United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin riemusta huudahtaen aika-välittäin ja monituiseen tapaan istui Anni aamusilla Lentsin luona, ja hän vastasi ilosta loistavin silmin: "Niin on oikein, on kuin olla pitää, ja arvasin ma sen, että sinä täällä tulet hyvin voimaan, ja usko minua, että minä olen kiitollinen Jumalalle ja vanhemmilleni, kun olen saanut täällä viettää elämäni päivät.
Eteisessä kysyttiin nimeäni ja asiaani, jonka jälkeen ovenvartija läksi ilmoittamaan tulostani ja minulle suotiin kunnia päästä herra Johnin puheelle, puutarhaan käymään, jossa hän oli muutamien vieraittensa kanssa. Kohta arvasin kuka läsnäolevain joukossa oli talon isäntä, herra John, hän näet kun oli sangen lihava ja tyytyväisen näköinen.
KALLE. Ei huolita kourista. Pannaan suuhun vaan. Ehkä se sieltä valuu sormen päihin. MIINA. Kyllä minä sen arvasin, että syy on suussa, eikä sormissa, ha, ha, ha! Annas kun kaadan, et saa muuten. Heitä sinne vaan! Uh! Ha, ha, ha! Niin sinne menee kun vanhaan latoon. KALLE. Ahhah! Kas se satonsa sanoo. Takka vaan! MIINA. Hyi, kun sinä haiset! KALLE. Miltä? MIINA. Kuules, nyt tulee tanssiväkeä.
Arvasin heti, että se on liian vähän! Suomalaiskonna tulee kalliimmaksi kuin luulinkaan, mutta täytyy pitää häntä hyvällä tuulella, hän voi vaikuttaa toisiin! mietti hattujen asiamies harmitellen, ja veti esille, nyt toki hiukan enemmän kursaillen, toisen setelitukon.
Ja siitä arvasin, että hän kulki vierelläni, vaikka hän jostakin syystä ei tahtonut taikka voinut minulle näyttäytyä. Päätin sitä häneltä itseltään tiedustaa. Mistä johtuu, kysyin, että en näe sinua? Kuitenkin tahtoisin niin mielelläni tulla sinut tuntemaan. Sinä tunnet minut, vastasi ääni. Ennen kuin maa ja taivas olivat, kuljin minä jo sinun vierelläsi. Siis olet sinä minun omatuntoni?
"Minä käskin hänen sanoa sen teille, mutta hän ei tahtonut", veri kuohahti ylös hänen vaaleihin kasvoihinsa, "Paavo on kummallinen ihminen, hänellä on omat ajatuksensa, joihin ei saa koskea". Hän ei sanonut muuta, mutta minä arvasin ajatuksen. Heillä oli aivan vähä varaa, mutta meillä yltäkyllin, heidän ei sopinut hakea meitä. Tulin yhä enemmän alakuloiseksi.
Rakkautta minä vaadin sinulta. JOHANNES. Hävytön! Jo minä sen arvasin. Sinne hän tähtää. ANNA LIISA. Johannes! JOHANNES. No, no, minä en suutu. Niin, puhu sinä päälle vaan, minä en uhallakaan suutu. MIKKO. Suutut tai et. Se on minulle se ja sama. Mutta Anna Liisasta sinä saat luopua. Ja parasta kun teet sen ajoissa. JOHANNES. Sinunko käskystäsi? Odotahan, vaan elä pitkästy.
Poika istui kohta penkille ja alkoi riisua vaatteita yltänsä ja saappaita jaloistansa. Saappaat olivat rikkinäiset ja sukat jäätyneet. Minä muistin kohta ensimäisen kirkossa käyntini ja arvasin tuon oudon pojan jaloissa alkavan saman porotuksen, kuin silloin omissanikin olin tuntenut. Tuota päätä juoksin minä ulos ja otin lunta, hieroakseni sillä pojan jalkoja.
Mistäpä tuota noinkaan sukkelaan saanee rahaa tarpeisiinsa, vastasi Karvonen. Luulisi tuon aikaa osaavan... Ehkei täällä olisi mitään moittimisen sijaa, jos arvasin ottaa tähän sen tyttömutukan, jonka olit tänne opastanut, pisti emäntä pilkalla. No eikö sitä saisi neuvoa puutteiselle työtä, piti mies puoliaan. Vallassasi kaiketi on se ollut, otit sitten tai et.
»Herranen aika, miten suuri reikä sinulla on päässä, poikaseni!» huusi Iikka, huomaten pojan päässä paikan, jossa verinen tukka törrötti avonaisen haavan ympärillä. »Kyllähän minä jo arvasin, että jotakin oli tapahtunut. Olipa hyvä, että tulit, niin saan minä auttaa sinua. Mutta täällä emme enää saa viipyä, sillä hevosta jo odotetaan.