensa, hän löysi haettavansa: raha-arkun.
Tämän ainoan ystävänsä kanssa kahden kesken lähtee nyt Kullervo metsälle, aikoen pyytää itselleen sen otuksia elatukseksensa. Huomaamatta vievät hänet askelensa silloin sille paikalle, missä hänen rikoksensa sisaren kanssa oli tapahtunut. Kuinka syvällä tunteella kuvaa Suomen runotar sen kauhunpaikan näköä! Koko luonto siellä yhä vielä itki tuota luonnotonta tekoa.
Hän pysähtyi hetkeksi ikäänkuin kuunnellen ääntä, jota kohden suuntaisi askelensa. »Tahtooko jalo Ione», hän virkkoi vienolla ja matalalla äänellään, »puhua jotakin, jotta osaisin haparoivat askeleni oikein ohjata voidakseni lahjani laskea hänen jalkojensa juureen.»
Ja hän päättää, oravansa, jänönsä, kettunsa ja ilveksensä nyljettyään, lähteä pois, toiste taas palatakseen. Mutta sill'aikaa kun hän näitä toimii ja hyvillä mielin hyräilee, lähestyvät metsänneidot ahoa, piiriään pienennellen. Ei kukaan ole saanut häntä nähdäkseen, mutta oudosti sykähtää heidän sydämensä, kun kuulevat hänen askelensa, ja kummasti vihlaisee rinnassa, kun hän koiraansa viheltää.
Niin, hän tietää ainakin sen vaaran suuruuden, joka hänen sisartaan uhkaa. Minun täytyy hänen luokseen.» Hän syöksähti ylös, tarttui sauvaansa, jolla hän aina ohjasi askelensa, ja kiiruhti lähellä olevaan Isiksen temppeliin. Siihen asti kunnes ystävällinen kreikkalainen oli ottanut hänet suojaansa, oli tuo sauva riittänyt johtamaan sokeata tyttö raukkaa Pompejin sokkeloisilla kaduilla.
»Hyvää yötä, herra!» »Hyvää yötä!» Mutta vielä kerran huusi Boleslav hänet takaisin. »Sano minulle ensin, miksi äsken niin nyyhkytit.» Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta onnesta. »Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi hän. »En ollenkaan.» »Minä kun pelkäsin, ettette enää laisinkaan palaisi.» Sitten kääntyi hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät yöhön.
Kuultuansa hänen askelensa jätti nuorukainen hellän hyvästin, hyppäsi keveästi orjantappura- ja myrttipensaiden yli, heittäysi hevosensa selkään ja oli tuota pikaa kadonneena. Hellä Jacinta unhotti, haikean murheensa valloissa, tätinsä närkästyksen kokonansa. Hän heittäysi hänen syliinsä ja alkoi nyyhkyttää ja itkeä.
Hän riensi ulos ja käyskenteli koko päivän pääkaupungin ympäristössä, joka jo oli alkanut pukeutua kevään ihanaan vihervyyteen. Mutta kun hän hämärän tultua saapui kaupunkiin ja lähti sen ahtaita katuja astelemaan, tuntui alakuloisuus taas valtaavan hänen mielensä. Kun hän kotvan aikaa oli samoillut ympäri ilman tarkempaa päämaalia, päätti hän suunnata askelensa asuntoansa kohden.
Soudella, kävellä ja liikkua, istua, aprikoida ja uneksia, katsella liikettä ja vilinää ympärillään, ja samalla elää niissä aatoksissa, jotka tulevat ja menevät, mutta jättävät aina askelensa sijat jäljelleen liekö siihen missään sopivampaa paikkaa kuin tässä? N